Logo image
Logo image

Hoikenna reisiä tämän dieetin avulla

3 minuuttia
Tasapainoisen ruokavalion lisäksi liikunta on painonpudotuksen ja myös reisien hoikentamisen perusehto. Pidä mielessä, että pudottaaksesi painoa sinun tulee kuluttaa enemmän kaloreita kuin niitä saat.
Hoikenna reisiä tämän dieetin avulla
Viimeisin päivitys: 11 tammikuuta, 2019

Reisien tiedetään olevan laihduttamisen kannalta yksi kehon hankalimpia alueita, mutta siitä huolimatta useimmat dieetit ovat keskittyneet vatsan alueen rasvan poistamiseen. Tutustu reisien kannalta parhaisiin ruokiin tässä artikkelissa, ja hoikenna reisiä pääsemällä eroon ylimääräisestä rasvasta!

On hyvin tiedossa, että liikunta on yksi tehokkaimmista keinoista pitää keho hoikkana, mutta ruokavalio on toinen paljon vaikuttava tekijä. Parhaat tulokset syntyvät, kun nämä molemmat puolet ovat kunnossa. Naisilla rasva kertyy usein lantiolle, reisiin ja pakaroihin, jotka ovat kaikki laihduttamisen kannalta hankalia alueita. Liikunta voi usein kiinteyttää käsivarsia sekä vatsan ja selän aluetta, mutta ylimääräinen rasva voi silti pysyä reisissä.

Tästä syystä liikunnan lisäksi tasapainoisen ruokavalion noudattaminen on hyvin tärkeää, mikäli haluat saavuttaa hoikat reidet. Älä unohda juoda kahta litraa vettä talvella ja kolmea kesällä, olitpa sitten janoinen tai et. Ylimääräinen vedensaanti estää nesteiden kertymistä kehoon ja liuottaa rasvaa ja selluliittia kyseiseltä vartalon alueelta.

Some figure

Mitä ruokia tulisi syödä reisiä ja lanteita kaventaaksemme?

Ruokavalion muuttaminen voi johtaa parempiin tuloksiin, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun täytyisi jättää aterioita väliin tai pitää itseäsi nälässä – tästä saattaisi päin vastoin seurata epätoivottuja tuloksia. Ei ole olemassa taikaruokia, joiden avulla saisit hoikat raajat yhdessä yössä. Oikeita ruokia valitsemalla voit kuitenkin vähentää kalorinsaantiasi ja saavuttaa näin toivomasi vartalon.

Valitse ruokia, jotka edistävät rasvan palamista

Vihreä tee, valkosipuli, greippi, inkivääri, chili ja soija voivat vauhdittaa aineenvaihduntaasi ja auttaa sinua näin pudottamaan painoasi. Mutta kuten jo totesimme, ei ole olemassa mitään ihmekasveja, jotka polttaisivat rasvaa hetkessä.

Vähennä kalorinsaantiasi, jos tarpeen

Jos olisi olemassa ruokia, jotka voisivat polttaa rasvaa yhdessä yössä, kokeilisimme varmasti niistä kaikkia. Mutta koska sellaisia ei ole olemassa, meidän täytyy siis vähentää päivittäistä kalorinsaantia. Syö rasvaisten ruokien sijasta enemmän hedelmiä ja vihanneksia, sillä ne sisältävät paljon täyttäviä kuituja, vettä ja ravintoaineita.

Muista kuitenkin, että kehomme tarvitsee riittävän määrän kaloreita joka päivä toimiakseen kunnolla ja pysyäksemme terveenä. Avain onkin siinä, ettemme syö enempää kaloreita kuin mitä kulutamme, ja että kalorit tulisivat terveellisistä ruoista eivätkä epäterveellisistä.

Some figure

Suunnittele ateriasi

Hyvä, terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio on se, mitä tarvitset polttaaksesi rasvaa vaikeastikin hoikentuvilta alueilta, kuten reisiltä tai lantiolta. Tästä syystä sinun tulee suunnitella ateriasi huolella, syödä monipuolisemmin ja vältellä rasvoja sekä valkoista jauhoa ja sokeria.

