Tagore: ”Jos itket auringon menettämistä, et näe tähtiä”

Rabindranath Tagoren tunnettua ajatusta jaetaan usein menetyksen, muutoksen tai pettymyksen hetkinä, ikään kuin kehotuksena kiinnittää huomiota siihen, mikä vielä on jäljellä. Sen pelkistämisellä yksinkertaiseksi ”katso asiaa positiiviselta kannalta” jätetään kuitenkin huomiotta suuri osa metaforan sisältämistä vivahteista.

Lainaus on peräisin vuonna 1916 julkaistusta teoksesta Stray Birds, joka koostuu lyhyistä runollisista pohdinnoista. Se on numero 6, vaikka espanjaksi suosituksi tullut versio eroaa hieman alkuperäisestä: Tagore puhuu auringon kaipaamisesta, kun taas tunnetuimmassa käännöksessä puhutaan sen menettämisestä. Tämä ero antaa meille mahdollisuuden lähestyä lausetta hieman eri näkökulmasta.

Aurinko voi edustaa sitä, mitä ei enää ole

Päättynyt suhde, päättynyt elämänvaihe, menetetty tilaisuus tai jonkun henkilön poissaolo voivat muuttua tuoksi ”auringoksi”, jota kohti jatkamme katsomista. Tähdet puolestaan voivat edustaa sitä, mikä edelleen on osa elämäämme, tai mahdollisuuksia, joita emme ole vielä löytäneet.

Metafora ei pakota valitsemaan näiden kahden välillä. Tähdet eivät korvaa aurinkoa eivätkä vähennä sen poissaolon merkitystä. Niiden läsnäolo vain laajentaa näkymää: se, mitä olemme menettäneet, voi edelleen olla arvokasta ilman, että siitä tulee ainoa asia, johon suuntaamme katseemme.

Myös surulla on paikkansa

Menetyksen jälkeen on tavallista muistella, millaista kaikki oli, kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos olisimme toimineet toisin, tai tuntea, että nykyhetki on vähemmän houkutteleva kuin se, mitä olemme jättäneet taaksemme.

Siksi tätä lausetta ei pidä tulkita kehotukseksi ”lakkaa itkemästä”. Surun tunteminen ei tarkoita, että tekisit jotain väärin, eikä ole myöskään pakko etsiä heti opetusta tai positiivista puolta. On kokemuksia, jotka vaativat aikaa, ennen kuin voimme tarkastella niitä toisesta näkökulmasta.

Voi kuitenkin käydä niin, että poissaolo täyttää väliaikaisesti koko näkökenttämme. Kun näin tapahtuu, on vaikeampaa huomata, että elämässämme on edelleen rakkaita ihmisiä, kiinnostuksen kohteita, mahdollisuuksia ja hetkiä, jotka myös ansaitsevat huomiota.

Mitä muuta elämässäni on edelleen läsnä?

Kun on tilaa katsoa ympärilleen, voimme esittää itsellemme yksinkertaisen kysymyksen: ”Sen lisäksi, mitä kaipaan, mitä muuta elämässäni on edelleen läsnä?”

Vastaus voi olla ystävyys, rauhaa tuova rutiini, keskeneräinen projekti, uusi mahdollisuus tai jotain niin arkista kuin kävelystä nauttiminen uudelleen. Ei tarvitse löytää kokemusta, joka korvaisi menetetyn. Kyse on vain siitä, että tunnistamme sen, minkä suru on saattanut väliaikaisesti jättää huomiotta.

Tagoren kuva antaa näin mahdollisuuden pitää yllä kahta todellisuutta ilman, että ne joutuvat vastakkain. Voimme kaivata aurinkoa ja, kun olemme valmiita, nostaa katseemme tähtiin. Niiden katsominen ei poista sitä, mikä on kadonnut, eikä pakota meitä löytämään jotain hyvää menetyksestä; se vain muistuttaa meitä siitä, että taivas ei ole koskaan koostunut vain yhdestä valosta.