Kuinka usein verikokeissa tulisi käydä?

25 helmikuun, 2020
Verikokeissa käyminen on tänä päivänä nopeaa ja vaivatonta. Meillä onkin käsissämme varsin tarkkoja lääketieteellisiä ohjeita siitä, kuinka usein verikokeissa tulisi käydä, kenen tulisi niissä käydä ja missä vaiheessa elämää verikokeet ovat kaikkein ajankohtaisimpia. Syvennymme tässä artikkelissa aiheeseen yksityiskohtaisemmin.

Monet tuntevat että verikokeissa käyminen ei ole välttämätöntä silloin kun he ovat täysin terveitä, mutta siihen ei aina voi luottaa. Verikokeita pyydetään teettämään rutiininomaisesti juuri sen takia, että ne auttavat havaitsemaan monia hiipiviä sairauksia jo varhaisessa vaiheessa, jolloin myös niiden hoitaminen voidaan aloittaa mahdollisimman pian. Kuinka usein verikokeissa sitten tulisi käydä? Onko se ihan välttämätöntä? Katsotaan.

Verestämme löytyy monia komponentteja, jotka voivat muuttua jo ennen kuin itse oireita alkaa esiintyä. Rutiininomaiset verikokeet tuottavatkin valtavaa etua sekä ennaltaehkäisevälle hoidolle että auttavat välttämään mahdollisia komplikaatioita tulevaisuudessa.

Kun lääkäri pyytää rutiininomaisia verikokeita, hän etsii todennäköisesti merkkejä tietyistä sairauksista, joita esiintyy useammin tietyssä iässä. Lisäksi niissä tapauksissa, joissa potilaalla on jo todettu jokin krooninen sairaus, rutiininomainen verikoe antaa hoitavalle lääkärille mahdollisuuden seurata määrätyn hoidon kehittymistä ja tehokkuutta.

Verta käytetään keinona tunnistamaan ja analysoimaan kehon sisäistä tilaa testien nopeuden ja sen helpon saatavuuden avulla. Laboratoriot ovat tänä päivänä laajalle levinneitä lääketieteellisiä instituutteja ja verikokeiden hyödyllisyys on myös tieteellisesti todistettu.

Kuinka usein verikokeissa sitten tulisi käydä? Normaalin terveen ihmisen ei yleensä tarvitse käydä rutiininomaisissa verikokeissa kuin vain noin kerran vuodessa. Kroonisia sairauksia sairastaville potilaille tätä aikaväliä on tarpeen taas lyhentää, ja erityisesti niissä tapauksissa, joissa sairauden hoito on vasta alkuvaiheessa.

Mitä merkkejä verikokeista etsitään?

Kun puhumme verikokeista, viittaamme sillä verikudoksesta otettavien biokemiallisten testien suorittamiseen. Kuten monet meistä jo varmasti tietävätkin, veri on elimistömme nestemäistä kudosta, joka kulkee verisuonien ja valtimoiden kautta läpi koko verenkiertoelimistön.Vaikka veri on nestemäistä, se muodostuu kahdesta eri komponenttien ryhmästä:

  • Kiinteät komponentit: Veren kiinteät komponentit ovat nimensä mukaisesti veren kiinteä osa. Tästä ryhmästä voimme mainita punasolut (erytrosyytit), valkosolut (leukosyytit) sekä verihiutaleet (trombosyytit). Punasolujen tehtävänä on kuljettaa happea keuhkoista elimistön muihin kudoksiin. Valkosolujen tehtävänä taas on puolustaa elimistöä haitallisia bakteereja ja muita taudinaiheuttajia vastaan. Verihiutaleet taas osallistuvat merkittävällä tavalla veren hyytymisprosessiin ja näin ehkäisevät sitä, että haavat eivät vuotaisi verta liian pitkiä aikoja.
  • Nestemäiset komponentit: Veren nestemäiseen osaan kuuluu veriplasma tai toiselta nimeltään veriseerumi. Suurin osa verestä koostuu nimenomaan tästä soluväliaineesta ja sen tehtävänä on säädellä elimistön lämpö- ja nestetasapainoa sekä kuljettaa ravintoaineita.
Laboratorioissa suoritettavien verikokeiden avulla voidaan tutkia sekä veren kiinteää että nestemäistä osaa

Verikokeita voidaan määrätä rutiininomaisesti määrittämään tiettyjen tautien syntyä jo ennen kuin varsinaisia oireita alkaa esiintyä. Lisäksi niitä tehdään jo olemassa olevien sairauksien kehityksen arvioimiseksi.

