Lepakot ovat koronaviruksen aiheuttajia

Asiantuntijat ovat vahvistaneet, että lepakot ovat todennäköisesti nykyisen koronaviruspandemian aiheuttajia. Tässä artikkelissa kerromme lisää virukseen liittyvästä terminologiasta sekä sen seuraamuksista.
Lepakot ovat koronaviruksen aiheuttajia

Viimeisin päivitys: 21 toukokuu, 2020

Espanjan terveysministeriö vahvisti todisteet siitä, mitä asiantuntijat ovat epäilleet COVID-19 -pandemian alusta lähtien. Lepakot ovat koronaviruksen puhkeamisen takana. Asiantuntijat ovat siis lähes 100 % varmoja siitä, että lepakot ovat tämän sairauden alkuperäinen lähde. 

Asiantuntijat ovat ehdottaneet jo alusta lähtien, että lepakot ovat nykyisen pandemian aiheuttajia. Lepakoilla on äärimmäisen vastustuskykyinen immuunijärjestelmä, joten ne pystyvät sietämään suuria määriä viruksia. Lisäksi ne pystyvät kantamaan useita ihmisille kuollettavia sairauksia. Niiden joukossa ovat muun muassa ebola, vesikauhu sekä vuonna 2002 ensimmäistä kertaa ilmestynyt SARS-virus.

Nature Microbiology –lehden julkaisema tutkimus sekä muut vastaavat tutkimukset huomauttavat, että lepakoiden vastustuskyky saattaa liittyä niiden kykyyn vähentää tulehdusreaktiota.

Yksinauhaisten RNA-virusten, kuten COVID-19, on tapana aiheuttaa liioiteltu reaktio immuunijärjestelmässä, mikä saattaa johtaa komplikaatioihin. Tutkijat uskovat, että tulehdusreaktiota vähentämällä lepakot voivat kantaa lukuisia sairauksia osoittamatta melkein lainkaan oireita.

Ne ovat siis nisäkkäitä, jotka kantavat eniten maailmassa zoonoottisia (lajien välillä leviäviä) viruksia. Mitä tämä löydös tarkoittaa ja mitä meidän tulee tietää sen ymmärtämiseksi? Kerromme sen sinulle tässä artikkelissa.

Isännät ja lähteet

Isäntä on laji, joka kantaa sisällään toista lajia. Yleisesti ottaen voimme tehdä erotuksen erityyppisten isäntien välille:

  • Ensisijainen: Isäntä, jossa parasiitti suorittaa suurimman osan olemassaolostaan, kasvustaan ja lisääntymisestään. Patogeenin mukautuminen kehittyy vaikuttaakseen erityisesti tähän isäntään ja maksimoidakseen sen mukautumisen ja laajentumisen ilman, että isännän elämä päättyy nopeasti.
  • Toissijainen: Isännöi parasiittia vain sen kasvun alkuvaiheessa ja linkittyy patogeenin ensisijaiseen isäntään laajentumisen ja siirtymisen välityksellä. Ne toimivat sillan tavoin.

Tällaiset isännät havainnollistetaan helposti monimutkaisten parasiittien elinkaaresta. Toukat elävät eläimissä, mutta eläin erittää ne myöhemmin vereen. Sitten toukat tartuttavat muut lajit, joissa ne kehittyvät aikuisiksi.

Nämä rajat muuttuvat kuitenkin häilyviksi, kun on kyse viruksista. Tämä johtuu siitä, että niiden elinkaari on paljon yksinkertaisempi ja riippuu pitkälti kyseessä olevan lajin immuunijärjestelmästä. Siitä syystä on asianmukaisempaa puhua lähteen termein.

Viruksen lähde on siis ensisijainen isäntä, joka kantaa tartuttavaa tekijää tai parasiittia, joka voi toisinaan vallata ihmisten tai muut lajit. Tästä syystä meillä onkin tällä hetkellä vahvistus siitä, että lepakot ovat COVID-19 -pandemian takana. Ne olivat siis uuden koronaviruksen ensisijaisia lähteitä.

virus
Koronavirus on RNA-virus, joka on muuttanut muotoaan voidakseen levitä eri lajien välillä.

Asiantuntijoilla on yhä muurahaiskäpy mielessä

Tiedämme, mistä koronaviruksen kiertokulku alkoi – lepakoista – ja tiedämme, mihin se päättyi – ihmisiin. Mutta mitä sen välissä tapahtui?

Jotta tämä sairaus onnistui selvittämään tiensä ihmisiin, on sen täytynyt tarttua väli-isäntään. Tämän lepakoiden ja ihmisten välisen sillan on oltava olemassa, sillä ihmiset ja lepakot joutuvat harvoin kosketuksiin keskenään. Muurahaiskäpy on yhä pääepäilty.

Salvador Illan johtama Espanjan terveysministeriö nimeää yhä tämän sympaattisen eläimen tartunnan todennäköisimmäksi väli-isännäksi. Tutkijat havaitsivat hiljattain joukon muita koronaviruksia 30 muurahaiskävyn lihasta otetussa näytteessä. Tässä kudoksessa havaitut koronavirukset ovat 85-92 % samankaltaisia SARS-CoV-2 -viruksen kanssa. Tämä tieto paljastaa mahdollisen suhteen COVID-19 -taudin ja muurahaiskäpyjen välillä.

Kiinassa muurahaiskäpyjen lihaa myydään laittomilla markkinoilla ihmisten ravinnoksi. Tämä käynnisti ensimmäisen vaiheen epäsuorassa kontaktissa ihmisiin – lepakoilla on sama ekojärjestelmä muurahaiskäpyjen kanssa. Tutkijoiden tulee vielä selittää suora yhteys muurahaiskäpyjen ja COVID-19 -taudin välillä, mutta kaikki todisteet viittaavat siihen, että tämä nisäkäs toimii väli-isäntänä.

Muurahaiskäpy lepakon ja ihmisen välillä.
Muurahaiskäpy on eläin, joka selittäisi lepakoiden ja ihmisten välisen sillan.

Mitä tämä löydös tarkoittaa?

Tiedämme melkein varmuudella, että lepakot ovat uuden koronaviruksen aiheuttajia ja se tarkoittaa sitä, että lepakot ovat tärkeämpiä kuin miltä ne ovat vaikuttaneet. Tämä tieto mahdollistaa lepakoiden kanssa kontaktissa olleiden nisäkäslajien tutkimisen läpikotaisemmin. Se auttaa meitä myös säätelemään eksoottisten eläinten lihansyöntiä koskevia kieltosääntöjä.

Paras strategia mahdollisen pandemian kohtaamisessa on välttää virukselle altistumista alun alkaen. Näiden eläinten laitonta salakuljetusta koskevia lakeja tiukentamalla voimme välttyä altistumasta mahdollisille sairauksien lähteille.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Tällä hetkellä käytettävät hoidot koronavirukseen
Askel Terveyteen
Lue se täällä Askel Terveyteen
Tällä hetkellä käytettävät hoidot koronavirukseen

Koronavirukseen ei ole vielä spesifistä hoitoa. Tässä artikkelissa tarkastelemme, mitkä ovat tällä hetkellä käytettävissä olevat hoidot koronaviruk...