Näillä vinkeillä hoidat arpiasi kesällä

Arvet ovat ihovaurioita, jotka ansaitsevat erityistä huomiota varsinkin silloin, kun ne eivät ole käyneet läpi kaikkia toipumiseen liittyviä vaiheita. Tällä kertaa jaamme joitain vinkkejä, joiden avulla hoidat arpiasi myös kesällä.
Näillä vinkeillä hoidat arpiasi kesällä

Viimeisin päivitys: 12 lokakuuta, 2020

Kesällä on tärkeää olla erityisen varovainen niiden arpien kanssa, jotka altistuvat auringonsäteille. Vaikka nykyään arpia voidaan häivyttää ja jopa poistaa erilaisten kosmetologisten ja kirurgisten toimenpiteiden avulla, arpien altistumista auringonsäteilylle on syytä välttää säteilyn aiheuttamien komplikaatioiden takia.

Muista, että lähes kaikki vauriot, jotka rikkovat ihon pinnan, aiheuttavat arpia. Ne eivät aina jää näkyviin, mutta monien haavojen paraneminen ja tätä myötä arpien häviäminen kestää vuosia. Tästä syystä haluamme antaa muutamia hyödyllisiä vinkkejä, joiden avulla hoidat arpiasi myös kesän aikana.

Kuinka arvet syntyvät?

Ennen kuin kerromme arpien hoidosta, katsotaan miten arvet ylipäätään syntyvät. Haavan syntyessä iho aloittaa parantumisprosessin, jonka kesto vaihtelee vaurion vakavuuden perusteella.

Kun iho menee rikki, sen parantumisessa alkaa tapahtumaan useita eri vaiheita. Pääasiassa haavan parantumisprosessi muodostuu seuraavasta neljästä vaiheesta:

  • Hyytymisvaihe: Ensimmäinen vaihe alkaa silloin, kun haava alkaa vuotaa, jolloin elimistö aloittaa hyytymisprosessin verenvuodon pysäyttämiseksi. Kun hyytymä kuivuu, haavan päälle muodostuu rupi.
  • Tulehdusvaihe: Tämä vaihe vahvistaa edellistä hyytymisvaihetta. Tässä vaiheessa elimistön oman immuunijärjestelmän vaste alkaa valmistautua mahdollisia infektioita vastaan ja puolestaan ​​suojata haavaa. Verisuonet laajenevat, mikä mahdollistaa haavan oikean ravitsemuksen ja hapettumisen. Tästä syystä alue on näinä päivinä punainen ja tulehtunut.
  • Proliferatiivinen vaihe: Tässä kolmannessa vaiheessa vaurioitunut kudos uusiutuu ja alkaa pienentyä. Kollageenin muodostumista aletaan stimuloida noin 15 päivää vaurion syntymisen jälkeen.
  • Uusiutumisvaihe: Neljäs ja viimeinen vaihe alkaa silloin, kun iho alkaa uusiutua. Tämä vaihe voi kestää jopa 2 vuotta vaurion vakavuudesta riippuen ja päättyy lopulta arven muodostumiseen.
Kesällä on tärkeää, että sovellamme erityistä varovaisuutta niiden arpien kohdalla, jotka altistuvat auringonsäteille
Ihovaurion jälkeen iho käy läpi useita eri vaiheita paranemisen aikana.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Haavan sulkeminen ja puhdistaminen

4 hyödyllistä vinkkiä, joiden avulla hoidat arpiasi myös kesällä

Arvet ovat hyvin yleinen syy dermatologin vastaanotolla vierailuun, varsinkin silloin, jos ne ovat syntyneet vähän aikaa sitten ja kesä on lähestymässä. Jos arpi on valkoinen (eli toisin sanoen vaurion muodostumisesta on kulunut yli puolitoista vuotta), erityisiä menetelmiä sen hoitoon ei enää tarvita. Jos arven muodostumisesta on puolestaan kulunut vähemmän aikaa, arven hoidossa kannattaa erityisesti kesän aikana ottaa käyttöön muutamia tärkeitä toimenpiteitä.

Käytä aurinkovoidetta

Plastiikkakirurgiaan erikoistuneen Seminars in Plastic Surgery -sivuston viimeisimmissä, vuonna 2016 julkaistuissa päivityksissä on todettu, että uudet, alle 1,5 vuoden ikäiset arvet ovat erittäin alttiita auringon UV-säteilyn tuottamille vaurioille. Erityisesti säteily voi aiheuttaa ihon hyperpigmentaatiota sekä rakenteellisia muutoksia ihon kollageenissa.

Onkin suositeltavaa, että pyrit minimoimaan arven altistumista auringolle peittämällä sen ulkona liikuttaessa siteellä tai vaatteilla. Vaihtoehtoisesti on välttämätöntä käyttää riittävän korkealla suojalla varustettua aurinkovoidetta, jonka SPF on vähintään 50. A urinkovoidetta kannattaa laittaa vaurioituneelle iholle 18 kuukauden ajan sen synnystä.

Ultraviolettisäteet lisäävät angiogeneesiä eli verisuonten uudismuodostusta. Tämän seurauksena arven punoitus lisääntyy ja se voi johtaa ihon hyperpigmentaatioon. Aurinkosuoja auttaa ehkäisemään ihon melanogeneesiä, joka johtuu UV-säteiden tuottamasta stimulaatiosta.

