Logo image
Logo image

Glukoosimittarit diabeteksen hoidossa

4 minuuttia
Jatkuva glukoosin tarkkailu sekä liikunta ovat äärimmäisen tärkeitä asioita kaikille diabeteksesta kärsiville, ja tällä kertaa kerromme, miten glukoosimittarit toimivat. Samalla annamme perustietoa siitä, miksi glukoosi on avainasia tämän sairauden hoidossa.
Glukoosimittarit diabeteksen hoidossa
Alejandro Duarte

Tarkistanut ja hyväksynyt: bioteknikko Alejandro Duarte

Kirjoittanut Maite Córdova Vena
Viimeisin päivitys: 26 joulukuuta, 2022

Diabeteksen saaminen hallintaan on aivan ensiarvoisen tärkeää jokaiselle tästä sairaudesta kärsivälle. Sen vuoksi on aina tarpeen noudattaa lääkärin neuvoja ja tehdä merkittäviä muutoksia elämäntyyliin. Nämä arjen muutokset koskevat esimerkiksi kunnollista nesteytystä ja hyvää liikuntarutiinia.

Lisäksi diabetesta sairastavan tulee diagnoosin saatuaan pitää säännöllisesti kirjaa kaikista erilaisista asioista joita hän tekee, sillä tavoitteena on muodostaa hyviä elintapoja. Riippuen siitä, mitä tietoa näin saadaan, lääkäri pystyy sitten arvioimaan mikä on potilaalle hyväksi ja mikä taas ei ole sairauden kannalta sallittua.

Hyvä uutinen diabeteksen hoidossa on se, että kaikkea ei enää tarvitse tehdä vaivalloisesti ja käsin. Nykyteknologia tarjoaa monia mukavuuksia, ja näistä yksi esimerkki ovat diabeteksen hallinnassa paljon käytetyt glukoosimittarit.

Mitä glukoosimittarit ovat?

Some figure

Glukoosimittarit kuuluvat kaikkein eniten käytettyihin välineisiin diabeteksen hoidossa, sillä ne ovat helppokäyttöisiä ja ne mahdollistavat hyvin nopean tarkkailun.

Glukoosimittareita käyttävät diabeteksesta kärsivät ihmiset ympäri maailmaa, ja ne ovat olleet korvaamattomia välineitä jo vuosikausia. Niiden avulla diabetesta voidaan hoitaa ja hallita vaivattomasti kotoa käsin.

Kyseessä on laite, joka auttaa saamaan välittömästi tietoa siitä, kuinka paljon potilaan veressä on glukoosia.

Glukoosimittari toimii siten, että se ottaa pienen näytteen henkilön hiussuonen verestä. Sitten se analysoi veren ominaisuuksia, ja jo muutamassa sekunnissa (tulosten ilmaantumisessa kestää 5-6 sekuntia) saadaan tietää, kuinka monta milligrammaa glukoosia desilitrassa verta on.

Toisin kuin testit, joita tehdään esimerkiksi sairaaloissa, ei glukoosimittareita käytettäessä ole tarpeen yrittää ensin aiheuttaa hyperglykemian kehittymistä, jotta arvo saadaan mitattua. Arvo saadaan perustuen siihen määrään, joka löytyy verestä sillä hetkellä, kun näyte otetaan.

Hyperglykemia-testin tekemiseksi henkilön tulee ensin ottaa tietty määrä glukoosia tyhjään vatsaan, ja tällä menetelmällä tulos saadaan yleensä selville vasta muutaman tunnin päästä.

Lue aiheesta lisää: Näin hallitset tyypin 2 diabetesta luontaishoidoilla

Iholle asennetut mittauslaitteet diabeteksen hoidossa

Some figure

Ihon alle asennetun laitteen avulla voidaan saada reaaliaikaista tietoa siitä, mikä veren glukoositaso on.

Käsikäyttöiset glukoosimittarit ovat diabeteksen hoidossa edelleen hyvin tärkeitä, mutta niiden lisäksi on alettu hyödyntää toisen tyyppisiäkin välineitä, kuten iholle asennettuja mittareita. Tarkemmin ottaen väline asennetaan potilaan ihon alle, ja se mahdollistaa jatkuvan tarkkailun. Näitä mittareita kutsutaan myös reaaliaikaisiksi glukoosimittareiksi, ja niiden avulla tasoa voidaan siis tarkkailla välittömästi ja taukoamatta.

Toisin kuin muun tyyppisissä glukoosimittareissa, sensorit mittaavat näissä interstitiaalista nestettä. Tämä on se neste, joka ympäröi soluja ihon alla olevissa kudoksissa. Kyseessä ei siis ole tarkemmin ottaen normaalin glukoosimittarin korvaava laite, vaan pikemmikin hoitoa täydentävä väline.

