Logo image
Logo image

Nämä viisi terveellistä sokerinkorviketta sinun tulee tietää

3 minuuttia
Kun ruoka kaipaa makeutusta, on olemassa sokerin korvikkeita, jotka ovat huomattavasti valkoista sokeria terveellisempiä. Lisäksi monet näistä makeutusaineista sisältävät hyödyllisiä ravintoaineita. Muista aina käyttää mahdollisimman luonnollisia makeutusaineita ja suosi aina luomua. 
Nämä viisi terveellistä sokerinkorviketta sinun tulee tietää
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Yhä suurempi osa meistä kaipaa luonnollisia, terveellisiä makeutusvaihtoehtoja, joilla sokerin voi korvata esimerkiksi leivonnassa tai juomien makeutuksessa. Liika sokerin kulutus on nimittäin yksi suurimmista syistä aineenvaihdunnan ja verenkierron ongelmille ja sairauksille, sekä ylipainon kehittymiselle.

Sokerin voi korvata useilla vaihtoehdoilla

Elintarviketeollisuus on yrittänyt piilotella sokerin haittoja vuosikymmenien ajan, mutta nykytutkimukset osoittavat miten haitallista sokeri on koko elimistölle.

Ihmiset himoitsevat makeita ruokia ja sokeria biologisista syistä: vielä silloin kun ruokaa oli vähän saatavilla, eikä seuraavasta ateriasta ollut takeita, aivot alkoivat suosimaan mahdollisimman suurikalorisia ruokia, sillä niistä saatu energia riitti mahdollisimman pitkälle.

Nykyisin tällaisille ruuille ei ole samanlaista tarvetta, sillä jokainen ateria on taattu ja ihminen syö monta kertaa päivässä.

Sokeria piilotettuna ruokiin

Sokeri aiheuttaa riippuvuutta ja sitä on yleensä piilotettu moniin sellaisiinkin ruokiin, joiden ei uskoisi sisältävän sokeria – näin sokeria tulee nautittua huomaamatta. Yhä useampi on huolestunut sokerin negatiivisista vaikutuksista ja sokerin kulutuksesta, ja tästä syystä moni onkin poistanut sokerin ruokavaliostaan kokonaan.

Sokeri on onneksi suhteellisen helppo korvata erinäisillä luonnollisilla makeutusaineilla, haluatko tietää niistä lisää? Jatka lukemista!

1. Kookossokeri

Some figure

 

Tavallisen valkoisen sokerin voi korvata vaikkapa terveellisemmällä kookossokerilla. Kookossokeri on luontaistuote, jota on käytetty luonnollisena makeutusaineena aasialaisessa keittiössä ammoisista ajoista lähtien. Länsimaihin kookossokeri on saapunut vasta hiljattain, ja se on huomattavasti terveellisempi makeutusaine kuin valkaistu sokeri.

Kookossokerin glykeeminen indeksi on vain 35, ja siitä saa runsaasti elimistölle hyödyllisiä tärkeitä mineraaleja. Lisäksi kookossokeri sisältää C-vitamiinia, joka varmistaa, että elimistö toimii tehokkaasti.

Kookossokerin tuottaminen on ympäristöystävällistä, sillä kookossokeri saadaan kookospalmuista, jotka ovat hyödyllisiä ympäristölle. Kookospalmut korjaavat ja suojaavat maaperää, ne eivät kaipaa paljoakaan vettä ja ne tuottavat enemmän sokeria hehtaaria kohden kuin sokeriruoko.

2. Yacon-siirappi

Yacon-siirappi on luonnollinen makeutusaine, jolla on alhainen glykeeminen indeksi ja suuri määrä tärkeitä mineraaleja ja ravintoaineita.

Yacon-siirapin nauttiminen ei vaikuta verensokeriarvoihin tai aineenvaihduntaan, sillä se ei sisällä paljoakaan kaloreita. Toisin kuin perinteinen sokeri, yacon auttaa sinua laihtumaan ja tasapainottaa suoliston toimintaa.

Yacon-siirapilla on miedosti makea maku ja ohuempi koostumus kuin hunajalla.

3. Hunaja

Some figure

 

Hunaja on monelle tuttu luontainen makeutusaine, jolla voi helposti korvata sokerin erilaisissa juomissa ja leivonnassa. Hunaja onkin yleisin kaikista sokerin korvikkeista ja sitä on helposti saatavilla kaikista ruokakaupoista.

