Logo image
Logo image

HIV-tartuntaan liittyvien myyttien oikaisu

3 minuuttia
HIV on yksi nykyajan pelätyimmistä taudeista. HIV-tartuntaan liittyy myös valitettavasti useita myyttejä. Jatka artikkelin lukemista, niin kerromme niistä lisää.
HIV-tartuntaan liittyvien myyttien oikaisu
Viimeisin päivitys: 16 tammikuuta, 2021

Ihmisen immuunikatovirus (HIV) on sairaus, joka on vienyt miljoonien ihmisen elämän. Virus hyökkää isännän immuunijärjestelmään ja estää sitä tekemästä työtään oikealla tavalla. Sen seurauksena tartunnan saanut ihminen tulee todennäköisemmin kärsimään useista sairauksista, tulehduksista ja komplikaatioista. Tämän taudin saamisen pelko on lisännyt monia HIV-tartuntaan liittyviä myyttejä.

Viisi HIV-tartuntaan liittyvää myyttiä

HIV on tällä hetkellä yksi eniten tutkituista sairauksista. Vaikka siihen ei olekaan vielä parannuskeinoa, ovat tutkijat edistyneet paljon kyseisellä osa-alueella. He ovat löytäneet uusia tartuntatapoja sekä innovatiivisia keinoja välttyä niiltä.

Kaikista asiantuntijoiden tekemistä tutkimuksista sekä edistysaskeleista huolimatta tähän sairauteen liittyy yhä paljon tietämättömyyttä. Tämän takia HIV-tartunnasta on useita myyttejä, joiden ihmiset uskovat pitävän paikkansa. Mitkä ovat kaikista yleisimpiä?

Olemme listanneet tähän niistä osan.

1. HIV voi tarttua olemalla kontaktissa tartunnan saanen ihmisen kanssa

Tämä on yksi yleisimmistä sairauteen liittyvistä myyteistä ja valitettavasti myytti, joka vaikuttaa taudista kärsiviin ihmisiin. Tutkimukset osoittavat, että 57-77 % HIV-tartuntaa sairastavista naisista kärsii syrjinnästä.

Tutkimukset ovat osoittaneet selvästi, että tartuntaan liittyy vain viisi tekijää. Ne ovat:

  • Seksuaalinen kanssakäyminen ilman kondomia
  • Taudin siirtyminen äidiltä lapselle
  • Verensiirrot tai elinsiirrot
  • Neulojen tai ruiskeiden jakaminen muiden kanssa
  • Työtapaturmien aiheuttama biologinen riski

Virus ei siis voi levitä tartunnan saaneen ihmisen halauksen, kosketuksen tai henkilökohtaisten hygieniatuotteiden jakamisen välityksellä. Voit jopa suudella virusta kantavaa ihmistä ilman, että se aiheuttaisi riskin saada tartunta, sillä sylki ei kuljeta viruskuormaa.

Ainoan riskin aiheuttavat tässä tapauksessa suun haavaumat tai verta vuotavat ikenet, jolloin on syytä olla erittäin varovainen.

Some figure
HIV ei leviä pelkästään tartunnan saaneen ihmisen kanssa kontaktissa olemisen välityksellä. Ei ole siis mitään syytä syrjiä HIV-potilaita.

2. HIV-tartunta leviää vain homoseksuaalien kesken

Tämä on epäilemättä yksi mielenkiintoisimmista HIV-tartuntaan liittyvistä myyteistä, sillä yli 30 vuotta sitten ihmiset pitivät sitä yhtenä kiistämättömänä totuutena sairauteen liittyen. Kun virus ilmestyi 1980-luvun alussa, kärsivät siitä vain homoseksuaaliset miehet.

Asiantuntijat ovat kuitenkin selvittäneet vuosien aikana, että sekä heteroseksuaaliset miehet että naiset voivat myös kantaa tätä virusta. On jopa raportoitu, että seksuaalisen kanssakäymisen kautta leviävä HIV-tartunta on pääasiallisin tapa tartunnan leviämiseen heteroseksuaalien keskuudessa Afrikassa, Karibialla sekä Etelä-Amerikassa.

Vaikka Euroopassa ja Yhdysvalloissa seksuaalisen kanssakäymisen välityksellä leviävä tartunta onkin yleisempää homoseksuaalien keskuudessa, ei se rajoitu pelkästään tähän ihmisryhmään.

Lue myös: Maailman AIDS-päivä: kaikkien yhteinen vastuu

3. HIV-tartuntaan liittyvät myytit: tauti siirtyy aina äidiltä lapselle

Seuraava HIV-tartuntaan liittyvä myytti, joka meidän tulee oikaista on se, että tartunnan saaneet äidit siirtävät viruksen aina lapselle. Vaikka pitääkin paikkansa, että tällainen äidiltä lapselle siirtyvä tartunta on tieteen todistama, voidaan sitä kuitenkin ehkäistä tietyin menetelmin. 

Tartunnan siirtyminen äidiltä lapselle on mahdollista raskautta edeltävissä sekä sen jälkeisissä vaiheissa. Äidit voivat kuitenkin ehkäistä sitä terveellisen ruokavalion sekä retroviraalihoitojen avulla ennen synnytystä. Useat menetelmät ovat onnistuneet vähentämään tällaista tartuntaa alle prosenttiin.

