Lihavuuden ja umpirauhasten välinen yhteys

Tarkistanut ja hyväksynyt: bioteknikko Alejandro Duarte

Kirjoittanut Toimitus

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Lihavuus on sairaus, joka on yhdistetty merkittäviin umpirauhasten häiriöihin. Kaksi tunnetuinta häiriötä ovat hyperinsulinemia ja insuliiniresistenssi, vaikkakin niiden toimintamekanismi ja kliininen merkitys ovatkin epäselviä. Tässä artikkelissa perehdymme siihen, mikä on lihavuuden ja umpirauhasten välinen yhteys.

Lihavuus on liiallista kehonrasvaa. Sen kliininen hallinta on monimutkaista ja tuottaa usein huonoja tuloksia. Vatsaan kohdistuva eli keskivartalolihavuus kuvastaa viskeraalisen rasvan määrää ja liittyy suoraan insuliiniresistenssiin ja kardiovaskulaarisiin tapahtumiin.

Sekä lihavuuteen että ylipainoon kuuluu lukuisia endrokriinisia ja metabolisia häiriöitä. Useimpien muutosten ajatellaan olevan toissijaisia ylipainolle, sillä ne voidaan saada aikaan syömällä liikaa ja kumota laihduttamalla.

Mitä ovat umpirauhaset?

Endokriinisen järjestelmän tärkeimmät rauhaset ovat hypotalamus, aivolisäke, kilpirauhanen, lisäkilpirauhanen, haima, lisämunuaiset ja sukupuolirauhaset (miehillä kivekset ja naisilla munasarjat).

Nämä umpirauhaset erittävät tarpeen mukaan kemikaaleja nimeltä hormonit. Hormonit säätelevät monia solutoimintoja, kuten:

• Kasvu
• Aineenvaihdunta
• Kehitys
• Seksuaaliset toiminnot

Lihavuus ja haima

Lihavuudelle kaikkein tyypillisin endokrinologinen muutos on insuliinin erityksen nousu. Lihavilla ihmisillä on korkeammat insuliinitasot. Erityisesti 24 tunnin perusinsuliini ja integroitu insuliini ovat kolme tai neljä kertaa korkeammat lihavilla ihmisillä kuin hoikilla.

Sekä lihavuus että tyypin 2 diabetes mellitus ovat yhteydessä insuliiniresistenssiin. Useimmille insuliiniresistenteille lihaville ei kuitenkaan kehity hyperglykemiaa.

Lyhyesti, hyperinsulinemia on yleistä lihavilla. Insuliiniresistenssi on tyypillistä, kun paino nousee valtavasti.

Kannattaa lukea myös: 5 syytä ylipainoon, jotka eivät liity ruokaan

Lihavuuden ja umpirauhasten välinen yhteys: aivolisäke

Kuten yllä mainitsimme, aivolisäke on yksi elimistön tärkeimmistä umpirauhasista. Lihavien kohdalla tämän rauhasen toiminnan muutos liittyy selkeimmin kasvuhormoniin eli GH:hon.

Tämän hormonin eritys on pääosin riippuvainen somatokriinin (GHRH) ja somatostatiinin (GHIH) vuorovaikutuksesta. Lihavilla GH:n eritys laskee.

Sekä lapsilla että aikuisilla, joilla on korkeampi painoindeksi, erilaisten ärsykkeiden aikaansaama kasvuhormonin eritys on vähäisempää. Jokaista painoindeksiyksikköä kohti GH:n eritys laskee jopa 6 % missä tahansa iässä.

Lihavuus ja sukupuolirauhaset

Tehdään ensin ero naisten sukurauhasten, eli munasarjojen, ja miesten sukurauhasten, eli kivesten, välillä.

Lihavuus ilmenee naisilla erilaisina häiriöinä, jotka edeltävät metabolisia poikkeavuuksia, kuten esidiabetesta, diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja. Näihin häiriöihin kuuluvat:

• Varhaiset ensimmäiset kuukautiset
• Hedelmättömyys
• Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä

Naisen hedelmällisen iän lopussa munasarjojen toiminnan lakkaaminen liittyy myös lihavuuden kehittymiseen. Tämä johtuu siitä, että vaihdevuodet jouduttavat vatsan alueen painonnousua, joka on yhteydessä moniin haitallisiin aineenvaihdunnallisiin seurauksiin.

Miesten kohdalla lihavuus taas on yhteydessä testosteronitasojen laskuun. Patogeeniset tekijät tähän liittyen ovat sukupuolihormoneja sitovan globuliinin heikentynyt sitomiskyky, LH-pulssien eli luteinisoivan hormonin amplitudin väheneminen ja hyperestrogenismi.

Miehillä LH on se hormoni, joka säätelee testosteronin erittymistä. Se vaikuttaa kivessoluihin ja stimuloi testosteronin tuotantoa.

Tämäkin artikkeli saattaa kiinnostaa sinua: Estrogeeni: naisille välttämätön hormoni

Lihavuuden ja umpirauhasten välinen yhteys: lisämunuaiset

Lihavuuden, keskivartalon rasvan ja hyperkortisolemian välisen yhteyden huomioiden monissa tutkimuksissa on yritetty selvittää, onko kortisolilla merkittävä rooli lihavuuden synnyssä yleisväestössä.

Keskivartalolihavilla naisilla on merkittävästi suuremmat virtsan vapaat kortisolitasot verrattuna normaalipainoisiin naisiin. Nämä tulokset viittaavat näin ollen siihen, että näillä naisilla hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselilla (HPA-akseli) ilmenee liikatoimintaa.