Näin pidät maksasi terveenä

Maksan tehtävä elimistössä on monimutkainen, ja siksi tämä elin saattaa joskus joutua liian suuren urakan kohteeksi ja kuormittua. Se saattaa myös sairastua. Maksan terveydestä voi kuitenkin huolehtia puhdistamalla sitä luonnollisin keinoin. Eräät ruokatuotteet ja yrttiteet ovat tehokas keino maksan puhdistamiseksi myrkyistä.
Näin pidät maksasi terveenä

Kirjoittanut Katherine Flórez

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Maksaongelmat johtuvat elämäntavoistamme ja usein ulkoisista tekijöistä. Maksa on ihmisen elimistön toiseksi suurin elin, sillä vain iho on sitä laajempi. Sen lisäksi, että maksa on äärimmäisen tärkeä ruoansulatuksen kannalta ja myrkkyjen poistamisessa, on tällä elimellä noin 500 muuta tehtävää, ja yksi sen tärkeimmistä toiminnoista on veren suodattaminen. Tämä käsittää noin litran suuruisen määrän puhdistamisen silloin, kun maksa toimii parhaimmalla tehollaan. Tämän suodatusprosessin aikana maksa puhdistaa verta sellaisista aineista kuten hormonit, lääkkeet, huumeet, kemikaalit, bakteerit ja myrkylliset aineet.

Noin 500 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii kroonisesta viruksen muodossa olevasta hepatiitista, ja lähes miljoona näistä ihmisistä kuolee joka vuosi siksi, että heidän maksansa ei enää kykene toimimaan tai he saavat maksasyövän. Moni näistä kuolemista voitaisiin kuitenkin estää sellaisella ruokavaliolla, joka takaa maksalle hyödyllisten ainesten saannin ja välttää maksaongelmat, sekä ennen kaikkea, varmistaa sen toimintojen parhaimman mahdollisen tehon.

Tässä artikkelissa kerromme siis siitä, mitä sinun tulisi tehdä, jos haluat huolehtia maksastasi ja estää siihen liittyvät maksaongelmat. Kaikki perustuu tässä yksinkertaisesti terveelliseen ruokavalioon sekä alkoholin välttämiseen niin paljon kuin mahdollista, kuten myös kaiken tyyppisten hepatiittien estämiseen. Lue lisää, jos haluat oppia puhdistamaan maksaasi luonnollisesti sekä pitää sen terveenä!

Maksaongelmat ja niiden oireet

  • Keltatauti, finnit, punainen iho, akne ja monenlaiset ihosairaudet. Tahmea suu, pahoinvointi, ilmavaivat sekä kylmät väreet ruokailun jälkeisinä ensimmäisinä tunteina.
  • Ummetus tai ripuli, voimakkaan värinen uloste, suolistokrampit, vatsan turvonneisuus, peräaukon kutina, loiset, mineraalien vähäinen määrä elimistössä, anemia, diabetes, liikalihavuus tai liiallinen laihuus, umpilisäkkeen tulehdus sekä vaikeudet nukahtamisessa.
  • Tumma virtsa, oikeanpuoleisten kylkiluiden alla tuntuva kipu, päänsäryt, kirroosi, paiseet, sappikivet maksassa, näkökyvyn tai kuulon ongelmat, skleroosi, jalkojen turvotus, reumatismirauhasiin liittyvä epätasapaino sekä kuukautisten aikana tuntuva epämukavuus.
  • Steriiliys tai miehillä impotenssi, tunne-elämän ongelmat ja epävakaus, krooninen keuhkoputkentulehdus ja tuberkuloosi, veren vuotaminen helposti, alttius hyönteisten puremille ja syöpä.

Joskus on elintärkeää ryhtyä auttamaan maksaa sen tehtävien hoitamisessa. Tällä elimellä on niin paljon monimutkaisia toimintoja, että sillä voi alkaa olla vaikeuksia toteuttaa näitä kunnolla, ja lisäksi se saattaa sairastua. On kuitenkin onneksi olemassa tehokkaita luonnontuotteita, jotka pystyvät edistämään maksan terveyttä.

Luonnolliset tuotteet, jotka auttavat maksaa

Boldo

Boldoteetä kupissa

Boldo on kasvi, jota kutsutaan itse asialla nimityksellä “maksakasvi”. Se on tunnettu sellaisista ominaisuuksista, jotka auttavat maksaa uudistumaan, ja tämä kasvi hoitaa kyseisen elimen terveyttä tehokkaasti. Boldo sisältää alkaloidia nimeltään boldine, joka stimuloi sappinesteen, virtsahapon ja vatsan nesteiden eritystä. Boldo auttaa maksaa hoitamaan tehtäviään paremmin sekä olemaan tehokkaampi. Lisäksi se taistelee sieniä vastaan, ja se on myös antioksidantti sekä vaikuttaa tulehtuneisuutta vastaan.

