6 pelkkää vettäkin terveellisempää juomaa

Riittävä nesteytys on elintärkeää elimistölle. Tiesitkö, että on olemassa juomia, jotka ovat jopa terveellisempiä kuin vesi? Tietyt juomat nesteyttävät elimistöä ja antavat sille lisäksi monia vitamiineja ja mineraaleja. Tutustu näihin juomiin tarkemmin.
6 pelkkää vettäkin terveellisempää juomaa

Kirjoittanut Ángela Aragón

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Jokainen meistä tietää, miten tärkeää vesi on terveyden kannalta. Elimistö muodostuu pitkälti vedestä ja ihminen kaipaa vettä joka päivä pysyäkseen hengissä. Vesi ei kuitenkaan ole tarpeellista pelkästään terveyden kannalta, vaan se vaikuttaa myös ulkoiseen olemukseen. Kaunis, kiinteä ja nuorekas iho saavutetaan riittävällä veden nauttimisella.

Veden lisäksi on kuitenkin olemassa monia terveellisiä juomia, jotka tuovat mukanaan ylimääräisiä hyötyjä sekä sisäiselle että ulkoiselle hyvinvoinnille. Tämä uutinen miellyttää etenkin niitä ihmisiä, joiden mielestä vesi maistuu tylsältä ja he juovat mieluummin mehuja tai makujuomia.

Kaikki alta löytyvät juomat ovat luonnollisia ja prosessoimattomia ja ne ovat jopa pelkkää vettäkin terveellisempiä! Prosessoidut ruuat sisältävät usein lisäaineita, joilla tehostetaan tuotteen makua, väriä tai säilyvyyttä. Lisäaineet ovat usein haitallisia terveydelle ja niitä tulee välttää aina kun mahdollista. Suosi siis luonnollisia juomia, joihin ei ole lisätty haitallisia kemikaaleja.

Nämä 6 juomaa ovat pelkkää vettäkin terveellisempiä

1. Punajuurimehu

Lähes jokaisen ruokakaupan vihannesosastolta löytyy tuoreita punajuuria. Kokeile mehun valmistamista tuoreista punajuurista, ja saat käyttöösi juureksen terveelliset yhdisteet ja ainekset, kuten A-, C- ja B-vitamiinin, antioksidantit, kalsiumin, aminohapot, kaliumin, magnesiumin, sokerin ja veden.

Punajuuren voi joko mehustaa tai sekoittaa smoothieksi veden kera tehosekoittimessa. Älä pelästy punajuuren voimakasta väriä tehosekoittimessa, se peseytyy helposti pois.

2. Kookosvesi

kookosvesi on pelkkää vettäkin parempi vaihtoehto

 

Nuorimmat lukijat ovat ehkä jo kuulleetkin kookosvedestä esimerkiksi erilaisissa tosi-TV -ohjelmissa, joissa osallistujat jätetään oman onnensa nojaan asumattomalle saarelle. Osallistujat selviytyvät usein kookosvettä juomalla muutaman päivän ajan ennen muun vedenlähteen löytämistä, ja se on pelkkää vettäkin parempi vaihtoehto.

Kookosvesi sisältää veden lisäksi kaliumia, joka tekee siitä erityisen hyvän nesteyttäjän ja elektrolyyttien tasapainottajan. Kookosvettä löytyy nykyisin monien kauppojen hyllyiltä, tai vähintäänkin luontaistuotekaupoista.

Käsittelemätön kookosvesi on sitä samaa kookosvettä, kuin mitä saisit tuoreesta kookoksesta.

Haluatko tietää lisää kookoksen terveyshyödyistä? Lue: Makeuta elämääsi terveellisellä kookosöljyllä

3. Aloe vera -vesi

Aloe vera on suosittu aines sekä kauneuden- että terveydenhoidossa, sillä se soveltuu nautittavaksi sisäisesti ja levitettäväksi iholle ja hiuksiin erilaisten vaivojen hoitoon. Aloe vera ehkäisee mm. ihon arpeutumista ja alentaa kolesterolin määrää veressä.

Aloe veran antioksidanttien ja puhdistavien ominaisuuksien vuoksi siitä valmistetaan nykyisin mehua, jolla voidaan puhdistaa suolistoa ja ehkäistä ennenaikaista solujen vanhenemista.

Jos kärsit ummetuksesta, korkeasta kolesterolista tai verenkierron toimintavaikeuksista, sopii aloe vera sinulle ihanteellisesti.

