Näin hyödynnät kahvia kasvojen hoidossa

syyskuu 8, 2019
Kahvia sisältävät kasvonaamiot voivat osoittautua hyödylliseksi apuvälineeksi epäpuhtauksien torjumiseen, silmäpussien eliminoimiseen sekä tummien silmänalusten ja turvotuksen vähentämiseen.

On sanomattakin selvää, että kahvi on suosituimpia juomia koko maailmassa. Moni meistä ei kuitenkaan vielä tiedä, että kahvia voidaan käyttää myös kasvojen hoidossa, ylläpitämään ja parantamaan niiden luonnollista kauneutta ja elinvoimaisuutta.

Kahvi on suosittu ainesosa luonnonkosmetiikassa ja vaihtoehtoisissa luontaishoidoissa monipuolisten terveysetujensa ansiosta. Itse asiassa kahvia käytetään laajasti niin sanottuna kahviterapiana monissa paikallishoidoissa kuten esimerkiksi voiteissa, naamioissa, kylvyissä, esansseissa ja monissa muissa menetelmissä.

Miksi investoida kahvista valmistettuihin kauneustuotteisiin?

Ihonhoidossa ja sen kunnossapidossa kannattaa panostaa kahvia sisältäviin tuotteisiin, sillä kahvi sisältää runsaasti antioksidantteja. Antioksidanttiensa lisäksi kahvista löytyy huomattava määrä tärkeitä mineraaleja, kuten piitä, sinkkiä ja magnesiumia, jotka auttavat ylläpitämään ihon sileyttä ja elastisuutta.

Kaikilla yllä mainituilla ravintoaineilla on voimakas tulehduksia lievittävä ja rauhoittava vaikutus. Juuri tämän takia kahvi onkin täydellinen apuväline vähentämään tulehduksia, stimuloimaan verenkiertoa, imemään itseensä liiallista rasvaa ja jopa suojaamaan ihoa auringon vahingollisilta ultraviolettisäteiltä.

Kahvi auttaa stimuloimaan kasvojen alueen verenkiertoa

Kahvin voimakkaan antioksidanttipitoisuuden ansiosta se auttaa myös ehkäisemään ennenaikaista ikääntymistä ja samalla helpottaa nuoremman ja elinvoimaisemman ihon ylläpitoa.

Toisaalta kofeiini on vastuussa myös verenkierron stimuloinnista. Tässä mielessä meidän ei siis kannata unohtaa, että hyvä verenkierto auttaa ehkäisemään kasvojen turpoamista ja silmäpusseja. Lisäksi kofeiini auttaa vähentämään tummia silmänalusia.

Kahvin rakeinen rakenne tekee siitä erinomaisen luonnollisen kuorinnan. Kun kahvia käytetään kasvojen kuorinta-aineena esimerkiksi heti saunan jälkeen, se auttaa puhdistamaan ihohuokosia, jolloin myös kahvin sisältämät ravintoaineet pääsevät tunkeutumaan syvemmälle ihoon antaen sille luonnollista elinvoimaisuutta ja pehmeyttä.

Vaikka kahvi auttaakin kiinteyttämään ja ylläpitämään kasvojen ihoa, on samalla välttämätöntä noudattaa myös terveellisiä elämäntapoja; näin kahvin ja sen antioksidanttien terveyseduista saadaan irti paras mahdollinen teho.

Sinua voi myös kiinnostaa: Kuinka paljon kahvia voimme päivittäin juoda?

2 loistavaa kasvonaamiota kasvojen hoitoon

1. Kasvonaamio kahvista ja hunajasta

Kahvi ja hunaja kuorivat tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa

Seuraava kahvista valmistettava kasvonaamio sisältää hunajaa, sillä tämä luonnontuote pitää sisällään runsaasti ihoa kosteuttavia ja antibakteerisia ominaisuuksia, jotka edesauttavat suuresti ihon puhdistautumista.

Mikäli mahdollista, suosittelemme käyttämään orgaanista hunajaa, sillä supermarketissa myydyt hunajat sisältävät usein runsaasti lisättyä sokeria ja muita lisäaineita, jotka vähentävät huomattavasti hunajan ihoa helliviä ominaisuuksia.

