Kuinka elää ihmisen kanssa, jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö
Epävakaa persoonallisuushäiriö vaikeuttaa monien parien elämää. Ihmissuhteen ylläpitäminen ei kuitenkaan ole heille mahdotonta. Sinun on vain pidettävä mielessä tietyt asiat, jotta suhde olisi terve ja sujuisi mahdollisimman hyvin.
On tärkeää olla erittäin tietoinen siitä, ettei epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän kumppanin auttaminen tarkoita sitä, että häntä yrittäisi muuttaa. Ammattilaisen tulee hoitaa kyseistä sairautta. Tätä kautta voit toivoa tilanteeseen parannusta.
On myös tärkeää tietää, että kyseessä on koko elämän kestävä sairaus. Siinä tulee olemaan pahenemisvaiheita, mutta myös hetkiä, jolloin tuskin huomaat koko sairautta. Se tulee kuitenkin aina olemaan läsnä.
Tyypilliset käyttäytymismallit suhteessa, jossa toisella on epävakaa persoonallisuushäiriö
Aloitamme tyypillisimmillä käyttäytymismalleilla suhteessa, jossa toisella osapuolella on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Moni satuttaa sairastavaa henkilöä. Valitettavasti tämä pahentaa sairautta ja edistää oireiden jatkumista.
Muista, että kyseessä on ihminen, joka on psyykkisesti erittäin epävakaa, ja jonka ajatteluprosessi on hyvin polarisoitunut. Näin ollen sinun on oltava erityisen varovainen siinä, kuinka kohtelet häntä.
On monia tapoja, joilla pariskunnat yrittävät hoitaa ongelmaa:
- Jotkut ihmiset hylkäävät epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän henkilön ollessaan tyytymättömiä. Tai sitten he uhkaavat jättää hänet ja palata taas yhteen käytöksen muuttuessa. Tämä lisää psyykkistä epävakautta epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivällä henkilöllä.
- Jotkut jättävät huomiotta käytöksen, jota he eivät pidä hyväksyttävänä. Näin he edistävät sairautta. Se lisää sairaan henkilön patologisia käyttäytymismalleja.
- Jotkut etsivät tasapainoa antaen sairauden ohjailla heitä. He tuntevat olonsa syyllisiksi, jos tilanne ei parane. He saattavat ajatella, että se on heidän vikansa.
- Jotkut ovat mieluummin hiljaa eivätkät puhu ongelmasta kumppaninsa kanssa. Tähän kuuluu päivittäisten tekemisten piilottaminen perheenjäseniltä ja ystäviltä. Näin he estävät epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivää ihmistä tietämästä, mitä on meneillään.
- Ongelmien ja kriisien aikana jotkut muistavat, että kumppani rakastaa heitä syvästi. He tietävät vaikeuksien piilevän siinä, ettei kumppani ole vastuussa teoistaan.
Valitettavasti suurin osa näistä lähestymistavoista on väärin. Joissakin esimerkeissä suhteen terve osapuoli edistää ongelmaa. Joissakin sairastuneen henkilön käyttäytymistä pidetään oikeutettuna, eikä siitä sanota mitään. Tällä tavoin sairastuneen käytös ei koskaan muutu.
Toimi kuin peili, älä kuin pesusieni
Tämä sairaus musertaa helposti. Näin on erityisesti silloin, jos käyttäydyt edellä mainituilla tavoilla.
Haluamme suojella kumppaniamme. Edellä kuvaillut käyttäytymistavat eivät kuitenkaan ole paras keino tehdä niin. Eläminen henkilön kanssa joka, kärsii epävakaasta persoonallisuushäiriöstä on erittäin vaikeaa. Sinun on oltava tietoinen siitä, kuinka käyttäydyt häntä kohtaan.
Tehtävänäsi on auttaa kumppaniasi kukistamaan oireet, jotta ne eivät jatkuisi. Tämän tehdäksesi sinun on tarpeen olla uskollinen omille arvoillesi ja uskomuksillesi. Jos kumppanisi käytös on mielestäsi väärin, sinun on kerrottava siitä hänelle.
On väärin yrittää oikeuttaa kumppanin käytös. Pariskuntana teidän on tärkeää asettaa raja, jota ette ylitä, tuli mitä tuli.
Kerro hänelle selvästi, ettet kykene tukemaan tietynlaista käytöstä, ja pysy uskollisena tälle. Jos olet heikko, kaikki menee pieleen.
Uhkailu ei auta
Ongelmasta puhuminen on välttämätöntä. Näin sairas osapuoli tietää kantasi, ja voitte yhdessä keksiä ratkaisun.
Joskus kumppanisi saattaa kuitenkin ärsyttää sinua, jolloin turvaudut helposti uhkauksiin. Tätä ei tulisi koskaan tapahtua, sillä näin lisäät hänen psyykkistä epävakauttaan.
Opettele sanomaan “ei”. Opettele puhumaan siitä mitä tunnet, ja mikä tärkeintä, älä koskaan koe olevasi vastuussa epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän kumppanin käytöksestä.
Jos lakkaat kohtelemasta kumppania hauraana ihmisenä, joka tarvitsee suojelua, kaikki alkaa sujua.
Pysy omana itsenäsi. Varo negatiivisia käyttäytymistapoja, kuten valehtelua, harhaanjohtamista tai epäluottamusta sairasta kohtaan. Muista, että hänen ajatteluprosessinsa on polarisoitunut. Hän ei aina hallitse tunteitaan.
Toimi omien periaatteidesi mukaisesti. Aseta rajat, äläkä anna tämän ulkopuolisen sairauden temmata sinua mukaansa. Tämä varmistaa tasapainon pysymisen suhteessa.
Se tulee olemaan vaikeaa. Se on polku täynnä kiviä ja kuoppia. Mutta jos tahdot olla kumppanisi kanssa, se tulee olemaan sen arvoista.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Paris, J. (2012). Borderline Personality Disorder. In Encyclopedia of Human Behavior: Second Edition. https://doi.org/10.1016/B978-0-12-375000-6.00067-7
- Paris J. Borderline personality disorder. CMAJ. 2005;172(12):1579–1583. doi:10.1503/cmaj.045281
- Brüne M. Borderline Personality Disorder: Why ‘fast and furious’?. Evol Med Public Health. 2016;2016(1):52–66. Published 2016 Feb 28. doi:10.1093/emph/eow002
- Chapman J, Jamil RT, Fleisher C. Borderline Personality Disorder. [Updated 2019 Jun 7]. In: StatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2019 Jan-. Available from: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK430883/
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.