Onko olemassa hedelmiä, joiden avulla voi laihtua?

24 elokuu, 2020
Hedelmistä on usein helppoa löytää hämmentävää ja jopa väärää tietoa. Esimerkiksi myytti sellaisesta ruokavaliosta, joka koostuu vain tietyntyyppisten hedelmien nauttimisesta, on kasvattanut suosiota viimeisten vuosien aikana. Tällä tapaa myös ruokavaliosta tulee radikaalisti rajoitettua.

Terveellisen ruokavalion noudattaminen ja liikunnan harrastaminen ovat tärkeitä tekijöitä silloin, kun puhumme painon pudottamisesta. Tätä varten on välttämätöntä noudattaa oikeaa ja kokonaisvaltaista ruokavaliota, jonka alan asiantuntija on kyseiselle henkilölle kehittänyt ja joka vastaa henkilön omia tarpeita. Painoa pudottaaksemme meidän ei tarvitse nähdä nälkää, vaan olla tietoisia siitä, mitkä ruoat ovat painonpudotuksen kannalta hyviä valintoja ja miten ne kannattaa sisällyttää osaksi aterioita. Mutta onko sellaisia hedelmiä edes olemassa, joiden avulla voi laihtua?

Tasapainoisessa ja terveellisessä ruokavaliossa hedelmät ja vihannekset ovat elintarvikkeita, joiden tulee rakentaa ruokavalion perusta. Hedelmät ovat erittäin hyödyllisiä elintarvikkeita elimistön kannalta, koska ne tarjoavat välttämättömiä vitamiineja ja antioksidantteja. Samalla tapaa ne ovat luonnollisia tuotteita, jotka eivät sisällä turhia kaloreita tai huonoja sokereita. Siksi niiden sanotaan auttavan painon pudottamista, vaikka todellisuudessa niiden tehtävänä on tukea terveellistä ruokavaliota ja auttaa meitä pysymään terveenä ja kunnossa.

Kun rakennamme ruokavalion asianmukaisista elintarvikkeista ja ylläpidämme myös hyviä elämäntapoja, kehomme on lähes automaattisesti kunnossa. Nyt kysymys kuitenkin kuuluu, onko olemassa sellaisia hedelmiä joiden avulla voi laihtua? Ja jos on, mitä ne ovat? Katsotaanpa.

Ihmedieetit

Tänä päivänä, ennen kaikkea Internetin tarjoamien palvelujen ansiosta, meillä on saatavilla monipuolista tietoa erilaisista ruokavalioista ja tuotteista, jotka antavat meille lupauksia painonpudotuksesta lähestulkoon ihmeellisellä tavalla. Suurin osa näistä “ihmedieeteistä” on kuitenkin harhaanjohtavia ja samalla myös haitallisia terveyden kannalta, joten näiden dieettien suhteen meidän tulisi olla erittäin varovaisia.

Hedelmistä on usein helppoa löytää hämmentävää ja jopa täysin valheellista tietoa. Monet ovat varmasti törmänneet esimerkiksi sellaiseen ruokavalioon, joka koostuu vain tietyntyyppisten hedelmien nauttimisesta. Sen lisäksi, että näiden ruokavalioiden tehokkuudesta painonpudotuksen kannalta löytyy ristiriitaista tietoa, niiden noudattaminen muuttaa ruokavalion monipuolisuutta radikaalisti. Tämäntyyppiset ruokavaliot ja ihmedieetit voivat johtaa siihen, että ne aiheuttavat elimistössä voimakkaan ravitsemuksellisen epätasapainon. Tällä tapaa ne puutostilat, joita nämä dieetit aiheuttavat, voivat osoittautua vaarallisiksi jos dieettiä noudatetaan liian pitkiä aikoja.

Kuten dieetteihin ja ruokavalioihin erikoistunut asiantuntija ja ravitsemusterapeutti, espanjalainen Rocío Práxedes Valenciassa sijaitsevan Quirónsaludin sairaalan lihavuusosastolta on selvittänyt, hedelmissä on hiilihydraatteja, runsaasti kuituja, runsaasti vitamiineja ja mineraaleja. Niissä on myös vähän proteiinia ja rasvaa, mutta ei missään tapauksessa niin paljoa, että tämä määrä riittäisi kattamaan päivittäisen energiantarpeemme.

Riippumatta tavoitteistasi, mukaan lukien painonpudotus, ennen minkä tahansa dieetin tai uuden ruokavalion aloittamista on parasta, että käännyt ensin lääkärisi tai muun terveydenhuollon ammattilaisen puoleen. Näissä tapauksissa erityisesti ravitsemusterapeutti osaa neuvoa sinua parhaiten siinä, kuinka onnistut noudattamaan terveellisempää ruokavaliota ja laihduttamaan ilman, että siitä koituisi riskejä terveytesi kannalta.

Onko olemassa hedelmiä, joiden avulla voimme laihtua?

Práxades on selvittänyt myös, että on totta, että joissakin hedelmissä on enemmän kaloreita kuin toisissa. Tästä syystä voimme syödä enemmän juuri näitä ​​hedelmiä, jolloin kasvattaisimme myös päivittäistä energiansaantia. Mutta tällaisten hedelmien demonisointi sen takia, että ne sisältävät enemmän kaloreita 100 grammaa kohti, on vakava virhe.