Laita iholle kohtalaisesti painetta geelilastojen avulla

Silikonista tai silikonigeelistä valmistettujen tuotteiden, lastojen ja painetekstiilien käyttöä pidetään suositeltavana ensimmäisenä hoitolinjauksena tuoreiden arpien hoidossa. Esteettiseen plastiikkakirurgiaan erikoistuneen tutkimuksen mukaan uusi silikonigeelin muodostama koostumus tuottaa tuoreen haavan päälle ohuen ja joustavan kerroksen, joka suojaa ihoa tehokkaasti.

Hoito tulee toistaa päivin ja öin, vähintään 18 tuntia päivässä, 3 kuukauden ajan, ohuen, joustavan ja itsestään kiinnittyvän siteen tai teipin avulla.

Kosteuta aluetta

On välttämätöntä, että pidät arpeutunutta ihoa kosteutettuna, jotta se pysyy riittävän joustavana uudistuakseen tehokkaammin. On olemassa erityisiä tuotteita, jotka auttavat parantamaan vaikeiden arpien ulkonäköä samalla, kun niillä on kosteuttava ja arpea pehmentävä vaikutus.

A- ja E-vitamiineja tai hyaluronihappoa sisältäviä voiteita voidaan käyttää arven hoidossa myös kesän aikana. Toinen vaihtoehto on levittää vaurioituneelle iholle vaseliinia, joka auttaa sen kosteuttavan voiman ansiosta pitämään haavaa hyvässä kunnossa.

On tärkeää, että hoidat arpiasi ja kosteutat ihoa myös kesän aikana
Kosteuttavien ihonhoitotuotteiden käyttö on välttämätöntä arven asianmukaisen toipumisen kannalta. Lisäksi riittävän kosteutettu iho pystyy säilyttämään joustavuutensa myös kesän aikana.

Hiero vaurioitunutta ihoa päivittäin

Vaurioituneen ihon parantumisprosessin edistämiseksi on hyödyllistä hieroa ihoa. Hieronta voidaan aloittaa ensimmäisen parantumisjakson jälkeen, eli 2 tai 3 viikkoa vaurion syntymisen jälkeen.

Advances in Wound Care -lehdessä julkaistujen tietojen mukaan on erittäin suositeltavaa, että hierontaa käytetään hoitomuotona jo syntyneiden arpien tasoittamiseksi ja pehmentämiseksi. Sen käyttö johtaa joustavampaan ja tasaisempaan arpeen hajottamalla iholle muodostunutta ylimääräistä ja joustamatonta kollageenia.

Parhaan mahdollisen edun saamiseksi hieronta kannattaa suorittaa vaurioituneelle iholle kahdesti päivässä, kymmenen minuuttia, vähintään kuuden kuukauden ajan.

On tärkeää, että hoidat arpiasi myös kesän aikana

Kun arvet ovat tuoreita eivätkä ne ole ehtineet viedä päätökseen kaikkia paranemiseen liittyviä vaiheita, niiden altistamista auringolle on syytä välttää kaikin mahdollisin keinoin. Tästä syystä erityisesti kesäaikaan on parasta, että suojaat tuoreet arpesi suorilta auringon UV-säteiltä.

Myös aurinkosuojan jatkuva päivittäinen käyttö vähentää auringon UV-säteilyn haitallisia vaikutuksia. Yhdistä se muiden toimenpiteiden, kuten geelilastojen ja kosteuttavien ihonhoitotuotteiden kanssa. Vaikeiden arpien hoito vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta antamiemme vinkkien avulla tulet varmasti onnistumaan siinä!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Al-Shaqsi S, Al-Bulushi T. Cutaneous Scar Prevention and Management: Overview of current therapies. Sultan Qaboos Univ Med J. 2016;16(1):e3-e8. doi:10.18295/squmj.2016.16.01.002
  • Commander SJ, Chamata E, Cox J, Dickey RM, Lee EI. Update on Postsurgical Scar Management. Semin Plast Surg. 2016;30(3):122-128. doi:10.1055/s-0036-1584824
  • Tziotzios C, Profyris C, Sterling J. Cutaneous scarring: Pathophysiology, molecular mechanisms, and scar reduction therapeutics Part II. Strategies to reduce scar formation after dermatologic procedures. J Am Acad Dermatol. 2012;66(1):13-26. doi:10.1016/j.jaad.2011.08.035
  • Gold MH, McGuire M, Mustoe TA, et al. Updated international clinical recommendations on scar management: part 2–algorithms for scar prevention and treatment. Dermatol Surg. 2014;40(8):825-831. doi:10.1111/dsu.0000000000000050
  • Mustoe TA. Evolution of silicone therapy and mechanism of action in scar management. Aesthetic Plast Surg. 2008;32(1):82-92. doi:10.1007/s00266-007-9030-9
  • https://heridasycicatrizacion.es/images/site/archivo/2014/Revista_SEHER_17_diciembre.pdf
  • Klotz T, Munn Z, Aromataris E, Greenwood J. The effect of moisturizers or creams on scars: a systematic review protocol. JBI Database System Rev Implement Rep. 2017;15(1):15-19. doi:10.11124/JBISRIR-2016-002975
  • Jourdan M, Madfes DC, Lima E, Tian Y, Seité S. Manejo del cuidado de la piel para procedimientos médicos y estéticos para prevenir la cicatrización. Clin Cosmet Investig Dermatol . 2019; 12: 799-804. Publicado el 25 de octubre de 2019 doi: 10.2147 / CCID.S218134
  • Block L, Gosain A, King TW. Emerging Therapies for Scar Prevention. Adv Wound Care (New Rochelle). 2015;4(10):607-614. doi:10.1089/wound.2015.0646

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.