Jotkut biokemialliset testit keskittyvät veren kiinteään osaan ja analysoivat soluja. Esimerkiksi punasolujen määrän mittaaminen auttaa määrittämään, kuinka monta punasolua on läsnä tietyssä määrässä verta. Näiden biokemiallisten testien avulla voidaan myös laskea valkosolujen ja verihiutaleiden määrää.

Veren kiinteää osaa ja sen muotoa voidaan analysoida myös mikroskoopin läpi. Tätä kautta voidaan nähdä, ovatko punasolut pieniä vai suuria, esiintyykö niissä muodonmuutoksia tai muita rajoituksia, jotka osoittavat jonkin taudin mahdollisen esiintymisen.

Veriseerumin tai nestemäisen osan mittaamiseen ja analysointiin taas löytyy lähes rajaton määrä erilaisia parametrejä. Yleisin näistä parametreistä (ja samalla myös perinteinen rutiinimittaus) on sokerin, kreatiniinin, urean, virtsahapon ja lipidien pitoisuuden mittaaminen veriplasmasta. Veren nestemäisestä osasta voidaan lisäksi mitata ionien, kuten natriumin, magnesiumin ja kaliumin pitoisuuksia.

Verikokeiden kautta potilaalle voidaan tarjota myös tietoa elimistön hormonipitoisuuksista. On esimerkiksi yleistä, että lääkäri pyytää kilpirauhastestejä tapauksissa, joissa halutaan analysoida kilpirauhasten tuottamien hormonien määrää.

Ja aivan yhtä tärkeitä ovat myös serologiat, joiden avulla laboratorio pyrkii havaitsemaan verestä erilaisia tartuntatauteja tai epäsuorasti veressä esiintyviä vasta-aineita, jotka osoittavat kyseisen taudin läsnäolon.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: 5 tärkeää syytä tietää perheenjäsentesi veriryhmät

Missä iässä ja kuinka usein verikokeissa tulisi käydä?

Lääketiede on onnistunut määrittämään tiettyjä rutiininomaisia verikokeita, jotka jokaisen meistä tulisi teetättää aina tietyssä vaiheessa elämää. Tässä mielessä lääkäri ohjaa potilaan sellaisiin biokemiallisiin testeihin, jotka sopivat potilaan ikään ja terveydentilaan parhaiten.

Seuraavat protokollat ​​on asetettu sekä maailmanlaajuisesti että kansallisesti perustuen yleisimpiin sairauksiin, joita kussakin ikäluokassa eniten esiintyy. Voidaan olettaa, että näiden verikokeiden avulla lääkärit pystyvät havaitsemaan ajoissa ainakin suurimman osan niistä sairauksista ja häiriöistä, jotka johtavat ennemmin tai myöhemmin kuolemaan tai laskevat muulla tapaa potilaan elämänlaatua.

20–35-vuotiaat nuoret aikuiset

Vaikka tässä iässä on normaalia, että sairauksia esiintyy yleensä vähemmän, vuosittainen seulonta on välttämätöntä tulevaisuuden tuomien komplikaatioiden ehkäisemiseksi. On syytä painottaa tässä vaiheessa, että varhaisessa vaiheessa havaitut sairaudet tai muut häiriöt on aina helpompi hoitaa.

Tähän ikäryhmään sovellettaviin verikokeisiin kuuluvat verenkuva (auttaa mittaamaan verisolujen eli valkosolujen, punasolujen ja verihiutaleiden tilaa), munuaisten toimintoihin liittyvät parametrit, maksan tila sekä verensokeri ja kolesteroli (hyvä ja huono kolesteroli sekä triglyseridit).

Raskaana olevat naiset

Raskauden aikana naisen keho käy läpi useita eri muutoksia. Kyseessä on toisin sanoen varsin erityinen tilanne, jonka seuraaminen vaatii verikokeiden teettämistä sekä raskauden alkuvaiheessa että säännöllisesti raskauden edetessä.

