Logo image
Logo image

Hoida kantapäiden halkeamat muutamassa päivässä

3 minuuttia
Pitääksesi kantapäät kauniina ja terveinä on tärkeää kuoria kuolleet ihosolut pois ennen kosteuttavien hoitojen levittämistä: tämä helpottaa voiteiden imeytymistä.
Hoida kantapäiden halkeamat muutamassa päivässä
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Kantapäiden halkeamat ovat merkki kuivista, huonosti hoidetuista jaloista. On muutamia erilaisia terveysongelmia, jotka voivat aiheuttaa kantapäiden halkeilua, mutta yleensä se johtuu avointen sandaalien käyttämisestä tai avojaloin kävelystä. Kesäisin ongelma on usein näkyvimmillään ja pahimmillaan.

Lääketieteellinen nimitys kantojen halkeilulle on kantapään pykimä. Kantapään iho muuttuu kovaksi ja paksuksi, ja se voi halkeilla kivuliaastikin. Vakavissa tapauksissa kantapäiden halkeamat tunkeutuvat syviinkin ihokerroksiin ja aiheuttavat verenvuotoa, kipua ja tulehdusta.

Monet sivuuttavat jaloissa esiintyvät ongelmat, sillä harvat tuijottelevat jalkapohjiaan tai kiinnittävät paljoakaan huomiota jalkoihinsa. Tämän johdosta halkeilu ja kuivuus voi ehtiä etenemään vakavaksikin ennen kuin asialle tehdään mitään.

Onneksi on olemassa monia keinoja kuivan ja kovettuneen ihon hoitoon. Kantapäiden ihon voi parantaa nopeasti kosteuttamalla ja kuorimalla sitä.

Hoida kantapäiden halkeamat muutamassa päivässä

Jalkakylpy

Some figure

Suorita pehmittävä jalkakylpy joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Uita jalkoja lämpimässä vedessä 15-20 minuuttia, hiero kantapäitä sitten hohkakivellä. Vältä halkeamien koskemista ja hieromista kivellä, läpikäy hellästi kaikki muut alueet.

Tavoitteena on hellävaraisesti irrottaa kuollutta ihosolukkoa, joka kertyy kovettumien alueelle ja aiheuttaa kuivutta. Huuhtele jalat lopuksi ja levitä tehokosteuttavaa, paksua voidetta kantapäihin. Vedä jalkaan puuvillasukat, näin annat kosteusvoiteen vaikuttaa yön yli, etkä sotke lakanoita.

Toista hoito joka päivä siihen saakka, kunnes kantapäiden halkeamat alkavat parantua ja kovettunut iho on kadonnut. Kun halkeamat ovat parantuneet, kannattaa jalkakylpyjä, kuorintaa ja kosteutusta silti suorittaa silloin tällöin ongelman uusimisen ehkäisemiseksi.

Suositeltua lukemista: Helpotusta väsyneille jaloille

Avokado-banaanivoide

Tämä banaanista ja avokadosta valmistettava voide syväkosteuttaa, hoitaa ja korjaa. Se pehmittää kovaa ihoa ja poistaa ihon kuivuuden.

Ainekset

  • 1 kypsä avokado
  • 1 kypsä banaani

Miten hoito valmistetaan?

Leikkaa avokado kahtia, poista kivi ja kaavi hedelmäliha kulhoon lusikalla. Lisää banaani ja muussaa tasaiseksi tahnaksi. Levitä voide kantapäille naamion tavoin. Kääri jalat muovikelmuun ja anna hoidon imeytyä puoli tuntia, huuhtele lopuksi lämpimällä vedellä.

Saavuttaaksesi parhaat tulokset voit toistaa hoidon joka päivä vähintään kolme kertaa viikossa.

Sitruunakuorinta

Some figure

Tämä luonnollinen hoito kuorii pois kuolleet ihosolut ja pehmittää kantapäiden kovaa ihoa.

Jos kantapääsi halkeilevat pahasti, emme suosittele tämän hoidon käyttämistä; sitruuna kirvelee inhottavasti joutuessaan haavoihin. Kokeile muita hoitokeinoja ensin, ja kun kantapäiden halkeamat ovat parantuneet, voit kokeilla sitruunakuorintaa.

Ainekset

  • Yhden sitruunan mehu
  • 50 grammaa sokeria

Miten hoito valmistetaan?

Muodosta sokerista ja sitruunasta rakeinen seos. Kostuta jalat lämpimällä vedellä ja hiero seos pyörivin liikkein kantapäille. Käy kantapäät läpi kunnolla, anna vaikuttaa 10 minuuttia ja huuhtele. Sokerin kiteet kuorivat pois kovettuneita ihosoluja, sitruuna pehmittää ja hoitaa ihoa.

Toista hoito kolme kertaa viikossa niin alat nähdä tuloksia.

Kookosöljy

Tämä luonnollinen ja herkullisen tuoksuinen öljy sopii täydellisesti ihonhoitoon. Kookosöljy hoitaa kuivaa ihoa hellävaraisesti, joten se sopii erityisen hyvin kuivien ja kovettuneiden kantapäiden hoitoon.