Jatkuvan tarkkailun mahdollistavat glukoosisensorit ovat todella arvokas apu sairauden hoidossa, sillä sen lisäksi, että niiden avulla saadaan kerättyä enemmän tietoa laajempia testejä ajatellen, ne antavat potilaalle myös hälytyksiä glukoosin määrästä veressä. Nämä hälytykset annetaan 10-30 minuuttia ennen kuin hypoglykemian tai hyperglykemian huippu kehittyy. Lisäksi nämä hälytykset mahdollistavat sen, että potilas tekee tarvitut asiat hallitakseen kehoaan huipun ilmetessä, ja siten voidaan paremmin taata hyvä elämänlaatu diabeteksesta kärsivälle.

Accu-check sisältää sensorin, joka laitetaan potilaan käsivarteen. Tämä sensori tulee vaihtaa kahdesti vuodessa. Muut saman tyyppiset glukoosimittarit, joita on tällä hetkellä saatavilla, vaativat kuitenkin viikottaisen tai kahdesti viikossa tapahtuvan vaihdon. Kyseinen mittari on siis todella kätevä potilaan näkökulmasta – se tarjoaa mielenrauhaa pidemmäksi aikaa, kun glukoosin määrää voidaan tarkkailla vaivattomasti ilman usein toistuvia toimenpiteitä.

Lue aiheesta lisää: 2-tyypin diabetes: ruokavaliovinkkejä

Entä sitten puhelinsovellukset?

Useimmat asennetut mittarit myydään sovelluksen kera, jonka avulla potilaan tilan hallinta tehostuu. Nämä sovellukset ovat yhteydessä laitteen sensoriin, jotta tieto tulee suoraan älypuhelimeen, ja tällöin voidaan tarkastella muun muassa seuraavia asioita:

  • Mikä tahansa välimatka, joka päivän aikana on kuljettu.
  • Energiankäyttö minkä tahansa fyysistä aktiivisuutta vaativan asian aikana.

Jos kärsit diabeteksesta ja mietit näiden sovellusten hyötyjä, kannattaa muistaa että vaikka mobiilisovellukset ovat diabeteksen hoidossa vielä uusia, ne ovat osoittautuneet todella hyviksi avuiksi sairauden hallinnassa. Tämä johtuu siitä, että ne helpottavat suuresti tiedonkeruuta, ja siten ne mahdollistavat paremmin syvällisen analyysin omasta terveydentilasta.

Kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää näitä sovelluksia, mikäli itsekin sairastat diabetesta!

Miten insuliinin nousut ja laskut pystytään minimoimaan?

Some figure

Tällä hetkellä tarjolla olevien glukoosimittareiden avulla diabeteksesta kärsivän on mahdollista saavuttaa huomattavasti parempi elämänlaatu.

Niiden käytön yhteydessä tulee kuitenkin huolehtia myös siitä, että arjessa noudatetaan hyvää rutiinia, jotta sairaus voidaan pitää hallinnassa ja jotta insuliinin määrän vaihtelut voidaan minimoida. Seuraavat ovat välttämättömiä asioita:

  • Ensinnäkin glukoosin määrää tulee muistaa tarkkailla kaiken fyysisen aktiivisuuden aikana, kuten myös sitä ennen ja sen jälkeen.
  • Lisäksi treeni tulee suunnitella etukäteen siten, että saat oikean määrän hiilihydraatteja ja pystyt mukauttamaan insuliiniannokset oikein.
  • Samoin on tärkeää huolehtia, että saat hiilihydraatteja riittävästi urheilun aikana ja etenkin silloin, kun treeni kestää pitkään.

Jos sinulla on ihollesi asennettuna jatkuvan tarkkailun mahdollistava glukoosimittari, sinun tarvitsee vain katsoa laitteen ruutua, jotta voit selvittää mikä tasosi on reaaliajassa ja mitä voit asialle tehdä. Nämä laitteet ovat hyödyllisiä, ja ne tarjoavat diabetesta sairastavalle merkittävän parannuksen elämänlaadussa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Kittah NE, Vella A. MANAGEMENT OF ENDOCRINE DISEASE: Pathogenesis and management of hypoglycemia. Eur J Endocrinol. 2017 Jul;177(1):R37-R47. doi: 10.1530/EJE-16-1062. Epub 2017 Apr 5. PMID: 28381450.
  • Grajower MM, Horne BD. Clinical Management of Intermittent Fasting in Patients with Diabetes Mellitus. Nutrients. 2019 Apr 18;11(4):873. doi: 10.3390/nu11040873. PMID: 31003482; PMCID: PMC6521152.
  • Westman EC, Tondt J, Maguire E, Yancy WS Jr. Implementing a low-carbohydrate, ketogenic diet to manage type 2 diabetes mellitus. Expert Rev Endocrinol Metab. 2018 Sep;13(5):263-272. doi: 10.1080/17446651.2018.1523713. PMID: 30289048.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.