Haavan sulkeminen ja puhdistaminen

Tiedätkö, miten määritellään haavan vakavuus ja se, minkälaista hoitoa iho vaatii? Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että haavat ovat vammoja, joita syntyy kehon ulkoisille pinnoille. Ne voidaan määritellä myös ihon yhtenäisyyden rikkoontumiseksi jonkin ulkoisen tekijän vuoksi.
Haavan sulkeminen ja puhdistaminen

Viimeisin päivitys: 26 lokakuuta, 2019

Haavat ovat aina siinä mielessä vaarallisia, että niiden kautta kehoon pääsee helposti erilaisia mikro-organismeja. Siksi on hyvä tietää miten haavan sulkeminen ja puhdistaminen tulee tehdä kotona, jotta pystyisit välttämään erilaisia komplikaatioita, joita nämä ihovammat saattavat aiheuttaa.

Haavan ominaisuuksista ja tyypistä riippuen lääkärit tai muut ammattilaiset voivat joko sulkea haavan tai jättää sen sulkeutumaan luonnollisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa keho hoitaa haavan sulkeutumisen itse.

Kuten tiedämme, useimmiten haavojen sulkemiseen ei tarvita mitään erityisiä menettelyjä, mutta yleisesti ottaen jos haava on pieni, sen voi hoitaa kotona, ja jos se on iso eikä verenvuotoa saa tyrehdytettyä, on syytä lähteä sairaalaan. Tällä hetkellä yksi käytetyimmistä tekniikoista suurten haavojen sulkemiseksi on tikit. Tämän menetelmän hyödyntämiseksi on olemassa monia erilaisia tikkaustapoja, joista lääkäri valitsee sen joka sopii potilaan haavaan parhaiten.

Lue eteenpäin saadaksesi enemmän tietoa haavan puhdistuksesta ja sulkemisesta, jotta voit edetä vahingoittuneen ihon hoitamisessa parhaalla tavalla.

Haava syntyy – mitä tehdä?

haavan sulkeminen

Kun iholle tulee jokin vamma joka aiheuttaa haavan, keho aktivoi prosessin jonka avulla haavan parantuminen on mahdollista.

Aivan ensimmäiseksi on syytä arvioida haavan koko ja se, tarvitseeko se ammattilaisen apua eli mahdollisesti tikkejä. Jos näin on, hanki apua sairaalasta tai terveyskeskuksesta.

Jos haava on pieni ja sen voi hoitaa kotona, varmista ensimmäiseksi että se on puhdas. Tässä mielessä tuore haava on helpompi tehtävä kuin jo kuivahtamaan päässyt haava, eli puhdista se niin pian kuin mahdollista.

Puhdistamiseen voi käyttää vettä ja neutraalia saippuaa, alkoholia tai haavan desinfioimisainetta, riippuen siitä mitä sinulta kotoa sillä hetkellä löytyy.

Haavan sulkeminen ja parantumisprosessi

Normaalisti haavan paraneminen tai ihon uudistuminen etenee tiettyä kaavaa, joka koostuu seuraavista vaiheista:

  • Tulehdus. Tämä vaihe voidaan määritellä myös reaktiiviseksi vaiheeksi, ja se ilmenee muutaman ensimmäisen päivän aikana. Tällöin verisuonet laajenevat ja niiden läpipäästävyys lisääntyy. Siten seroosinen neste ja leukosyytit tulevat suodatetuiksi, ja iholle muodostuu suojaava kerros (rupi).
  • Uudistumisvaihe. Tämä vaihe voidaan määritellä myös rakeistumisen vaiheeksi, ja se ilmenee kolmantena päivänä vamman sattumisen jälkeen ja saa päätöksensä 1-2 viikon kuluttua. Tällöin keho alkaa tuottaa kollageenia, jota se on menettänyt, ja imusuonet ja verisuonet alkavat toipua entiselleen.
  • Kypsymisvaihe. Tähän vaiheeseen viitataan joskus haavan “uudelleen muotoutumisen vaiheena”, ja se alkaa muutaman viikon kuluttua vamman sattumisesta ja loppuu itse asiassa vasta useita vuosia myöhemmin. Tänä aikana arpi pienenee sekä syvyyden että pinta-alansa osalta, ja kun prosessi on lopussa, potilaalla on entisen haavan alueella vaaleampi väri.

Lue aiheesta lisää: Suun haavaumien ja aftojen hoito

Haavan sulkeminen ja paranemisen edistäminen

haavan sulkeminen

Kuten sanottu, on aina parasta lähteä lääkäriin, jos iholle tulee jokin selkeästi vakava haava. Hoitohenkilökunta pystyy noudattamaan soveltuvaa menettelyä haavan hoitamiseksi sen vaatimalla tavalla.

Potilas voi joutua ottamaan puudutusta, jotta haavan sulkeminen pystytään toteuttamaan ilman liian suurta kipua. Yleis- tai paikallispuudutus ovat molemmat vaihtoehtoja. Puudutus tehdään siten, että potilaalle annetaan yhtä tai useampaa lääkettä, kuten esimerkiksi lidokaiinia.

Sitten haava puhdistetaan kunnolla käyttäen sterilisoituja välineitä ja suolaliuosta.

Lue aiheesta lisää: Osaatko lopettaa nenäverenvuodon?

Haavan sulkeminen ja erilaiset tekniikat

Mikäli tarpeen, lääkäri tai muu hoitohenkilökohtaan kuuluva ammattilainen voi käyttää tikkejä tai teippiä, jotta saadaan yhdistetyksi ne ihon kohdat, jotka haava on erottanut toisistaan. Vamman tyypistä riippuen hoitohenkilökunta määrittää sitten, minkä tyyppisiä tikkejä olisi parasta käyttää:

  • Haavateippi. Sairaaloissa on käytössä erilaisia haavateippejä, ja jos hoidat haavaa kotona, voit käyttää ns. “perhoslaastaria”. Sen avulla pyritään kuromaan rikkoutunut iho mahdollisimman hyvin umpeen, jotta verenvuoto saadaan lopetettua ja jotta arpi ei tulisi olemaan kovin suuri.
  • Erilliset tikit. Nämä ovat pieniä metallisia lankoja, jotka ovat ikään kuin klipsin muodossa, ja ne estävät haavan reunoja pääsemästä vapaaksi, jotta voidaan edistää kudosten paranemista ja uusiutumista. Nämä tikit tulee ottaa pois erityisellä ammattilaisten käyttämällä välineellä.
  • Jatkuva ommel. On olemassa monenlaisia lankoja, joita hoitajat voivat käyttää ihon kudoksesta ja haavan muodosta riippuen. Tällöin tarvitaan neula, jota käytetään haavan sulkemiseksi koko sen pituudelta.

Mitä tulee haavoihin ja kotihoitoon, tulee ennen kaikkea muistaa seuraava neuvo: jotta haavan sulkeminen ja puhdistaminen voisi tapahtua mahdollisimman turvallisesti, on hyvä käydä lääkärissä mahdollisimman pian. Näin potilas voi saada parasta mahdollista hoitoa, ja siten voidaan estää ongelmia haavan alueella sekä edistää ihon hyvää paranemista.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.