Viisi virhettä kasvojenpuhdistuksessa

Jos et yleensä pese kasvojasi aamuisin noustuasi, on mahdollista, että tuloksena tästä tavasta on bakteerien ja rasvan kertymistä yön ajalta.
Viisi virhettä kasvojenpuhdistuksessa

Kirjoittanut Okairy Zuñiga

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Ihon puhdistaminen on helppo tehtävä, jonka avulla voidaan taata kasvojen pysyminen nuorekkaina vuosien ajan. Voi kuitenkin olla, että et kiinnitä tähän asiaan niin paljon huomiota kuin kannattaisi. Tällä kertaa haluamme siis jakaa tietoa viidestä virheestä kasvojenpuhdistuksessa, jotka saavat ihon näyttämään vanhemmalta. Jatka siis lukemista, sillä saatat alkaa ymmärtää, miksi rypyt ja läikät ovat alkaneet ilmaantua kasvoillesi, vaikka tähän ei mielestäsi ole ollut mitään syytä.Jos kasvojen ihon hoito kiinnostaa, jatka siis ehdottomasti lukemista – näin vältät tavalliset virheet kasvojenpuhdistuksessa sekä estät paremmin ennenaikaisen ikääntymisen kasvoillasi.

5 virhettä kasvojenpuhdistuksessa

1. Kasvojen ihon jättäminen kokonaan puhdistamatta

kauniit kasvot ja iho

Yksinkertaisin virhe on tämä, eli kasvojen jättäminen pesemättä. Saatat ajatella, että eihän tämä ole mikään iso ongelma, ja ettei haittaa jos naama jää pesemättä illalla kotiintulon jälkeen. Sillä käythän kuitenkin suihkussa seuraavana aamuna, joten lika lähtee silloin, eikä siis ole syytä huoleen…

Ongelmana on kuitenkin se, että nukkuminen kasvot likaisina saa meikin, saasteiden ja lian kertymään kasvojen iholle, mikä sitten tukkii ihohuokoset. Tämä tekee helpoksi aknen kehittymisen, ja siten myös ensimmäiset rypyt ja ongelmat alkavat ilmaantua kasvoille helpommin.

Suositellaan, että puhdistat ihosi noin joka kymmenes tunti. Tämä olisi suurin piirtein aamuisin ja iltaisin.

Asiaa ei kuitenkaan tarvitse tehdä monimutkaiseksi – tarvitaan vain kasvojen peseminen kunnolla, miedolla saippualla ja vedellä. Jos haluat jonkin kosteuttavamman hoidon, kokeile tätä suihketta:

Tarvittavat ainekset

  • 1/2 kupillista kamomillateetä
  • 2 ruokalusikallista kurkkuvettä
  • 2 ruokalusikallista aloe veran geeliä

Toimi näin

  • Sekoita kaikki ainekset ja laita seos talteen suihkepulloon.
  • Kun ryhdyt puhdistukseen, laita seosta kasvoille runsaasti. Sitten pese ihon pinta pyörivin liikkein, ja voit käyttää tässä apuna puuvillavanua.
  • Lopeta laittamalla hiukan raikasta vettä ihollesi, ja sitten voitkin jo mennä nukkumaan. Ihosi on sileämpi, terveempi ja kauniimpi seuraavana aamuna herättyäsi.

2. Etkö käytä koskaan kuorinta-ainetta?

Sanoimme edellisessä kohdassa, että kaikkein yksinkertaisin virhe on meikin jättäminen kasvoille, mutta tämä on kuitenkin vasta se perusasia kasvojenpuhdistuksessa. Kuorinta-aineet saavat myrkylliset aineet ja lian katoamaan iholta – näitä tekijöitä kertyy myös ihon syvimmille tasoille.

Ihanteellista olisi käyttää sellaista kuorinta-ainetta, joka sopii juuri omalle ihotyypillesi. Näin voit puhdistaa ihosi paremmin sekä välttää tavallisimpia ongelmia kehittymästä.

  • Herkälle iholle suosittelemme hellävaraista ja kosteuttavaa kuorinta-ainetta.
  • Jos iho sen sijaan on rasvainen, on tarpeen käyttää sellaista kuorinta-ainetta, joka hillitsee tätä ongelmaa ilman, että tuloksena on kosteutuksen väheneminen.

