Mistä johtuu pahoinvointi liikunnan jälkeen?

Pahoinvointi liikunnan jälkeen on yleinen mutta vältettävissä oleva oire. Kerromme sen yleisimmistä syistä ja niiden ehkäisystä.
Mistä johtuu pahoinvointi liikunnan jälkeen?

Viimeisin päivitys: 21 toukokuuta, 2022

Pahoinvointi liikunnan jälkeen on yleinen tuntemus. Sitä voi esiintyä sekä säännöllisesti liikkuvilla että huonokuntoisilla ihmisillä, ja sitä voivat aiheuttaa eri tekijät. Tässä artikkelissa kerromme yleisimmistä syistä liikunnan jälkeiseen pahoinvointiin sekä keinoista ehkäistä sitä.

Mitä on pahoinvointi?

Pahoinvointi on epämukava tuntemus ylävatsassa tai mahalaukussa, joka saa aikaan oksetusta. Se on hyvin epämiellyttävä tunne, joka voi kestää muutamasta minuutista jopa tunteihin.

Pahoinvoinnin syyt ovat moninaiset. Joitakin syitä ovat maha-suolikanavan infektiot, mutta pahoinvointi voi olla myös tiettyjen lääkkeiden sivuvaikutus.

Keskustelemme tällä kertaa nimenomaan liikunnan jälkeisestä pahoinvoinnista. Se voi ilmaantua minuuttien sisällä liikuntasuorituksen loppumisesta tai jo sen aikana. Sitä voi esiintyä sekä rankkaan liikuntaan tottuneilla urheilijoilla että huonokuntoisilla, liikuntaa harrastamattomilla ihmisillä.

Mistä johtuu pahoinvointi liikunnan jälkeen?

Liikunnan jälkeiselle pahoinvoinnille on monia fysiologisia syitä. Yleisimpiä ovat seuraavat:

Pahoinvointi liikunnan jälkeen on yleistä.

Nestevaje

Liikunta aiheuttaa hikoilua, erityisesti kun se on kovatehoista tai tapahtuu hyvin kuumalla säällä. Hikoilu on fysiologinen mekanismi, jota tarvitaan ruumiinlämmön säätelyyn ja ylläpitoon.

Hikoillessa menetetään nesteitä ja mineraalisuoloja. Tämä saa verenpaineen laskemaan, koska veri koostuu pääasiassa vedestä. Tämä voi johtaa pahoinvointiin ja huimaukseen.

On erittäin tärkeää täydentää hikoilun myötä huvenneet neste- ja suolavarastot. Tämä onnistuu juomalla vettä tai isotonisia juomia, jotka pitävät verenpaineen vakaana. Nestettä on erittäin tärkeää juoda usein ja pienin siemauksin ennen liikuntaa, sen aikana ja sen jälkeen.

Tämäkin artikkeli saattaa kiinnostaa sinua: Kärsitkö alaselkäkivusta? Kolme hyvää liikuntamuotoa

Liika juominen

Riittävä juominen on erittäin tärkeää, mutta toisaalta liian runsaalla juomisella on haittavaikutuksia.

Jotta verenpaine pysyisi oikealla tasolla ja elimet toimisivat kuten pitääkin, sekä veden että mineraalisuolojen pitoisuuksien tulee olla sopivalla tasolla. Mineraalisuoloista verenpaineen säätelyn kannalta tärkein on natrium.

Liian runsas vedenjuonti nostaa elimistön nestetilavuutta, jolloin ilmenee tila nimeltä hypervolemia. Tällöin suolojen pitoisuus elimistössä on laimeampi.

Yksi tärkeimmistä on natrium. Kun natriumpitoisuus on normaalia alhaisempi, ilmenee pahoinvointia ja huonovointisuutta. Tämän voi välttää juomalla isotonisia juomia, joista näitä suoloja saa.

Ruoansulatus

Kun syömme, elimistö keskittää energiansa pääasiassa ruoan sulattamiseen, erityisesti rasvaisten ja proteiinipitoisten ruokien kohdalla. Tällöin iso osa verenkierrosta siirtyy vatsan alueelle, jotta sen toiminta olisi parhaimmillaan.

Liikkuessa taas lihakset vaativat ison osan energiasta, koska ne tarvitsevat paljon happea liikkeiden suorittamiseen ja ponnisteluun. Jos harrastamme liikuntaa pian ison aterian syömisen jälkeen, ruoansulatuskanava ei saa kaikkea tarvitsemaansa verta ruoan sulattamiseen.

Tämäkin tilanne voi aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua. Pahoinvoinnin välttämiseksi on tärkeää olla syömättä isoja tai hyvin rasvaisia aterioita 2–3 tuntia ennen kova- tai kohtuutehoista liikuntasuoritusta.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä artikkeli: Liikunnan hyödyt ahdistuneisuuden hoidossa

Liikunnan jälkeisen pahoinvoinnin ehkäisy

Pahoinvointi on hyvin yleinen oire liikunnan aikana tai sen jälkeen, joten periaatteessa siitä ei pidä huolestua. Sitä voi ehkäistä useilla toimenpiteillä.

2–4 tuntia ennen liikuntaa ei kannata syödä kovin runsaasti. Liikunnan aikana tulisi juoda isotonisia juomia veden ja mineraalisuolojen hupenemisen ehkäisemiseksi.

Lisäksi liikuntaa tulisi välttää kesällä päivän kuumimpina tunteina, kun hikoilu on voimakkaampaa ja nestevaje voi kehittyä nopeammin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Rehidratación post-ejercicio: bebidas con alto contenido de potasio vs. agua y una bebida deportiva [Internet]. [cited 2020 May 24]. Available from: http://repositorio.ucr.ac.cr/handle/10669/567
  • Marins JCB. Estudio comparativo de diferentes procedimientos de hidratación durante un ejercicio de larga duracion. 2000;1.
  • Rabdomiólisis secundaria a hiponatremia [Internet]. [cited 2020 May 24]. Available from: http://scielo.isciii.es/scielo.php?pid=S0211-69952011000400022&script=sci_arttext&tlng=pt
  • Ramírez Molina C. Mecanismos fisiológicos producidos en el sistema musculoesquelético desencadenados por la deshidratación durante el ejercicio físico. 2018 Jan 25;

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.