Hunaja sisältää runsaasti energiaa, sekä tärkeitä ravintoaineita ja antibioottisia, tulehdusta rauhoittavia yhdisteitä, jotka soveltuvat esimerkiksi flunssan oireiden hoitoon.

Hunaja sisältää kuitenkin runsaasti kaloreita, ja tämä kannattaakin pitää mielessä sitä käytettäessä. Sokerin voi korvata hunajalla useassa eri tilanteessa, mutta muista että se koetaan yleensä sokeria makeampana, joten sitä kannattaa käyttää hieman sokeria vähemmän.

Hunajalla on monia lääkinnällisiä hyötyjä ja sitä voidaan käyttää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, mutta ennen hunajan käyttöä on syytä varmistaa sen alkuperä.

Käytä vain laadukasta hunajaa ja suosi etenkin kotimaista, paikallisesti tuotettua hunajaa – tämä voi auttaa lisäksi ehkäisemään heinänuhaa ja muita kausiallergiaoireita.

4. Stevia

Stevia on yksi makeimmista ja terveellisimmistä sokerin korvikkeista, ja sitä myydään helposti käytettävässä siirappimuodossa. Stevia sisältää vähemmän kaloreita kuin sokeri, eikä se vaikuta verensokeriarvoihin.

Steviasiirappi valmistetaan steviakasvin lehdistä ja se on jopa 300 kertaa makeampaa kuin ruokosokeri.

5. Agavesiirappi

 

Some figure

Agavesiirappi on yleinen makeutusaine Keski-Amerikassa, josta se on alunperin kotoisin. Siirappi valmistetaan trooppisesta Agave-kasvista. Agavella on alhainen glykeeminen indeksi (GI 11-19), joka auttaa verensokeria pysymään normaalina.

Elimistö sulattaa agaven hitaasti, eikä se tällöin johda verensokeripiikkeihin ja siitä aiheutuviin oireisiin, kuten väsymykseen.

Suosi etenkin tummaa agavesiirappia, sillä tämä on terveellisempi vaihtoehto vaaleammalle siirapille. Agave on jopa 25 % makeampaa kuin sokeri ja sitä käytetään samalla tavalla kuin hunajaa: se on erinomainen sokerinkorvike leivonnassa, smoothieissa ja muissa juomissa.

Suosi luomutuotteita

Vaikka kaikki näistä sokerinkorvikkeista eivät välttämättä ole sinulle tuttuja, ne soveltuvat ihanteellisesti ruokien ja juomien makeutukseen ilman sokerin aiheuttamia terveyshaittoja.

Muista etsiä käsiisi korkealaatuisia tuotteita, sillä joissain tapauksissa näihin valmisteisiin voidaan sekoittaa sokeria, maissisiirappia tai kemikaaleja, jotka heikentävät tuotteiden terveysvaikutuksia.

Suosi aina luomutuotettuja vaihtoehtoja, vaikka ne maksaisivatkin hiukan enemmän.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Lustig, R. H., Schmidt, L. A., & Brindis, C. D. (2012). The toxic truth about sugar. Nature. https://doi.org/10.1038/482027a
  • Gardner, E. (2017). Coconut sugar. British Dental Journal. https://doi.org/10.1038/sj.bdj.2017.1012
  • Lachman, J., Fernández, E. C., & Orsák, M. (2003). Yacon [Smallanthus sonchifolia (Poepp. et Endl.) H. Robinson] chemical composition and use – A review. Plant, Soil and Environment. https://doi.org/10.17221/4126-PSE
  • Crane, E., & Kirk Visscher, P. (2009). Honey. In Encyclopedia of Insects. https://doi.org/10.1016/B978-0-12-374144-8.00130-2
  • Gupta, E., Purwar, S., Sundaram, S. & Rai, G. K. (2013). Nutritional and therapeutic values of Stevia rebaudiana: a review. AcademicJournals. https://doi.org/10.5897/JMPR2013.5276
  • Sidana, J., Singh, B., & Sharma, O. P. (2016). Saponins of Agave: Chemistry and bioactivity. Phytochemistry. https://doi.org/10.1016/j.phytochem.2016.06.010

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.