4. Hedelmillä maustettu vesi

kurkkuvesi on pelkkää vettäkin parempi vaihtoehto

 

Emme tarkoita perinteisiä hedelmämehuja, vaan hedelmien ja marjojen lisäämistä veteen. Parhaiten tähän soveltuvat mansikat, vesimeloni, basilika, kurkku ja mustikat. Voit myös puristaa appelsiinin, limen tai sitruunan mehua veden sekaan.

Jos pidät veden makua tylsänä, voi sen maustaminen makeilla hedelmillä, yrteillä ja vihanneksilla tehdä veden juonnista helpompaa ja mukavampaa.

5. Tee

Tee on eniten nautittu juoma koko maailmassa, mutta monet eivät vielä täysin ymmärrä teen monia hyötyjä. Teestä on olemassa eri makuja, joista jokaisella on omat hyötynsä. Lähes kaikki teejuomat vaikuttavat seuraavalla tavalla elimistöön:

  • Ehkäisevät hampaiden ongelmia
  • Parantavat verenkiertoa
  • Ehkäisevät tulehduksia
  • Estävät bakteerien kasvua elimistössä

Usein teejuomia suositellaan osana laihdutuskuureja, ja etenkin vihreä tee soveltuu tähän, sillä se puhdistaa kehoa ja poistaa rasvaa ja myrkkyjä nopeasti.

6. Guayusa

Guayusa on Amazonilla kasvava, orjanlaakerien sukuun kuuluva puu, jota esiintyy Ecuadorissa. Puu on yksi kolmesta tunnetusta kofeiinipitoisesta orjalaakeripuusta, ja sen lehtiä kuivataan ja haudutetaan teeksi niiden piristävien vaikutusten vuoksi.

Guayusa muistuttaa vaikutukseltaan yerba matea, ja sen sisältämät hapot tekevät hyvää sydämelle.

Kasvin energisoiva vaikutus on hyvä vaihtoehto kahville, ja se auttaa elimistöä polttamaan kaloreita kiihdyttämällä aineenvaihdunnan toimintaa. Tämä on yksi fiksuimmista ja terveellisimmistä tavoista pudottaa painoa. Kun tehostat aineenvaihduntaa ja ruuansulatusta nauttimalla tiettyjä juomia ja ruokia, voit lisätä kaloreiden palamista.

Suositeltua lukemista: Yerba Mate – migreenin vihollinen

Älä anna nesteytyksen olla yksi tylsä velvollisuus, vaan tee kehon ravitsemisesta hauskaa, herkullista ja vaihtelevaa. Voit tietysti nauttia pelkkää vettäkin, joka on loistava vaihtoehto, mutta listamme juomat tuovat hieman vaihtelua ja enemmän ravinteita ruokavalioosi. Huomaat eron entiseen nopeasti.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Popkin BM, D’Anci KE, Rosenberg IH. Water, hydration, and health. Nutr Rev. 2010;68(8):439–458. doi:10.1111/j.1753-4887.2010.00304.x
  • WHO, W. H. O. (2011). Guidelines for drinking-water quality. WHO. https://doi.org/10.1016/S1462-0758(00)00006-6
  • Organization, W. H. (2012). Pharmaceuticals in Drinking-water. WHO Library Cataloguing-in-Publication Data. https://doi.org/10.1331/JAPhA.2010.09186
  • Cermak, N. M., Gibala, M. J., & Van Loon, L. J. C. (2012). Nitrate supplementation’s improvement of 10-km time-trial performance in trained cyclists. International Journal of Sport Nutrition and Exercise Metabolism. https://doi.org/10.1123/ijsnem.22.1.64
  • Santos, J. L. A., Bispo, V. S., Filho, A. B. C., Pinto, I. F. D., Dantas, L. S., Vasconcelos, D. F., … Matos, H. R. (2013). Evaluation of chemical constituents and antioxidant activity of coconut water (Cocus nucifera L.) and caffeic acid in cell culture. Anais Da Academia Brasileira de Ciencias. https://doi.org/10.1590/0001-37652013105312
  • Oikeh EI, Omoregie ES, Oviasogie FE, Oriakhi K. Phytochemical, antimicrobial, and antioxidant activities of different citrus juice concentrates. Food Sci Nutr. 2015;4(1):103–109. Published 2015 Jul 30. doi:10.1002/fsn3.268
  • Surjushe, A., Vasani, R., & Saple, D. (2008). Aloe vera: A short review. Indian Journal of Dermatology. https://doi.org/10.4103/0019-5154.44785
  • Rahmani AH, Aldebasi YH, Srikar S, Khan AA, Aly SM. Aloe vera: Potential candidate in health management via modulation of biological activities. Pharmacogn Rev. 2015;9(18):120–126. doi:10.4103/0973-7847.162118

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.