Kuinka vietellä mies häntä tavoittelematta

Vaikka tämä voi tuntua ristiriitaiselta, miehen kiinnostuksen herättämiseksi ja hänen viettelemiseksi on tärkeää vaikuttaa itsenäiseltä ja saada hänet näkemään, että et tarvitse häntä elämääsi.
Kuinka vietellä mies häntä tavoittelematta
Isbelia Esther Farías López

Kirjoittanut ja tarkastanut filosofi Isbelia Esther Farías López.

Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2022

Miehen viettelyn taito on joillakin naisilla synnynnäinen, mutta kaikki eivät tätä taitoa hallitse. Kaikessa on kyse sellaisten viettelymenetelmien toteuttamisesta, joita miehet eivät voi vastustaa. Tärkeää on olla näyttämättä niitä kaikkia kerralla. Sen sijaan sinun tulee dominoida tilannetta, jotta mies palaa aina hakemaan lisää. Sinun on oltava aloitteellinen. Kuinka siis vietellä mies?

Älä ole liian suora

Mies tuntee olonsa mukavammaksi ollessaan oman tunne-elämänsä herra. Miehen tarvitsee tuntea olevansa se osapuoli, joka viettelee häntä kiehtovan naisen. Ideana on viedä miestä niin, ettei mies tiedä sinun tekevän niin.

Miehelle on tärkeää tuntea olonsa hyväksi ja itsevarmaksi siinä mitä hän tekee. Liika suoruus naisen puolelta säikäyttää miehen tiehensä, koska mies kokee olevansa paineen alla.

Kun nainen tavoittelee miestä, mies yleensä pakenee siksi, ettei hän ole valmis välittömään sitoutumiseen. Tai mikä pahempaa, hän lähestyy naista vain seksimielessä ja sitten ghostaa tätä kun nainen on saatu sänkyyn.

Tämä tarkoittaa sitä, ettet välttämättä saa positiivista lopputulosta tavoitellessasi miestä.

Nyt kun olemme puhuneet siitä mitä ei tulisi tehdä, katsotaan seuraavaksi kuinka sinun tulisi toimia.

Kuinka vietellä mies

1. Mahdollista yhteydenpito

miehen viettely

Mahdollista sattumanvarainen kontakti, jotta mies saa tilaisuuden lähestyä sinua. Merkitsevä ja syvä katse sekä hymy auttavat saamaan keskustelun käyntiin.

Kuuntele miehen juttuja ja jopa hänen kliseisiä iskurepliikkejään. Lisäksi osoita olevasi aidosti kiinnostunut hänen jutuistaan.

Sen varmistaminen, että mies näkee sinut hauskana ja itsevarmana henkilönä, on jo puoli voittoa!

Hyödynnä keskustelua saadaksesi muodostettua siteen mieheen. Saa hänet tuntemaan, kuin olisit ainoa henkilö jonka kanssa hän haluaa ikinä olla.

2. Pidä salaperäisyyttä yllä

Kun jutteluyhteys on saatu, alatte lopulta suunnitella yhteistä tekemistä tai treffeille menoa. Treffien aikana sinun on annettava miehen vietellä sinut ja myös saatava hänet tuntemaan olonsa tärkeäksi. Treffit ovat täydellinen tilaisuus oppia tuntemaan toinen paremmin ja nähdä, tuletteko todella juttuun keskenänne.

Ei kannata kertoa miehelle kaikkia elämäsi yksityiskohtia. Salaperäisyyden säilyttäminen on avain miehen viettelyyn. Yksi hyvin viettelevä tapa tehdä tämä on antaa puolittaisia vastauksia. Tämä saa miehen aina palaamaan luoksesi.

Lisäksi, ja vaikka ajat ovatkin muuttuneet, on aina parasta välttää seksiä ensimmäisillä treffeillä. Se, että esittää vaikeasti tavoiteltavaa, pitää miehen kiinnostuneena ja saa hänet haluamaan sinua enemmän.

3. Ole itsevarma

Varmista, että mies tietää kuinka paljon nautit vapaa-ajastasi, ystäviesi tapaamisesta ja uusien ihmisten kohtaamisesta.

Miehet ihailevat itsevarmoja ja itsenäisiä naisia, koska heistä tuntuu etteivät tällaiset naiset puutu liiaksi heidän elämäänsä. Itsenäinen asenne saa miehen haluamaan päästä lähemmäs sinua ja syventämään sidettänne.

Ole myös henkisesti varautunut siihen, ettet painosta miestä liikaa, sillä tämä säikäyttää hänet tiehensä.

4. Näytä hänelle, että hän voi luottaa sinuun

Se, että kuuntelet miestä aktiivisesti, saa hänet avautumaan ja kertomaan salaisuuksiaan. Kun tiedät, millaisesta urheilusta, musiikista ja muista asioista hän pitää, hänet on erittäin helppo yllättää.

Kutsu mies vaikka teidän molempien lempibändin konserttiin, niin hän alkaa taatusti pitää sinusta enemmän.

Lopuksi

Miehen viettelemiseksi katso häntä viekoittelevasti, hymyile ystävällisesti ja ole itsevarma nainen, joka tietää mitä tahtoo.

Nämä ovat ydinasiat, joilla pidät miehen kiinnostusta yllä!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Singh, R., Yeo, S. E. L., Lin, P. K., & Tan, L. (2007). Multiple mediators of the attitude similarity-attraction relationship: Dominance of inferred attraction and subtlety of affect. Basic and Applied Social Psychology, 29(1), 61-74.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.