Reisiä hoikentava ruokavalio

Tätä terveellistä ruokavaliota tulisi täydentää säännöllisellä, vähintään 2-3 kertaa viikossa tapahtuvalla liikunnalla, joka keskittyy niihin alueisiin, joilta haluat rasvaa polttaa. Kyykyt, pyöräily, narun hyppiminen, juokseminen tai käveleminen ovat kaikki loistavia vaihtoehtoja osaksi liikuntarutiiniasi.

Maanantai

Aamiainen: teetä sitruunalla maustettuna, lasillinen appelsiinimehua sekä siivu täysjyväleipää sokerittomalla tai vähäsokerisella hillolla.

Aamupäivän välipala: Hedelmä (esimerkiksi päärynä).

Lounas: Linssejä, pala nahatonta, paistettua kanaa, siivu täysjyväleipää sekä keittobanaani.

Iltapäivän välipala: Lasillinen rasvatonta maitoa tai kuppi kahvia.

Illallinen: Uunissa paistettuja perunoita ja 200 grammaa kylmän veden kalaa.

Tiistai

Aamiainen: Lasillinen rasvatonta maitoa, appelsiinimehua ja siivu täysjyväleipää tuorejuustolla.

Aamupäivän välipala: Omena.

Lounas: Annos täysjyväpastaa, jauhelihapihvi paistetuilla tomaateilla ja oliiviöljyllä, siivu täysjyväleipää ja luumu.

Iltapäivän välipala: Lasillinen rasvatonta maitoa.

Illallinen: Mereneläviä ja siivu täysjyväleipää.

Some figure

Keskiviikko

Aamupala: Sokerittomia muroja tai mysliä vähärasvaisella maidolla ja lasillinen appelsiinimehua.

Aamupäivän välipala: Omena tai päärynä.

Lounas: Kasvis-riisikeittoa, tonnikalacanneloneja ilman kastiketta, siivu täysjyväleipää ja appelsiini.

Iltapäivän välipala: Rasvatonta jogurttia.

Illallinen: Kasvis-riisikeittoa ja rasvatonta jogurttia.

Torstai

Aamiainen: Lasillinen rasvatonta maitoa, appelsiinimehua ja lesemuffinssi.

Aamupäivän välipala: Päärynä.

Lounas: Mustekalaa musteessaan riisipedillä, siivu täysjyväleipää ja kiivi.

Iltapäivän välipala: Rasvatonta jogurttia.

Illallinen: Riisi-ruijanpallassalaattia ja rasvatonta jogurttia.

Some figure

Perjantai

Aamiainen: Sokerittomia muroja tai mysliä rasvattomalla maidolla ja appelsiinimehua.

Aamupäivän välipala: Omena.

Lounas: Pieni annos täysjyväpastaa, kaksi kinkkukrokettia, siivu ruisleipää ja kiivi.

Iltapäivän välipala: Appelsiini.

Illallinen: Annos perunamuusia, kinkkumunakas, siivu täysjyväleipää ja persikka jälkiruoaksi.

Lauantai

Aamiainen: Lasillinen rasvatonta maitoa, appelsiinimehua ja siivu täysjyväleipää vähärasvaisella juustolla.

Aamupäivän välipala: Omena.

Lounas: Siivu täysjyväleipää kinkulla ja mandariini.

Iltapäivän välipala: Rasvatonta jogurttia.

Illallinen: Kasviskeittoa, kylmän veden kalafile, siivu täysjyväleipää ja annos ananasta jälkiruoaksi.

Sunnuntai

Valitse mikä tahansa edellisten päivien ruokalista. Listalla olevan lounaan sijasta saat syödä lounaaksi mitä tahansa haluatkin, mutta vain yhden annoksen.

Hoikenna reisiä tämän dieetin avulla!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Jimenez L. (1989). Lo Que Dice La Ciencia Para Adelgazar De Forma Fácil Y Saludable. Journal of Chemical Information and Modeling. https://doi.org/10.1017/CBO9781107415324.004
  • Caracuel Tubío, J. C., & Arbinaga Ibarzábal, F. (2010). Repercusión del ejercicio fisico sobre la salud. Impact of Physical Exercise on One s Health.
  • McClernon, F.J., Yancy, W.S., Jr., Eberstein, J.A., Atkins, R.C. and Westman, E.C. (2007), The Effects of a Low‐Carbohydrate Ketogenic Diet and a Low‐Fat Diet on Mood, Hunger, and Other Self‐Reported Symptoms. Obesity, 15: 182-182. https://doi.org/10.1038/oby.2007.516

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.