Logo image
Logo image

7 ravinnepuutosten merkkiä kasvoilla

3 minuuttia
Saatat ajatella, että näissä pulmissa on kyse vain hygieniasta, mutta moni niistä merkeistä, joita kasvoilla näkyy - kuten kuivuus tai akne - voivat itse asiassa johtua jonkin ravinteen puutoksesta.
7 ravinnepuutosten merkkiä kasvoilla
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Suurin osa meistä on kiinnostunut kasvojensa säilyttämisestä hyvännäköisinä. Tässä ei ole kyse vain näppylöiden hillinnästä, vaan myös auringon ja myrkyllisten aineiden vaikutukselle altistumisen estämisestä.

Huolimatta kaikista erityisistä kauneudenhoidon tuotteista, joita meiltä kaapeistamme löytyy, joskus ilmenee sellaisia ongelmia, jotka eivät ole vakavia, mutta joiden hoito on kuitenkin hankalaa.

Ongelmana on se, että emme aina ymmärrä, että nämä merkit ovat yhteydessä syvempiinkin asioihin kuin ulkonäköön. Moni oireista on nimittäin ravinnepuutosten tulosta.

Saatamme kyllä siis hoitaa näitä ongelmia ulkoisin keinoin, mutta tiettyjen ravinteiden puutokset aiheuttavat kyseisiä ongelmia sekä saavat ne palaamaan yhä uudelleen.

Ravinnepuutosten merkit kasvoilla

Siksi haluammekin tällä kertaa kertoa seitsemästä merkistä kasvoillasi, jotka johtuvat ravinteiden puutteellisesta saannista.

Jatka siis lukemista ja tee pieniä muutoksia elintapoihisi, jos haluat kohentaa kasvojesi ulkonäköä luonnonkeinoin!

1. Akne

Some figure

Aknea voi ilmaantua silloin, kun ihmisellä on puutoksia A-, E- ja B-monivitamiinien saannissa.

Vaikka onkin monia hormonaalisia ja ympäristöstä johtuvia asioita, jotka tämän ongelman syntyyn vaikuttavat, näiden ravinteiden vähäisyys voi kuitenkin lisätä todennäköisyyttä siitä, että kehittyy aknea.

Siksi onkin elintärkeää aknen estämisen kannalta välttää rasvaisia ruokia, ja niiden sijaan tulisikin ottaa osaksi ruokavaliota seuraavat tuotteet:

  • pähkinät
  • vihreät kasvikset
  • kala ja äyriäiset
  • oliiviöljy
  • kananmunat
  • avokado

2. Kuiva iho

Hyvin kuiva iho voi olla sellaisten ravinnepuutosten oire, jotka johtuvat huonosta ruokavaliosta ja liiallisesta auringolle altistumisesta.

Nämä tekijät estävät vitamiineja ja mineraaleja tekemästä työtään, ja tämä sitten ajan kuluessa aiheuttaa näkyviä ongelmia iholla.

A- ja C-vitamiinien puute on yleensä se kaikkein yleisin tähän ilmiöön liittyvä puutos.

Varmista siis, että lisäät ruokavalioosi seuraavia tuotteita:

  • porkkana
  • sitrushedelmät
  • mustikka
  • vihreät kasvikset
  • aprikoosi
  • paprika
  • kesäkurpitsa

3. Turvonneet silmänympärykset

Some figure

Silmäpussit ovat pulma, jonka aiheuttavat nesteen kerääntyminen kehoon ja huono verenkierto. Nämä puolestaan aiheutuvat mineraalien puutteellisesta saannista, kuten esimerkiksi kaliumin, magnesiumin ja jodin.

Vähäinen imeytyminen saa aikaan tulehdusreaktion, joka näkyy silmien ympärillä.

Tämän välttämiseksi kannattaa syödä useammin seuraavia tuotteita:

  • banaani
  • merilevä
  • oliiviöljy
  • Himalajan suola
  • rasvainen kala
  • retiisi
  • pinaatti
  • pähkinät

4. Kalpeat huulet

Kun huulet ja ikenet näyttävät kalpeilta, sinulla on luultavasti anemiaa, eli kehossasi on puutetta raudasta.

Tämä ravinne, joka on avaintekijä veren punasolujen muodostumisen kannalta, auttaa pitämään yllä huuliesi tunnusomaista punaista väriä.