Boldoa voidaan nauttia haudukkeen muodossa sen lehtiä hyödyntäen, tai vaihtoehtoisesti sitä voidaan ostaa tabletteina, joita myydään terveystuotteisiin erikoituneissa kaupoissa. Hauduketta kannattaa juoda lounaan ja illallisen jälkeen, jotta voisit parantaa ruoansulatuksesi ja maksasi toimintaa. Lisäksi tätä juomaa kannattaa juoda iltaisin kun maksasi toiminta lisääntyy, jotta pystyisit poistamaan myrkyllisiä aineita elimistöstäsi tehokkaammin.

Valkosipuli

Valkosipuli on epäilyksettä yksi parhaista ruoista, joiden avulla maksaa voi puhdistaa luonnollisesti. Siinä on entsyymejä, jotka poistavat myrkyllisiä aineita elimistöstä, kun taas seleeni ja allisiini auttavat pitämään maksan puhtaana ja terveenä. Valkosipulia on hyvin helppo lisätä erilaisiin annoksiin, joten tämän tuotteen syönti on yksinkertainen ja edullinen tapa pitää yllä maksan terveyttä. Muista, että maksasta huolehtimalla voit vaikuttaa koko hyvinvointiisi!

Täysjyvät

Täysjyväriisiä lusikalla

Täysjyväriisi ja täysjyväviljat sisältävät suuren määrän B-vitamiineja. Nämä vitamiinit auttavat maksaa toimimaan kunnolla monellakin tapaa, ja ne muun muassa parantavat rasvojen käsittelyä aineenvaihdunnassa. Ne puhdistavat maksaa sekä tehostavat sen toimintaa yleisesti ottaen. Yritä siis välttää sellaisia ruokia, joissa on mukana valkoista jauhoa, ja valitse niiden sijasta täysjyvätuotteita aina kun mahdollista.

Erilaiset kaalit

Nämä kasvikset ovat tehokkaita maksan puhdistajia, sillä niissä on mukana kemikaaleja, jotka neutralisoivat tiettyjä myrkyllisiä aineita, kuten esimerkiksi nitrosamiineja, joita on mukana tupakansavussa. Kaaleissa on myös glukosinolaatteja, jotka auttavat maksaa tuottamaan sellaisia entsyymejä, joita se tarvitsee pitääkseen yllä puhdistavaa prosessiaan. Kaalilajikkeisiin kuuluvat muun muassa parsakaali, ruusukaali, kukkakaali ja tavallinen kaali.

Hedelmistä saatavat antioksidantit

Yhdysvaltalaisen Tufts University -yliopiston toteuttaman tutkimuksen mukaan seuraavissa hedelmissä on suurin määrä antioksidantteja:

  • Luumut
  • Rusinat
  • Mustikat
  • Karhunvatukat
  • Mansikat
  • Vadelmat
  • Appelsiinit
  • Vaaleanpunainen greippi
  • Meloni
  • Omenat
  • Päärynät

Antioksidantit auttavat suojelemaan maksaa niin kutsutuilta vapailta radikaaleilta, jotka syntyvät luonnollisena osana puhdistusprosessia. Seuraavan kerran kun olet kaupassa, lisää siis kärryysi runsaasti näitä hedelmiä, jotta voisit edesauttaa maksasi hyvinvointia.

Kokeile näitä luonnollisia keinoja pitää maksa puhtaana ja tehokkaasti toimivana – siitä hyötyy koko terveytesi!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • ;Healthline.com Liver [Online] Available at: www.healthline.com/human-body-maps/liver
  • Healthline.com 11 Proven Health Benefits of Garlic [Online] Available at: www.healthline.com/nutrition/11-proven-health-benefits-of-garlic
  • Campas-Baypoli ON, Bueno-Solano C, Martínez-Ibarra MD, Camacho-Gil F, Villa-Lerma AG, Rodríguez-Núñez R, López-Cervantes J, Sánchez-Machado ID. Contenido de solforafano 1-isotiocianato-4-(metilsulfinil)-butano) en vegetales crucíferos. ALAN Caracas 2009;59(1)
  • Medicina de la Selva. México Oeste. Comunidad Indigena de Chacala (2001)
  • Gutiérrez Machaca R, Jiménez Rojas JJ. Efecto protector del extracto acuoso de Peumus boldus (Boldo) frente a la inducción de cirrosis hepática con paracetamol y fenobarbital en ratas, comparado con la silimarina, arequipa. Arequipa, Perú. 2015

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.