20 luovaa ideaa kenkien säilytykseen
Mitä tulee kodin järjestämiseen ja tavaroiden säilytykseen, voi tilan puute tai suuri määrä tavaraa tehdä säilytyksestä hankalaa. Monilla meistä on monta paria kenkiä kevyistä kesäkengistä raskaisiin talvisaappaisiin, eikä kengille välttämättä löydy helposti säilytystilaa. Usein kengät päätyvät eteiseen tilaa vieden, ja hienommat kengät säilötään vaatekaapin perukoille, josta niitä on vaikea löytää. Kenkien säilytys vaikuttaa pitkälti siihen miten hyvässä kunnossa ne säilyvät, joten tähän kannattaa kiinnittää huomiota.
Harvoin kenkien säilytyksessä tulee mieleen kokeilla luovia ja hauskoja ratkaisuja, ja tästä syystä kokosimme listan 20 eri ideasta kenkien säilytykseen. Mikä on sinun suosikkisi?
1. Kenkien säilytys lokeroissa
Erillisistä lokeroista koostuva penkki tai hylly sopii hyvin kenkien säilytyksen lisäksi monien kodin pikkutavaroiden säilytykseen. Kokeile uusia ratkaisuja rohkeasti. Kengät ovat helposti nähtävillä ja saatavilla, ja penkki mahtuu helposti eteiseen.
2. Kenkähylly ovessa
Hyödyntämällä kenkähyllyjä voit säilyttää kenkäsi siististi, mutta poissa näkyviltä, jos kiinnität hyllyn esimerkiksi vaatekaapin tai makuuhuoneen oveen.
3. Läpinäkyvät muovilaatikot
Jos kodistasi löytyy jo valmiiksi runsaasti käyttämättömiä muovilaatikoita, voit hyödyntää niitä kenkien säilytyksessä. Laatikoita saa ostettua myös edullisesti supermarketeista. Käyttämällä muovilaatikoita pääset eroon helposti harastuvista ja epäsiistin näköisistä kenkälaatikoista, ja tehdäksesi kenkien valinnasta helpompaa, voit ottaa kuvan jokaisesta parista ja liimata sen laatikon ulkopuolelle: näin sinun ei tarvitse avata kaikkia laatikoita etsiessäsi tiettyä paria.
4. Puinen kenkähylly
Kenkähyllyt ovat edullinen ja tilaa säästävä ratkaisu ahtaaseenkin eteiseen. Kengät pysyvät siisteinä ja ne on helppo ottaa käyttöön tarvittaessa.
5. Tölkit uusiokäyttöön
Suuret metallitölkit soveltuvat läpysköiden ja sandaaleiden säilöntään kuvan osoittamalla tavalla. Jos rakastat tee se itse -projekteja, on tässä yksi mielenkiintoinen sellainen. Tölkit voi kiinnittää mille tahansa pinnalle.
6. Roikkuvat säilytysratkaisut
Kuvan kaltaiset säilytysratkaisut ovat helppo ja kätevä tapa järjestellä kengät pois lattiatasosta. Voit asettaa säilytyspussin roikkumaan vaatehuoneeseen, eteiseen tai muuhun haluamaasi tilaan.
7. Värilliset hyllyt
Kauniilla väreillä maalatut kenkähyllyt nostattavat huoneen ilmapiiriä ja tuovat persoonallisuutta kotiin. Järjestele kengät niiden tyylin mukaan ja pidä ne näkyvillä.
8. Tikapuut kengille
Vanhat tikapuut muuntuvat nopeasti täydelliseksi säilytystilaksi kauniimmille kengillesi. Maalaa tikapuut haluamallasi värillä ja aseta ne seinää vasten. Tämä tuo ihanan vintagefiiliksen kotiisi.
9. Korkokengät ohuilla hyllyillä
Korkeakorkoisten kenkien säilytys onnistuu hyvin kuvan osoittamalla tavalla.
10. Muut säilytysratkaisut
Monet huonekaluvalmistajat myyvät kuvan kaltaisia säilytysratkaisuja, jotka sopivat vaatekaappeihin. Nämä auttavat järjestämään ja säilömään kengät helposti.
11. Uusiokäytetyt PVC-putket
Työmaalta saadut PVC-putket kelpaavat hyvin uusiokäyttöön kenkien säilytyksessä. Putket voi leikata haluamaansa kokoon, maalata ja yhdistää kuvan osoittamalla tavalla. Tämä tyyli sopii hyvin etenkin tehdasmaisesta tyylistä pitäville.
12. Suuri hyllykkö
Jos tilaa ja kenkiä riittää, on syytä harkita kuvan kaltaisen hyllykön rakentamista tai ostamista. Muista puhdistaa kengät ennen niiden säilyttämistä, tai muutoin voit tuhria hyllyt.
13. Saappaat roikkumaan henkareista
Housuhenkareiden käyttö on nerokas tapa säilyttää saappaat. Pystyasennossa säilytetyt saappaat pitävät muotonsa paremmin, eikä poimuja tai muita merkkejä pääse syntymään.
14. Puiset tangot
Tämä säilytyskeino soveltuu etenkin pitkävartisille kengille, kuten kumisaappaille ja talvikengille.
15. Kori
Käytä pientä koria sandaalien säilömiseen.
16. Pystysuora kenkäteline
Tämä kaunis kenkäteline tuo elegantin kosketuksen kotiisi, samalla kengät pysyvät näkyvillä ja helposti saatavilla.
Suositeltua lukemista: 12 loistavaa vinkkiä, jotta kenkäsi eivät satuta
17. Kenkähylly
Kenkähyllyt ovat loistava keino säilöä kengät eteisessä tai muussa ahtaassa tilassa, joissa kenkiä ei halua pitää näkyvillä. Tämä säilytysratkaisu sopii erityisen hyvin kengille joita käytät joka päivä, sillä näin ne ovat helposti saatavilla.
18. Seinään kiinnittyvä “kalateline”
Tämä mielenkiintoinen hyllykkö säilöö kengät siististi.
19. Säilytystila lenkkareille
Voit hyödyntää suuria laatikoita etenkin treenikenkien ja muiden vapaa-ajan kenkien säilömiseen, mikäli et halua säilöä niitä kaikkia erillisillä hyllyillä. Tämä on siisti keino säilöä kengät, jotka saattavat olla jo kuluneita ja nuhraantuneen näköisiä.
20. Puiset laatikot
Puiset viini- tai hedelmälaatikot soveltuvat hauskasti kenkien säilytykseen kuvan osoittamalla tavalla. Voit kiinnittää laatikot suoraan seinään tai yhdistää niistä laatikoston. Hio ja maalaa laatikot haluamallasi värillä ja kokoa kaipaamasi säilytystila edullisesti.
Tykästyitkö tämän artikkelin ideoihin? Toivomme, että tästä on apua kenkien järjestelyyn kotonasi!
Suositeltua lukemista: Eroon kenkien hajuista – 8 helppoa vinkkiä
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.