Jotta voisit imeyttää kehoosi enemmän rautaa, kannattaa lisätä seuraavien tuotteiden saantia:

  • vähärasvainen liha
  • kuivatut pavut
  • pinaatti
  • maksa
  • pähkinät
  • paprika
  • oregano
  • kala ja äyriäiset

5. Halkeilevat huulet

Some figure

Suurin osa meistä on joskus kokenut tämän ilmiön, eli huulten ihon halkeilun. Tämä on tavallinen oire silloin, kun sää muuttuu äkillisesti tai kun olet altistanut itsesi auringolle ilman kunnollista suojaa.

Jos tämä huulten halkeilu sitten toistuu, se saattaa olla oire siitä, että kehossasi on B-monivitamiinien puutosta ja että vettä ei ole tarpeeksi. Yhdessä nämä tekijät auttavat tukemaan optimaalista solujen uudelleenluontia, ja ne pitävät huulet sileinä ja kosteutettuina.

Jos kyseistä pulmaa on itselläsikin, kannattaa lisätä seuraavien ruokien määrää ruokavaliossasi:

  • sitrushedelmät
  • pähkinät
  • kananmuna
  • vähärasvainen liha
  • kala
  • palkokasvit
  • täysjyväviljat
  • omena
  • mango
  • avokado

6. Kellertävät silmät

Kellertävä väri silmämunissa aiheutuu siitä, että henkilöllä on keltatauti – tämä on sairaus, johon kuuluu lisääntynyt bilirubiinin määrä kehon kudoksissa.

Se saattaa johtua häiriöistä, jotka koskevat maksaa tai sappirakkoa, mutta myös ravinteiden puutteellisesta saannista, kuten seuraavien:

  • vitamiinit (A, B, C, D ja E)
  • lesitiini
  • mineraalit (magnesium, sinkki)

Jotta ongelmaa voitaisiin hallita, kannattaa välttää teollisesti käsiteltyjä ruokia sekä lisätä seuraavien tuotteiden saantia:

  • kasvikset (artisokka, pinaatti, kala, paprika, retiisi ja tomaatti)
  • sitrushedelmät
  • hedelmät (viinirypäleet, omena ja ananas)
  • ohra
  • yrtit (korianteri ja basilika)

7. Kalpea iho

Some figure

Kalpea iho saattaa johtua siitä, että ihmisellä on raudan tai D-vitamiinin puutetta kehossa, ja tämä on tavallinen ongelma niillä, joilla on anemiaa.

Näiden aineiden pienentynyt määrä vaikuttaa verenkiertoon, ja siten se aiheuttaa haittaa solujen hapettumiselle ja ravinteiden kulkeutumiselle ihoon.

Jotta ongelma voitaisiin korjata, tulee lisätä seuraavien tuotteiden määrää ruokavaliossa:

  • vähärasvainen liha
  • kala ja äyriäiset
  • maksaöljy
  • vahvistetut viljat
  • rikastetut soijatuotteet
  • sienet
  • kananmuna

Oletko huomannut joitakin näitä ravinnepuutosten oireita kasvoillasi? Jos näin on, käy lääkärissä, jotta voisit saada selville, onko taustalla jonkin ravinteen puutteellinen saanti.

Jos omalla kohdallasi on syynä puutos, antamamme perussuositukset ovat avuksi ongelman ratkaisemisessa – tartu siis tilaisuuteen ja muuta ruokavaliotasi!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Cengiz FP, Cevirgen Cemil B, Emiroglu N, Gulsel Bahali A, Onsun N. Acne located on the trunk, whey protein supplementation: Is there any association? Health Promot Perspect. 2017 Mar 5;7(2):106-108. doi: 10.15171/hpp.2017.19. PMID: 28326292; PMCID: PMC5350548.
  • Polcz ME, Barbul A. The Role of Vitamin A in Wound Healing. Nutr Clin Pract. 2019 Oct;34(5):695-700. doi: 10.1002/ncp.10376. Epub 2019 Aug 7. PMID: 31389093.
  • Lis DM, Baar K. Effects of Different Vitamin C-Enriched Collagen Derivatives on Collagen Synthesis. Int J Sport Nutr Exerc Metab. 2019 Sep 1;29(5):526-531. doi: 10.1123/ijsnem.2018-0385. PMID: 30859848.

 

 

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.