Öljyn antibakteerinen ominaisuus ehkäisee jalkasientä, pahaa hajua ja kynsisientä. Kookosöljy kosteuttaa tehokkaasti, se tunkeutuu syvälle ihoon ja tekee siitä pehmeän ja sileän.

Miten hoito valmistetaan?

Tämä on yksi helpoimmista hoitomuodoista; et tarvitse kuin pelkkää kookosöljyä! Ota vain muutama tippa öljyä ja hiero se kunnolla kovettuneelle iholle. Vedä puuvillasukat jalkaan ja anna öljyn imeytyä.

Suorita hoito kaksi kertaa päivässä joka päivä, kunnes iho alkaa pehmetä.

Kaakaovoi

Some figure

Aivan kuten kookosöljy, myös kaakaovoi sopii ihonhoitoon ja lievittää kuivuutta tehokkaasti.

Näin käytät kaakaovoita

Osta korkealaatuista kaakaovoita luontaistuotekaupasta tai apteekista, levitä kantapäille joka ilta ennen nukkumaanmenoa, anna imeytyä yön yli.

Suositeltua lukemista: 6 parasta hedelmää anti-age -ominaisuuksilla

Muita vinkkejä halkeilevien kantapäiden hoitoon

Kaikki yllä olevat hoidot sopivat kantapäiden ihon pehmittämiseen, uudistamiseen ja siloittamiseen, kunhan käytät niitä säännöllisesti. Vaivan vakavuudesta riippuen jo muutama hoitokerta voi riittää.

Some figure

Hoitojen teho perustuu myös muista seikoista huolehtimiseen. Muista siis pitää parempaa huolta jaloistasi ja pidä mielessä seuraavat vinkit:

  • Pidä jalat puhtaina ja kuivina. 
  • Pitkän päivän päätteeksi voit uittaa jalkoja lämpimässä vedessä.
  • Muista kuoria ja kosteuttaa jalkoja säännöllisesti. Kun iho pysyy pehmeänä, ei se halkeile ja kuivu.
  • Vältä tiukkojen ja puristavien kenkien käyttämistä. Älä altista jalkoja koville lämpötilan muutoksille ja jatkuvalle kosteudelle.
  • Älä kävele avojaloin pitkiä matkoja.
  • Kosteuta jalat suihkun jälkeen ja levitä antibakteerista jauhetta ehkäistäksesi jalkasientä ja hajuja.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Baalham, P., Birch, I., Young, M., & Beale, C. (2014). Xerosis of the feet: a Title comparative two-deck study on the effectiveness of two moisturizers. British Journal of Community Nursing. https://doi.org/10.12968/bjcn.2011.16.12.591
  • Kalia S, Adams SP. Dermacase. Juvenile plantar dermatosis. Can Fam Physician. 2005;51(9):1203–1213.
  • Crawford F. Athlete’s foot. BMJ Clin Evid. 2009;2009:1712. Published 2009 Jul 20.
  • Dreher, M. L., & Davenport, A. J. (2013). Hass Avocado Composition and Potential Health Effects. Critical Reviews in Food Science and Nutrition. https://doi.org/10.1080/10408398.2011.556759
  • Perera, S. A. C. N. (2015). Coconut. In Breeding Oilseed Crops for Sustainable Production: Opportunities and Constraints. https://doi.org/10.1016/B978-0-12-801309-0.00009-4
  • Garti, N., & Widlak, N. R. (2012). Cocoa Butter and Related Compounds. Cocoa Butter and Related Compounds. https://doi.org/10.1016/C2015-0-02409-1
  • Institut Català del Peu. Grietas en el talón: Prevención, causas y tratamiento. https://www.institutcataladelpeu.com/grietas-talon-prevencion-causas-tratamiento/
  • Indian Dermatol Online J. 2013 Apr-Jun; 4(2): 143–146. Vitamin C in dermatology. doi: 10.4103/2229-5178.110593
  • Nutrients. 2010 Aug; 2(8): 903–928. Published online 2010 Aug 24. The Role of Phytonutrients in Skin Health. doi: 10.3390/nu2080903
  • Arch Dermatol Res. 2011 May;303(4):239-46. doi: 10.1007/s00403-010-1088-6. Epub 2010 Oct 27. Polyhydroxylated fatty alcohols derived from avocado suppress inflammatory response and provide non-sunscreen protection against UV-induced damage in skin cells
  • Res Pharm Sci. 2010 Jan-Jun; 5(1): 1–8. Are antioxidants helpful for disease prevention? https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3093095/
  • Indian Dermatol Online J. 2015 Nov-Dec; 6(6): 428–435. Aspirin in dermatology: Revisited.
    doi: 10.4103/2229-5178.169731
  • J Med Food. 2013 Dec;16(12):1079-85. doi: 10.1089/jmf.2012.0303. Antimicrobial effects of virgin coconut oil and its medium-chain fatty acids on Clostridium difficile
  • MDPI. Cocoa Bioactive Compounds: Significance and Potential for the Maintenance of Skin Health. https://www.mdpi.com/2072-6643/6/8/3202/htm

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.