Otetaan esimerkiksi banaani, jossa on enemmän kaloreita kuin vaikkapa omenassa. Totisesti, jos aiot syödä annoksen hedelmää päivässä  – suurinpiirtein 150 grammaa – ei ole loppujen lopuksi väliä kumman valitset, sillä puhumme todella mikroskooppisista eroista. On paljon tärkeämpää nauttia hedelmiä monessa eri muodossa sekä hyödyntää kaikentyyppisten hedelmien terveysetuja, kaloreista riippumatta. Hedelmät ovat siis yleisesti ottaen tärkeä osa terveellistä ja tasapainoista ruokavaliota, kun taas sellaisten prosessoitujen elintarvikkeiden, kuten leivonnaisten ja uppopaistettujen ruokien, poistamisella ruokavaliosta on paljon suurempi merkitys.

Hedelmistä löytyy merkittävä määrä vitamiineja, mineraaleja, kuitua ja muita elimistölle hyödyllisiä aineita. Itse asiassa olisi parasta, että nauttisimme niitä vähintään kolme annosta päivässä. Seuraavaksi kerromme lyhyesti joidenkin hedelmien pääominaisuuksista, jotka sinun on hyvä pitää mielessä.

Vesimeloni

Vesimeloni sisältää runsaasti kuitua ja koostuu suurelta osin vedestä, mutta siinä on vain vähän kaloreita. Tällä tapaa vesimeloni auttaa hillitsemään ruokahalua ja lisää kylläisyyden tunnetta. 1 annos vesimelonia tarjoaa jopa 12 milligrammaa C-vitamiinia, joka puolestaan edustaa noin 20 prosenttia suositellusta päivittäisestä saannista.

Toisaalta, kuten Nutrition Journal -julkaisussa on korostettu, tämä hedelmä sisältää aminohappoa nimeltä sitrulliini, joka voi nostaa typpioksidin tasoja kehossa.

Tästä syystä vesimelonin kulutus auttaa laajentamaan verisuonia ja alentamaan verenpainetta. Jälkimmäinen tehtävä on erittäin tärkeä seuraus etenkin ylipainoisilla ja liikalihavilla potilailla, joilla on normaalipainoista suurempi riski sairastua sydänsairauksiin.

Onko olemassa hedelmiä joiden avulla voi laihtua? Ei, mutta vesimeloni on terveellinen.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Kuivatut hedelmät ja pähkinät voivat auttaa painonpudotuksessa

Sitruuna

Tälle hedelmälle on tunnusomaista se, että se sisältää runsaasti proteiinia, hiilihydraatteja ja kuitua kaliumin, foolihapon, C-vitamiinin ja A-vitamiinin lisäksi.

Omena

On huomattava, että omenan sisältämä selluloosakuitu vastaa toksiinien ja metallien poistamisesta elimistöstä. Tällä tapaa omenoiden nauttiminen voi auttaa torjumaan stressiä, solujen ikääntymistä ja muistinmenetystä.

Omena tarjoaa myös runsaasti vitamiineja, kuten biotiinia, foolihappoa, beetakaroteenia ja C-vitamiinia. Nämä komponentit auttavat ylläpitämään ruoansulatusjärjestelmän tervettä toimintaa sekä saavat solut toimimaan asianmukaisella tavalla.

Omena tarjoaa runsaasti vitamiineja, kuten biotiinia, foolihappoa, beetakaroteenia ja C-vitamiinia

Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: Kaura ja omenat sydämen terveydelle

Yhteenvetona voimme todeta, että pelkkä hedelmien syöminen ei takaa onnistunutta painonpudotusta, mutta se on tie terveellisempään ja tasapainoisempaan ruokavalioon. Terveellisiin elintapoihin ja hyvään ruokavalioon perustuvat elämäntavat auttavat painonpudotuksen lisäksi ehkäisemään sydän- ja verisuonisairauksien sekä hermostoa rappeuttavien sairauksien syntyä. Lisäksi ne auttavat laskemaan verenpainetta ja alentamaan veren kolesterolia ja triglyseriditasoja.

  • Schroder KE. Effects of fruit consumption on body mass index and weight loss in a sample of overweight and obese dieters enrolled in a weight-loss intervention trial. (2010). www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20022464
  • Lutgarda Bozzetto, Giuseppina Costabile, Giuseppe Della Pepa, Paola Ciciola, Claudia Vetrani, Marilena Vitale, Angela A. Rivellese, Giovanni Annuzzi. Dietary Fibre as a Unifying Remedy for the Whole Spectrum of Obesity-Associated Cardiovascular Risk. (2018). ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5707667/
  • National Center for Chronic Disease Prevention and Health Promotion Division of Nutrition and Physical Activity. Can eating fruits and vegetables help people to manage their weight?  cdc.gov/nccdphp/dnpa/nutrition/pdf/rtp_practitioner_10_07.pdf
  • de Oliveira MC, Sichieri R, Venturim Mozzer R. A low-energy-dense diet adding fruit reduces weight and energy intake in women. (2008).
    ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18439712