Persiljahauduke munuaisten puhdistamiseen

Puhdista munuaiset luonnollisesti tällä ja muilla haudukkeilla. Suosittelemme tekemään sen vähintään kaksi kertaa vuodessa, jotta elimistö toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Munuaiset pitävät kehon myrkyttömänä ja ansaitsevat itsekin puhdistuksen.
Persiljahauduke munuaisten puhdistamiseen

Kirjoittanut Solimar Cedeño

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Elimistön puhdistaminen aika ajoin on hyödyksi terveydelle. Se auttaa pääsemään eroon kerääntyneistä myrkyistä. Munuaiset ovat hyvin tärkeät elimet, jotka vastaavat veren suodattamisesta ja myrkyllisten aineiden poistamisesta. Kuten mikä tahansa suodatin, munuaisetkin on tarpeen puhdistaa säännöllisesti.

Munuaiset ovat jatkuvasti kosketuksissa myrkyllisiin aineisiin puhdistaessaan elimistöä, joten niiden kanssa tulee olla erittäin varovainen. On monia luonnollisia tapoja puhdistaa munuaiset, ja yksi parhaista menetelmistä on persiljahauduke.

Persilja on kasvi, jota käytetään yleisesti mausteena ruoissa. Mutta todellisuudessa tämä kasvi tekee paljon muutakin kuin vain antaa makua aterioihin. Persiljahaudukkeilla on puhdistavia ominaisuuksia, jotka auttavat puhdistamaan munuaiset.

Ravintosisältö

Persilja sisältää vitamiineja ja muita ainesosia, joilla on elimistöä puhdistavia ominaisuuksia. Se onkin ravintoarvoltaan hyvin täysipainoista ruokaa. Se sisältää:

  • Vitamiineja (A-, B-, C- ja D)
  • Kivennäisaineita (kalsiumia, rautaa, fosforia, rikkiä)
  • Kuitua
  • Flavonoideja

A-vitamiini osallistuu immuunijärjestelmän toimintoihin, kun taas C- ja E-vitamiini ovat antioksidantteja. Flavonoideilla on diureettisia ja antioksidanttisia ominaisuuksia. Kalsium puolestaan hyödyttää luita, ja kuidulla on tärkeä rooli ruoansulatusjärjestelmässä. Yhdestä kupillisesta persijahauduketta saa siis runsaasti ravintoaineita!

Persiljaa voi nauttia haudukkeena ja smoothiena, tai sitten sitä voi lisätä aterioihin mausteeksi. Tämä yrtti hyödyttää elimistöä monin tavoin, joten suosittelemme ottamaan sen osaksi ruokavaliota.

persilja auttaa puhdistamaan munuaiset

Persiljan hyödyt

Persiljan monista hyödyistä haluamme mainita seuraavat:

  • Persiljalla on kyky puhdistaa elimiä.
  • Se on antioksidantti.
  • Se auttaa kontrolloimaan korkeaa verenpainetta.
  • Se on diureettinen, flavonoideistaan johtuen.
  • Se on tulehdusta lievittävä.
  • Se ehkäisee munuaiskivien muodostumista (ainoastaan ehkäisee, ei poista niitä).
  • Parantaa ruoansulatusta ja ruoansulatusjärjestelmän yleisiä toimintoja.
  • Se vahvistaa immuunijärjestelmää.
  • Se torjuu osteoporoosia.
  • Se auttaa pudottamaan painoa.
  • Se ehkäisee väsymystä.
  • Se auttaa alentamaan verensokeria.

Persiljahauduke munuaisten puhdistamiseen

Ainekset

  • 1 rkl tuoretta tai kuivattua persiljaa
  • 2,5 dl vettä

Valmistusohje

Ero tuoreen ja kuivatun persiljan käyttämisen välillä on se, että maku muuttuu hieman haudutettuna. Kummassakin tapauksessa persilja tulisi pestä hyvin ennen käyttöä.

  • Keitä ensin vesi.
  • Kun se kiehuu, lisää persilja.
  • Anna kiehua vielä 5 minuuttia.
  • Ota liesi pois päältä anna hautua muutaman minuutin ja siivilöi haudukkeesta persiljanpalaset pois.
  • Halutessasi voit lisätä hunajaa juomaan. Juo 2-3 kupillista hauduketta päivässä, 4 kertaa viikossa, parhaiden tulosten saamiseksi.

Tulisiko hauduketta juoda enemmänkin?

Mikä tahansa liika on pahasta, ja tämä koskee myös persiljahauduketta. Persiljan sisältämät flavonoidit poistavat liiallista nestettä ja natriumia kehosta, mutta sitä vastoin ne lisäävät kaliumin takaisinimeytymistä ja sen pitoisuutta veressä. Kaliumin runsas määrä veressä tunnetaan hyperkalemiana, ja se voi lisätä sydämen rytmihäiriöiden tai kramppien riskiä.

Naisten ei tulisi juoda tätä hauduketta liikaa, sillä se voi lisätä kohdun supistelua. Sitä ei myöskään suositella munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville ihmisille, joilla on taipumusta saada munuaiskiviä.

Puhdista munuaiset luonnollisesti tämän tai muiden persiljahaudukkeiden avulla. Suosittelemme tekemään sen vähintään kaksi kertaa vuodessa, jotta elimistö toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Munuaisesi pitävät kehon myrkyttömänä ja nekin ansaitsevat puhdistuksen.

persiljahauduke munuaisten puhdistamiseen

Munuaisten oikeanlaisen toiminnan ansiosta keho pysyy terveenä ja monet sairaudet saadaan pidettyä loitolla.

Muista myös käydä vuoden tai puolen vuoden välein lääkärintarkastuksessa varmistaaksesi, että kaikki on kehossasi niin kuin pitääkin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Nirumand, M. C., Hajialyani, M., Rahimi, R., Farzaei, M. H., Zingue, S., Nabavi, S. M., & Bishayee, A. (2018, March 7). Dietary plants for the prevention and management of kidney stones: Preclinical and clinical evidence and molecular mechanisms. International Journal of Molecular Sciences. MDPI AG. https://doi.org/10.3390/ijms19030765
  • F.A., A., Alyami, F. A., & Rabah, D. M. (2011). Effect of drinking parsley leaf tea on urinary composition and urinary stones’ risk factors. Saudi Journal of Kidney Diseases and Transplantation : An Official Publication of the Saudi Center for Organ Transplantation, Saudi Arabia22(3), 511–514. Retrieved from http://ovidsp.ovid.com/ovidweb.cgi?T=JS&;PAGE=reference&D=med7&NEWS=N&AN=21566309 http://ovidsp.ovid.com/ovidweb.cgi?T=JS&;PAGE=reference&D=emed13&NEWS=N&AN=362278283
  • Abdel-Rahim, E. A., & El-Beltagi, H. S. (2010). Constituents of apple, parsley and lentil edible plants and their therapy treatments for blood picture as well as liver and kidneys functions against lipidemic disease. Electronic Journal of Environmental, Agricultural and Food Chemistry9(6), 1117–1127.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.