Syyt siihen, miksi kannattaa lopettaa finnien puristelu

Näkyvän finnin puristelematta jättäminen voi tuntua lähes mahdottomalta. Finnin puristaminen voi kuitenkin johtaa elinikäisiin ongelmiin, jotka voidaan helposti välttää syömällä oikein ja kiinnittämällä huomio siihen, mitä tuotteita kasvojen iholla käytetään.
Syyt siihen, miksi kannattaa lopettaa finnien puristelu

Viimeisin päivitys: 21 marraskuuta, 2018

Kuinka monta kertaa äitisi tai kaverisi on kieltänyt sinua puristamasta finniä? Muiden sanat eivät paljoa hetkauta, kun näkyvä finni sojottaa keskellä kasvoja ja siitä tulee päästä eroon. Finneistä on vaikeaa olla välittämättä: ne ovat rumia, ne voivat olla kivuliaita ja finnien puristelu on jotenkin kutkuttavan tyydyttävää.

Onko finnien puristelu tosiaan niin pahasta kuin väitetään?

Vastaus on kuuluva “kyllä”!

Ihotautilääkäreiden mukaan finnien puristelusta ei seuraa mitään hyvää, sillä usein paikalle jää ilkeännäköinen arpi tai iho tulehtuu entistä pahemmin ärsytyksestä. Finnien puristelu voi siis johtaa ongelman pahenemiseen. Yleensä finni katoaa itsestään muutamassa päivässä, mutta puristettu finni puolestaan voi aiheuttaa koko elämän kestäviä seurauksia.

Oletko valmis ottamaan tämän riskin? Jos näin on, etkä aio luopua finnien puristelusta, on sinun tärkeää tietää mitä ihollesi aiheutat näin tehdessäsi. Tutustumme tässä artikkelissa lähemmin siihen, mitä finnit ovat ja mistä ne tulevat. Sitten annamme sinulle kaksi hyvää syytä finnien puristamisen lopettamiseen.

Mitä finnit ovat ja mistä ne tulevat?

finnien puristelu

 

Yhdistämme finnit usein teini-iän hormonaalisiin muutoksiin, jolloin finnejä ilmaantuu kuin sieniä sateella. Monet myös alkavat kärsiä aknesta teini-iässä. Suurin osa ei kuitenkaan tiedä, mitä finnit todella ovat ja mistä ne tulevat.

Kyseessä on kehon oma järjestelmä, joka poistaa kuona-aineita ihon kautta. Elimistöön kertyy myrkkyjä ja muita haitallisia aineita ruuasta, juomista, ympäristöstä ja hormonien välityksellä. Yksi varoitusmerkki tästä on finnien syntyminen, joten on syytä tutkia lähemmin ruokailutottumuksia ja muita elämäntapoja, sillä näillä voidaan ehkäistä finnien syntymistä huomattavasti.

Mitä ruokaan tulee, on suositeltavaa välttää seuraavia ruoka-aineita, jos sinulle ilmaantuu erityisen herkästi finnejä:

  • Kovat rasvat
  • Uppopaistetut ruuat
  • Lisätyt makeutusaineet
  • Valkoinen sokeri

Nämä ruuat sulavat heikosti, ja niiden sisältämät haitalliset yhdisteet pysyvät kehon sisällä. Kun keho yrittää poistaa haitallisia aineita, ne muuntuvat finneiksi ja poistuvat elimistöstä finnien välityksellä. Sama ilmiö tapahtuu alkoholia ja hiilihapotettuja juomia nauttimalla.

On tärkeää myös valikoida käyttämäsi kosmeettiset tuotteet tarkkaan. Monet meikit voivat tukkia ihohuokoset ja jos meikkiä ei poista kunnolla, se voi jättää rippeitä iholle, jotka sitten kertyvät ihohuokosiin ja aiheuttavat epäpuhtauksia. Kosmetiikkateollisuus yrittää jatkuvasti parantaa tuotteitaan tehden niistä ihoystävällisempiä, mutta ikävä kyllä monet tuotteet sisältävät yhä runsaasti ärsyttäviä kemikaaleja.

Anna ihon levätä muutaman kerran viikossa ja vältä meikin käyttöä. Muista myös lukea tuotteiden sisällysluettelo huolellisesti, ja suosi luonnonkosmetiikkaa aina kun mahdollista. Kokeile luonnollisia hoitokeinoja ja aineksia, jotka kosteuttavat ja korjaavat ihoa.

Miksi finnejä ei kannata puristaa

finnien puristelu

1. Voit saada tulehduksen

Jokaisella meistä on varmasti ollut vähintäänkin finni tai pari elämän aikana, ja tiedät sen, että puristamisen jälkeen ihoon jää pieni haava. Yleensä tälle haavalle ei suoda paljoakaan huomiota, sillä ärsyttävä finni on karkoitettu, mutta finnin jälkeensä jättämä haava käyttäytyy aivan samalla tavalla kuin muutkin saamasi haavat ja se on altis tulehdukselle.

Vakavissa tapauksissa iho voi ärtyä niin pahasti, että saatat tarvita antibioottikuuria sen rauhoittamiseen. Jos et voi estää itseäsi puristamasta finniä, niin muista puhdistaa iho ja kädet huolellisesti ennen puristelua. Taputtele tyhjennetyn finnin jättämä haava desinfiointiaineella puristamisen jälkeen.

2. Ihoosi saattaa jäädä arpi

Vaikea akne voi jättää jälkeensä kasan arpia, jotka syntyvät vakavasta ihotulehduksesta. Muutama pieni finni tuskin jättää arpia jälkeensä, mutta jos finnejä on useampi ja tulehdus on vakava, voi puristelu johtaa ihon arpeutumiseen. Etenkin herkkäihoiset ovat vaarassa arpeutumiselle.

Arvista ei voi päästä eroon ja vaikka paksulla meikkikerroksella ne saakin piiloon, voi liiallinen meikin käyttö pahentaa aknea, sillä iho ei pääse hengittämään ja meikki tukkii jo valmiiksi tulehtuneet ihohuokoset.

Suositeltua lukemista: 4 naamiota aknen hoitoon

Jätä finnit rauhaan

Kaikista paras keino finneihin suhtautumiseen on jättää ne kokonaan rauhaan. Finnit katoavat lopulta itsestään.

Jos finnejä syntyy runsaasti ja tulehdus on vakava, varaa aika lääkäriin. Jos sinulla todetaan akne, voidaan sitä hillitä erilaisilla lääkkeillä ja voiteilla. Ihon puhtaana pitäminen on erityisen tärkeää, joten suosi luonnollisia puhdistustuotteita ja kuorintavoiteita, ja muista myös ihon kosteutus kasvovoiteilla.

kasvojen pesu

Seuraavan kerran kun löydät finnin kasvoiltasi, muista tässä artikkelissa mainitut asiat. Kukaan tuskin kaipaa ylimääräisiä arpia kasvoillaan tai antibioottikuuria tulehdusta hoitamaan. Lopeta siis finnien puristelu viimeistään nyt.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.