Ainesosat

  • 7 rkl orgaanista hunajaa
  • 100 g kahvipapuja tai valmiiksi jauhettua kahvia

Valmistus- ja käyttöohjeet

  • Jos käytät kahvipapuja, jauha pavut ensin kahvimyllyssä.
  • Lisää kahvi ja hunaja kulhoon ja sekoita niin pitkään, että saat koostumuksesta tasaisen sileän tahnan.
  • Levitä naamio kasvoille pyörein liikkein, jotta sen kuorivat ominaisuudet vaikuttaisivat mahdollisimman tehokkaasti. Älä käytä liikkeissä liikaa voimaa, jotta kasvojen herkkä iho ei vahingoittuisi.
  • Anna vaikuttaa 20 minuutin ajan.
  • Pese naamio pois vedellä ja neutraalilla kasvosaippualla. Kosteuta lopuksi käyttämälläsi kosteusvoiteella.

2. Kasvonaamio kahvista ja luonnonjogurtista

käytä jogurttia ja kahvia kasvojen hoidossa

Maitohappo on yksi kosmeettisissa valmisteissa yleisimmin käytetyistä ainesosista, sillä sitä käytetään paljon ihon rakenteen ja sävyn parantamiseksi sekä auringon ultaviolettisäteilyn aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi. Luonnonjogurtti on yksi maitohapon luonnollisista lähteistä ja juuri tämän takia sitä onkin lisätty myös tähän naamion yhdessä kahvin kanssa tehostamaan kasvojen kunnon vahvistamista.

Näiden kahden ainesosan yhdistelmä auttaa eliminoimaan tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa ja bakteereja ihon pinnalta, sillä nämä tekijät ovat vastuussa ihohuokosten tukkeutumisesta ja ihon epäpuhtauksista. Näin ollen tämä kasvonaamio auttaa elvyttämään ihon luonnollista elinvoimaisuutta ja palauttamaan sen nuorekkuutta.

Ainesosat

  • 125 g luonnonjogurttia
  • 100 g valmiiksi jauhettua kahvia

Valmistus- ja käyttöohjeet

  • Sekoita molemmat ainesosat keskenään kulhossa.
  • Levitä kasvonaamiota kasvoille lempeällä hieronnalla.
  • Hiero kasvoja hellin pyörivin liikkein sormenpäillä 15 minuutin ajan.
  • Pese lopuksi kasvot kylmällä vedellä ja neutraalilla saippualla.
  • Parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi käytä kasvonaamiota kaksi kertaa viikossa.

Suosittelemme sinua myös lukemaan: 4 kasvonaamiota aspiriinista täydellisen ihon saamiseksi

Ota huomioon

Kun käytät kahvia kasvojen hoidossa ja jotta saisit siitä irti parhaimman mahdollisen hyödyn, on välttämätöntä, että käytät näitä naamioita säännöllisesti yhdistettynä tietysti terveellisiin elämäntapoihin. Pidä myös mielessä, että tasapainoinen ruokavalio, riittävä nesteytys ja reipas liikunta vaikuttavat merkittävästi ihon terveyteen!

  • Herman, Andrzej & Herman, A.P.. (2013). Caffeine’s Mechanisms of Action and Its Cosmetic Use. Skin Pharmacology and Physiology. 26. 8-14. 10.1159/000343174.
  • Ribeiro, Helena & Marto, Joana & Raposo, Sara & Agapito, Maria & Isaac, Vera & G. Chiari, Bruna & Lisboa, Pedro & Paiva, Alexandre & Barreiros, Susana & Simões, Pedro. (2013). From coffee industry waste materials to skin-friendly products with improved skin fat levels. European Journal of Lipid Science and Technology. 115. 10.1002/ejlt.201200239.
  • Zamora, A., Pastoriza, S., Rufián-Henares, J. Revalorization of coffee by-products. Prebiotic, antimicrobial and antioxidant properties. LWT – Food Science and Technology 61 (2015) 12e18. [Online] Avaiable at: https://www.silae.it/files/LWT%201-s2_0-S0023643814007348-main.pdf