6 kodin tavaraa, joilla on "viimeinen käyttöpäivä"

Tiesitkö, että pyyhkeet eivät välttämättä ole hyvässä käyttökunnossa tietyn ajan jälkeen? Ne voivat menettää pehmeyttään, ja pyyhkeiden viimeinen käyttöpäivä perustuu myös sille, että ne saattavat olla bakteerien ja muiden mikro-organismien kasvun paikkoja, mikä johtuu kosteudesta.
6 kodin tavaraa, joilla on "viimeinen käyttöpäivä"

Viimeisin päivitys: 17 huhtikuuta, 2019

Mikään elämässä ei ole ikuista, ja tämä koskee etenkin fyysisiä, konkreettisia tavaroita. Joissakin tapauksissa merkit ovat selvät, ja usein ne voidaan myös lukea. Tämä on totta vaikkapa monia säilykeruokia ja kosmetiikkaa koskien. On kuitenkin monia päivittäin käytettäviä tavaroita, joilla on myöskin “parasta ennen” -käyttöpäivä, mutta tätä ajankohtaa ei kuitenkaan ole tehty täysin selväksi. Mitä tavaroita tähän ryhmään kuuluu? Jatka lukemista, sillä nyt esittelemme kuusi kodin tavaraa, joiden käyttöikä ei ole niin pitkä kuin moni luulee.

6 kodin tavaraa, joiden käyttöikä on lyhyempi kuin luuletkaan

Esimerkiksi tyyny olisi hyvä vaihtaa säännöllisin väliajoin.

Monet jalkineet, tyynyt, tutit ja pyyhkeet kuuluvat päivittäin käytetyistä tuotteita koostuvalle listalle.

Vaikka nämä tuotteet eivät tulekaan painetun “parasta ennen” -päiväyksen kera, niitä tulisi vaihtaa tietyn ajan kuluttua.

Saatat nyt miettiä, onko tämä todella tarpeellista, sillä joskus tuotteita kehotetaan vaihtamaan vain myynnin vauhdittamiseksi. Jos kuitenkin haluat olla tarkkana terveytesi kanssa, kannattaa pitää mielessä seuraavien tavaroiden ja tuotteiden käyttöikää koskevat suositukset.

Nyt kerromme siis tarkemmin suosituksista koskien sellaisia päivittäistavaroita, joilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – pidä vinkit mielessä, ja lisää omaa ja läheistesi hyvinvointia!

1. Tyynyt

Et varmasti halua päästää irti siitä mahtavasta, vanhasta tyynystä, johon olet kovin tottunut. Vei suuresti aikaa löytää hyvä tyyny, etkä nyt halua luopua sitä. Ja onhan niin, että ajan kulumisesta huolimatta lempityynysi toimii kenties edelleen hyvin. Se tukee niskaasi mukavasti aivan kuten tyynyn tulisikin, kun nukut öisin.

Ongelmana on kuitenkin se, että tyynyjen käyttöikä on rajattu. Ne kestävät nimittäin vain kahdesta kolmeen vuoteen. Lisäksi muista, että huolimatta niistä materiaaleista, joista tyyny on valmistettu, siitä tulee ajan kuluessa koti pölypunkeille. Tästä on sitten seuraavana askeleena allergioiden kehittyminen.

6 kodin tavaraa, joilla viimeinen käyttöpäivä - tohvelit.

2. Tohvelit

Ei ole mitään yhtä mukavaa kuin kotiin tullessa pitkän päivän jälkeen kenkien vaihtaminen mukaviin, vanhoihin tohveleihin. Niihin ei kuitenkaan ole hyvä olla liian kiintynyt.

Suositellaan, että tohveleita vaihdettaisiin aina puolen vuoden välein. Jos näin ei tehdä, riskinä on sienen kasvu kotitossuihin. Lisäksi muista, että pahan hajun kehittymisen vuoksi saattaa vaarana olla sienitulehduksen kehittyminen jaloissa.

3. Pyyhkeet

Etenkin käsipyyhkeet ovat hyödyllisiä vain 1-3 vuoden ajan.

  • On tärkeää olla tietoinen siitä, että imukyvyn vähentyminen tai pehmeyden katoaminen eivät ole ainoat merkit siitä, että pyyhe tulisi vaihtaa.
  • Koska ne ovat aina kosteita tai märkiä jatkuvan käytön vuoksi, niistä tulee täydellisiä paikkoja bakteerien kasvulle.

Tietyn ajan kuluttua ne alkavat haista niin pahalta, että jopa pesukoneessa peseminen ei enää tuota tuloksia. Sen sijaan, että mietit asiaa enemmän, kannattaakin hankkia yksinkertaisesti uusi pyyhe, kun sen aika tulee.

4. Hammasharjat

On lähes kaikkien tiedossa, että tämä hammashoidon välinen tulee vaihtaa jokaisen kolmen kuukauden välein tai useamminkin. Hammaslääkärit eivät koskaan väsy tämän toteamuksen toisteluun.

Mutta mikä on syynä tähän kehotukseen? Ei pelkästään se, että harjakset kuluvat ja menettävät tehonsa harjata hampaitasi. Syynä on myös se, että pitkän käytön jälkeen riskinä on tulehduksen kehittyminen, ja tämä sisältää myös ientulehdukset, sillä sieni ja bakteerit jäävät hammasharjaan.

5. Lateksipullojen suutinosat ja tutit

Lateksiset tutit tulisi vaihtaa 2-5 viikon välein.

Tulisi olla äärimmäisen varovainen silloin, kun kyseessä on vauvojen hygienia. Älä siis huolehdi siitä, onko varovaisuus liiallista, jos asia koskee vauvaasi.

Ne tavarat, joita lapset suuhunsa laittavat imeäkseen tai juodakseen maitoa, tulee vaihtaa usein.

Jos pullojen suutionnsat ja tutit on valmistettu lateksista, ne kestävät vain 2-5 viikkoa huolimatta siitä, kuinka usein niitä käytetään.

Tämä johtuu siitä, että kyseinen materiaali tuppaa halkeilemaan, ja mikrobit alkavat kasvaa pienimmissäkin halkeamissa. Siksi nämä osat vaativat suurta huomiota.

6. Urheilujalkineet

Juoksukengillä on parasta ennen -suositus, joka ei perustu vain siihen, vaikuttavatko kengät siltä, että ne alkavat menettää käyttösopivuuttaan.

  • Tämä fakta johtuu siitä, että 400-500 kilometrin jälkeen ne alkavat menettää kykyään pehmentää iskua jalallesi.
  • Lisäksi ne alkavat menettää joustavuuttaan ja vakauttaan. Tämä aiheuttaa lisää rasitusta nivelille, ja siksi suositellaan, että näitä jalkineita vaihdettaisiin yleisesti ottaen vuoden käytön jälkeen.

Tiesitkö, että näilläkin kuudella päivittäisessä käytössä olevalla tuotteella on viimeinen käyttöpäivä, tai että kyseisten tavaroiden käyttöikä on näin lyhyt? Pitämällä mielessä nämä yksinkertaiset ohjeet ja kuusi kodin tavaraa rajatulla käyttöiällä voit pitää parempaa huolta omasta ja perheesi hyvinvoinnista.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.