On normaalia, että hoitava lääkäri määrää raskaana olevalle naiselle verikokeita vähintään kolmen kuukauden välein. Näissä verikokeissa mitataan äidin ja sikiön tavanomaisen terveydentilan lisäksi sikiöön mahdollisesti vaikuttavien infektioiden, kuten toksoplasmoosin, syfiliksen, hepatiitti B:n ja HI-viruksen (AIDS) läsnäoloa.

35–55-vuotiaat aikuiset

Tämän ikäryhmän rutiininomaista valvontaa on tehostettava entisestään, sillä noin 40 vuoden paikkeilla monien kroonisten sairauksien esiintyvyys väestön keskuudessa kasvaa. Verikokeet yhdistetäänkin tässä ikäluokassa moniin erilaisiin kuvantamistesteihin, kuten rintasyöpää seulovaan mammografiaan; patologisiin anatomiatutkimuksiin, kuten kohdunkaulan syöpää seulovaan gynekologiseen irtosolunäytteeseen eli papakokeeseen; sekä invasiivisiin testeihin, kuten kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen.

Lisäksi lääkäreillä on tapana lisätä yllä mainittuihin testeihin hormonaalisia muutoksia paljastavia verikokeita, erityisesti keski-ikäisillä naisilla, joilla vaihdevuodet ovat alkamassa.

60 ikävuodesta eteenpäin

Iäkkäiden ihmisten keskuudessa erilaisten sairauksien esiintyvyys on muihin ikäluokkiin verrattuna paljon korkeampi. Lisäksi jo monet yli 60-vuotiaat sairastavat jotakin kroonista sairautta, ja näissä tapauksissa heidän onkin suunnattava verikokeisiin jo ennen kuin edellisestä kokeesta on ehtinyt kulua vuottakaan.

Se, kuinka usein verikokeissa tulisi käydä, riippuu paljolti siitä, mihin ikäluokkaan potilas kuuluu ja onko hänellä todettu jo jokin sairaus, joka vaatii lääkärin seurantaa

Jokaiseen ikäluokkaan kuuluu erityisiä rutiinikokeita. Niiden avulla voidaan määrittää, onko potilaalla riski sairastua sairauksiin, joita esiintyy juuri kyseisessä ikäluokassa.

Kuten olemme voineet nähdä, se, kuinka usein verikokeissa tulisi käydä, riippuu paljolti siitä, mihin ikäluokkaan potilas kuuluu ja onko hänellä todettu jo jokin sairaus, joka vaatii lääkärin seurantaa. Verikokeet auttavat lisäksi määrittämään, onko potilaalla riski sairastua johonkin niistä sairauksista, jotka ovat kaikkein yleisimpiä kyseisessä ikäluokassa.

Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: Yksinkertainen verikoe voi pystyä paikantamaan kasvaimen

Lopuksi

Toisin kuin monet meistä ovat uskoneet, verikokeissa käyminen on myös osa terveen ihmisen terveydentilan seurantaa. Lisäksi tapauksissa, joissa kyseinen henkilö kärsii tietystä sairaudesta, säännöllisten biokemiallisten tutkimusten teetättäminen on vieläkin tärkeämpää, sillä rutiininomaisten verikokeiden avulla sairauden eteneminen ja terveydentilan heikkeneminen voidaan monissa tapauksissa välttää.

Suuntaamalla lääkärin vastaanotolle autat lääkäriäsi määräämään sinulle oikeat verikokeet ikäsi ja fyysisen terveydentilasi mukaan. Lisäksi sinun tulisi pitää mielessä, että säännölliset verikokeet voivat auttaa havaitsemaan ajoissa myös joitakin vakavia sairauksia, joiden avulla vältät mahdollisesti myös terveydellesi peruuttamattomia muutoksia tulevaisuudessa.

  • Bush, B., and Encuadernación Cartoné. Interpretación de los Análisis de Laboratorio. Harcourt. Madrid, España, 1999.
  • Vives Corrons J., capítulo 3, Examen morfológico de las células sanguíneas, Vives Corrons J., Aguilar J., Manual de Técnicas de laboratorio en Hematología, 4a edición, Barcelona, Editorial Masson, 2014: p.59.
  • Becker, K. ”Interpretación del hemograma.” Revista chilena de pediatría 72.5 (2001): 460-465.
  • Wine Y, Horton AP, Ippolito GC, Georgiou G. Serology in the 21st century: the molecular-level analysis of the serum antibody repertoire. Curr Opin Immunol. 2015;35:89–97. doi:10.1016/j.coi.2015.06.009