Mitä tulee sitten toistuvuuteen, on hyvä idea käyttää kuorinta-ainetta kerran viikossa. Näin pystyt puhdistamaan ihosi syvältä ilman, että seurauksena olisi luonnollisten rasvojen puute. Vain äärimmäisissä tapauksissa tarvitaan kuorinta-aineen käyttöä kaksi kertaa viikossa.

Lopuksi vielä sellainen neuvo, että kannattaa valita kasvojen ihon kuorintaan vain luonnollisia kuorinta-aineita.

3. Pesetkö kasvosi vain kerran päivässä?

Oikeanlaisessa kasvojenpuhdistuksessa on tärkeää muistaa pestä kasvot aamuin illoin.

Vaikka olisit poistanut kaiken meikin sekä pessyt kasvot edellisenä iltana, iho täytyy pestä myös aamuisin. Näin on siksi, että kun nukut, iholla kasvaa bakteerejaSängyssä on myös punkkeja ja pesuaineiden jäänteitä, kuten myös ilmassa saastuttavia tekijöitä.

Jotta voisit estää näitä aiheuttamasta pulmia, kannattaa pestä kasvot saippualla ja vedellä, kuten myös esittelemällämme puhdistavalla suihkeella.

Jos ihosi on hyvin rasvainen, tai jos olet juuri ollut kuntosalilla, tulee myös tällöin pestä kasvojen iho, jotta voisit päästä eroon kertyneistä jäänteistä.

Muista kuitenkin, että jos iho on hyvin kuiva, pesemisen sijaan on tarpeen käyttää hiukan kosteuttavaa voidetta, eikä siis tule pestä kasvoja liian usein, jotta kuivuus ei pahene.

4. Vaihdatko pesutuotteita liian tiheään?

Jos olet turhautunut, sillä mikään kokeilemistasi tuotteista ei puhdista kunnolla kasvojasi etkä saa niillä kohennettua ihosi ulkonäköä, saatat vaihtaa niitä liian nopeasti.

Ikävä kyllä ihminen on usein epätoivoinen ulkonäönsä kanssa ja haluaa näyttää täydelliseltä jo muutamassa minuutissa. On kuitenkin niin, että sekä kaupalliset että kotitekoiset tuotteet vaativat useampia käytökertoja ennen kuin voidaan saada aikaan niitä muutoksia, jotka ovat tavoitteena.

Minimiaika muutosten aikaansaamiseksi näitä kasvotuotteita koskien on yleensä neljä viikkoa. Voit kuitenkin nähdä todellisia muutoksia vasta kuuden viikon päästä, ja tässä tulee muistaa myös se, että yhtä tuotetta tulee käyttää johdonmukaisesti.

Jos käytät puhdistavaa geeliä viikon ajan pienentääksesi ihohuokostesi kokoa, ja sitten vaihdat tuotetta, saattaa olla, että et koskaan tule näkemään toivomaasi tulosta. Anna siis ihosi sopeutua uuteen tuotteeseen, ja voit todella alkaa nauttia sen tuomista hyödyistä.

5. Käytätkö liian montaa tuotetta samaan aikaan?

Älä käytä samanaikaisesti liian montaa tuotetta kasvojen puhdistukseen.

Mikä oma kauneudenhoidon rutiinisi on? Kenties ajattelet, että puhdistaminen monella tuotteella on avuksi tulosten tehostamiseksi. Tämä on kuitenkin väärä luulo, sillä tulisi valita yksi tuote jokaista ihon tarvetta kohden.

Kun käytät sen sijaan monia tuotteita yhteen ongelmaan, tuloksena on ihon ärtyminen. Tämä tekee ihollasi jo ilmenevistä ongelmista pahempia. Jos siis käytät vaikkapa puhdistusmaitoa, älä käytä myös saippuaa tai voidetta puhdistukseen.

Näin pystyt myös säästämään rahoissakin, sillä joudut ostamaan vain pari tuotetta koko kasvojenpesurutiinia varten.

Kuuluvatko nämä kuvaamamme asiat omiinkin aamun tai illan ihonhoidon tottumuksiisi? Nyt kun tiedät, että nämä viisi tavallista asiaa kasvojenpuhdistuksessa ovat itse asiassa virheitä, karsi ne omasta arjestasi – kasvojesi iho tulee kiittämään!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.