6 liikettä, joilla selätät selluliitin
Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Karla Henríquez
Selluliitissa rasvasolut muodostavat rykelmiä, joita ympäröi säikeinen sidekudos. Suurentuneet rasvasolut painavat veri- ja lymfasuonia, jolloin verenkierto ja imunestekierto häiriintyvät, ja solujen aineenvaihdunta ja hapensaanti kärsii. Kudokseen kertyy rasvan ohella nestettä ja kuona-aineita, ja selluliitin ero terveeseen rasvakudokseen on se, että terve rasvakudos jakautuu tasaisesti iholle ja on pehmeää, selluliitti puolestaan on koteloitunutta rasvaa, jossa rasvasolut ovat suurentuneet ja muodostaneet rykelmiä. Tämä näkyy ja tuntuu appelsiini-ihona.
Selluliittia löytyy lähes jokaiselta, ja sitä kertyy etenkin reisiin, pakaroihin, vatsalle ja käsivarsiin. Selluliitti on naisilla huomattavasti yleisempää kuin miehillä: naisista 90 % saa selluliittia, miehistä noin 40 %. Selluliitti ei ole vaarallista, mutta monet haluavat päästä siitä eroon ja palauttaa ihon sileyden.
Terveellinen ruokavalio, liikunta, venyttely ja riittävä nesteiden saanti siloittaa rasvakudosta ja ehkäisee uuden selluliitin muodostumista. Selluliitin hoitaminen vaatii aikaa ja päättäväisyyttä, eikä iho siloitu muutamassa viikossa. Lihaskuntoon keskittyvät liikkeet auttavat polttamaan rasvaa, kiinteyttämään lihaksia ja siloittamaan ihoa, siksi jaammekin tässä artikkelissa parhaat liikkeet selluliitin poistamiseksi.
1. Kyykyt
Tämä on yksi tehokkaimmista ja yksinkertaisimmista liikkeistä, joka tehoaa sekä reisiin että pakaroihin. Suuria lihasryhmiä aktivoimalla parannat verenkiertoa, vahvistat lihaksia ja poltat rasvaa. Kyykyistä on monia eri versioita, ja kun opit tekemään ne oikein voit kokeilla erilaisia kyykkysarjoja jalkojen ja pakaroiden treenaamiseen. Kyykyt kiinteyttävät pakaroita ja reisiä, ja samalla näkyvä selluliitti katoaa.
Näin teet kyykyt
- Kyykkyjen vaikeus ja rasittavuus riippuu siitä, missä asennossa ne teet ja käytätkö ylimääräisiä painoja.
- Voit aloittaa kyykkyjen treenaamisen perinteisellä tavalla. Asetu lantion levyiseen haara-asentoon, koukista polvet ja laske takamus lattiaa kohti. Voit levittää kädet sivuille tai asettaa ne lanteille. Laskeudu niin pitkälle kuin pystyt, ilman että selkäsi koukistuu, ja puske itsesi takaisin seisoma-asentoon. Puske lantio eteenpäin noustessasi ylös.
- Kun lihaskuntosi kohoaa, voit tehostaa kyykkysarjoja tekemällä hyppykyykkyjä tai käyttämällä käsipainoja.
Suositeltua lukemista: 6 jalkoja kiinteyttävää harjoitusta
2. Askelkyykky
Askelkyykky on tehokas liike, joka häivyttää selluliittia kiinteyttämällä reisiä ja pakaroita.
Näin teet askelkyykyt
- Seiso selkä suorassa ja astu taaksepäin vasemmalla jalalla. Oikea jalka jää kehon eteen, varpaat suoraan eteenpäin osoittaen.
- Nojaa paino takajalalle ja koukista oikean jalan polvi 90-asteen kulmaan.
- Tarkista, ettei polvi koukistu nilkkaa pidemmälle laskeutuessasi lattiaa kohti.
- Pidä rintakehä suorassa, aktivoi vatsalihakset ja pysyttele asennossa 5 sekuntia.
- Palaa aloitusasentoon ja toista 10-15 kertaa. Tee sama vasemmalla jalalla.
3. Älä unohda pohkeita
Tämä liike treenaa pohjelihaksia: poltat rasvaa, vahvistat lihaksia ja poistat selluliittia.
Pohjetreeni selluliitin poistoon
- Seiso penkin tai step-laudan reunalla niin, että kantapäät ovat laudan ulkopuolella.
- Puske itsesi ylös varpaillesi ja palaa sitten aloitusasentoon.
- Tee kolme 15 toiston sarjaa.
4. Vatsalihasharjoitukset
Selluliittia voi esiintyä myös vatsan alueella, joten jos haluat päästä siitä eroon, on syytä treenata myös vatsaa. Lisää siis vatsalihasliikkeitä suunnitelmaasi. Voit aloittaa tällä yksinkertaisella liikkeellä:
Näin teet vatsalihasliikkeen
- Asetu selinmakuulle jumppamatolle, koukista polvet ja aseta jalkapohjat mattoa vasten.
- Aseta kädet niskan taakse, aktivoi vatsalihakset ja nosta yläkeho kohti polvia. Älä rasita niskaasi tai selkääsi.
- Toista 20 kertaa.
5. Venyttely ja tasapainoharjoitukset
Tähän liikkeeseen sisältyy sekä tasapainon harjoittaminen että lihasten venyttely. Liike vahvistaa pakaroita ja reisiä, joten se sopii ihanteellisesti selluliitin karkoittamiseen.
Näin sen teet
- Asetu selinmakuulle jumppamatolle ja puske itsesi lankkuasentoon: aseta kehon paino kämmenien ja varpaiden varaan ja pidä selkäranka suorassa.
- Nosta vasen jalka suorassa ylöspäin niin, että se on samassa linjassa selkärangan kanssa.
- Pidä asento 3 sekunnin ajan, laske jalka takaisin lattialle ja toista 15-20 kertaa kummallakin jalalla.
- Kun nostat jalan irti lattiasta, keskitä huomiosi etenkin pakaroiden puristamiseen ja vatsalihasten aktivoimiseen.
6. Kuminauhoista apua treeniin
Voit käyttää kuminauhoja lisätehon saamiseksi lihaskuntoliikkeisiin. Kuminauhoista on myös apua silloin, jos et ihan taivu vaativimpiin liikkeisiin ja haluat pitää ryhdin suorassa.
Näin sen teet
- Asetu makuulle oikealle kyljelle, pidä jalat suorina ja aseta kuminauha nilkkojen ympärille.
- Aseta vasen jalka oikean päälle ja nosta päällimmäinen jalka suorassa ylöspäin.
- Pidä jalka suorassa ja pysyttele asennossa 5 sekuntia, sitten palauta jalka takaisin oikean jalan päälle.
- Toista 15-20 kertaa kummallakin puolella.
Oletko valmis kokeilemaan tätä haastetta? Kun suoritat nämä liikkeet säännöllisesti, tulet huomaamaan positiivisia tuloksia muutaman viikon jälkeen. Muista, että näiden liikkeiden lisäksi on tärkeää syödä terveellisesti ja nauttia riittävästi nesteitä.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.