Näitä menetelmiä noudattaen lapsi syntyy turvallisesti ja yhtä terveenä kuin muutkin lapset. Riittävän hallinnan avulla naisella voi siis olla terve perhe, vaikka hän itse kantaisikin virusta.

4. Virus ei tartu suuseksin välityksellä

Kuten jo mainitsimme, sylki ei pysty kuljettamaan virusta. Tämän vuoksi monet ihmiset uskovatkin, että HIV ei voi tarttua suuseksin välityksellä.

Iso virhe!

Vaikka se onkin paljon epätodennäköisempää, voi HIV kuitenkin tarttua suuseksin välityksellä. Sylki ei sisällä virusta, mutta emättimen eritteet, siemenneste sekä touhutipat sisältävät suuren viruskuorman. Tartunta voi siis tapahtua suuseksin aikana, varsinkin jos suuonteloissa on haavaumia.

Some figure
Sylki ei sisällä virusta, mutta emättimen eritteet, siemenneste sekä touhutipat sisältävät suuren viruskuorman. Tartunta voi siis tapahtua suuseksin aikana, varsinkin jos suuonteloissa on haavaumia.

5. HIV-tartuntaan liittyvät myytit: HIV voi tarttua hyttysten pureman välityksellä

Levittävätkö hyttyset HI-virusta?

Useat hyttyslajit, kuten Aedes aegypti, levittävät erilaisia tauteja. Denguekuume sekä malaria ovat niiden aiheuttamia. Tämän takia ihmiset uskovat myös HI-viruksen leviävän tällä tavoin.

Hyttyset eivät kuitenkaan voi levittää virusta. Vaikka ne imevätkin sairastuneen potilaan verta, ei virus kuitenkaan pysty moninkertaistumaan ja selviytymään potilaan sisällä.

Lue myös: Heikentyneen immuunijärjestelmän oireet

Tieto on valttia HIV-tartuntaan liittyvien myyttien oikaisemisessa

HIV-tartuntaan liittyvää edistystä on tapahtunut ja tutkimus on vielä kesken. On kuitenkin myyttejä, joita esiintyy yhä nyky-yhteiskunnassa. Jos siis epäilet jotakin tautiin liittyvää asiaa, kannattaa pyytää apua asiantuntijalta. 

Sekä lääkäri että terveydenhuollon ammattilaiset voivat auttaa ratkaisemaan positiiviseen diagnoosiin liittyviä huolia. He voivat myös antaa ohjeita hoitovaihtoehtoihin liittyen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • German Advisory Committee Blood (Arbeitskreis Blut), Subgroup ‘Assessment of Pathogens Transmissible by Blood’. Human Immunodeficiency Virus (HIV). Transfus Med Hemother. 2016;43(3):203-222. doi:10.1159/000445852
  • Waymack JR, Sundareshan V. Acquired Immune Deficiency Syndrome (AIDS) [Updated 2020 Jun 24]. In: StatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2020 Jan-. Available from: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK537293/
  • Justiz Vaillant AA, Gulick PG. HIV Disease. [Updated 2020 Jul 21]. In: StatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2020 Jan-. Available from: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK534860/
  • Huynh K, Gulick PG. HIV Prevention. [Updated 2020 Jul 20]. In: StatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2020 Jan-. Available from: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK470281/
  • Azkune H, Ibarguren M, Camino X, Iribarren J. Prevención de la transmisión del VIH (vertical, ocupacional y no ocupacional). Enfermedades Infecciosas y Microbiología Clínica. 2011;29(8):615-625.
  • Sanchez Álvarez C, Acevedo Mejía J, González Vélez M. Factores de riesgo y métodos de transmisión de la infección por el Virus de la Inmunodeficiencia Humana. Revista CES Salud Pública. 2012;3(1):28-37.
  • Gilbart VL, Mercer CH, Dougan S, et al. Factors associated with heterosexual transmission of HIV to individuals without a major risk within England, Wales, and Northern Ireland: a comparison with national probability surveys. Sex Transm Infect. 2006;82(1):15-20. doi:10.1136/sti.2004.014191
  • Ayora-Talavera G, Manrique-Saide PC. ¿Pueden los mosquitos transmitir el virus de la inmunodeficiencia humana?. Rev Biomed. 2001;12(2):130-136.
  • Kassa GM. Mother-to-child transmission of HIV infection and its associated factors in Ethiopia: a systematic review and meta-analysis. BMC Infect Dis. 2018;18(1):216. Published 2018 May 10. doi:10.1186/s12879-018-3126-5
  • Wood LF, Chahroudi A, Chen HL, Jaspan HB, Sodora DL. The oral mucosa immune environment and oral transmission of HIV/SIV. Immunol Rev. 2013;254(1):34-53. doi:10.1111/imr.12078
  • Iqbal MM. Can we get AIDS from mosquito bites?. J La State Med Soc. 1999;151(8):429-433.
  • Bailey H, Zash R, Rasi V, Thorne C. HIV treatment in pregnancy. Lancet HIV. 2018;5(8):e457-e467. doi:10.1016/S2352-3018(18)30059-6

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.