6 keinoa suojata huulia auringossa

Huulia ei yleensä suojata auringolta, vaikka ne ovat aina alttiina auringon paistaessa. Tiesitkö muuten, että huulten nuoleminen voi olla haitaksi, sillä sylki toimii linssinä, joka voimistaa auringolle altistumista?
6 keinoa suojata huulia auringossa

Kirjoittanut Solimar Cedeño

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Huulten uloin kerros on ohut, joten se ei ole riittävän suojattu auringon UV-säteiltä. Siinä ei ole juurikaan melaniinia, joka on ihon luonnollinen pigmentti, joka antaa suojaa auringolta. Siksi huulet eivät juurikaan rusketu, mutta palavat kuitenkin herkästi. Siksi on tärkeää suojata huulia auringossa. Niitä tulee myös hoitaa auringossa olon jälkeen.

Jatka lukemista, sillä nyt kerromme, millä tavoilla voit suojata huulia auringossa.

Miksi kannattaa suojata huulia auringossa?

Kun huulten iho palaa auringossa, seurauksena voi olla pitkäkestoista vahinkoa.

Jos huulet ovat suojaamattomina ja altistuvat liiaksi auringolle, niiden kollageeni voi muuttua. Siksi on todennäköistä, että huulet ryppyyntyvät ja suun ympärille muodostuu pieniä uurteita. Vahinkoa voi syntyä, vaikka auringon vaikutukset eivät olisi mitenkään huomattavissa altistumisen aikoihin.

Rypyt ja ennenaikainen ikääntyminen eivät ole ainoa auringon tuoma haitta. Pitkällinen altistuminen auringolle voi aiheuttaa myös aktiinisen huulitulehduksen eli keiliitin kehittymistä. Tämä on syövän esiaste.

Tällöin ihminen valittaa usein jatkuvaa kuivuutta ja halkeilua huulissaan. Auringon vahingosta on muitakin merkkejä, kuten syövän esiasteen haavaumat sekä runsas ryppyisyys. Arvioidaan, että 3 500 uutta ihosyöpätapausta diagnosoidaan huulissa joka vuosi.

6 keinoa suojata huulia auringossa

Auringolle altistuminen on yksi suurimmista syistä huuliherpekseen. Huulten suojaaminen voi siis estää tätä tavallista vaivaa, joka vaatii erityistä hoitoa. Kannattaa siis käyttää aurinkosuojaa huulilla!

Miten suojata huulia auringossa?

Ihotautilääkärit suosittelevat aurinkosuojatuotteita huulten vahingoittumisen estämiseksi, ja on tärkeää laittaa näitä huulille ainakin puoli tuntia ennen ulos menemistä.

Kuten koskee vartalonkin suojaamista, huulten aurinkosuojatuotteita tulee käyttää usein toistuvasti auringossa oltaessa. Nyt kerromme, miten suojan varmistamiseksi kannattaa toimia.

1. Valitse vedenkestäviä tuotteita

Jos olet uima-altaalla tai rannalla, varmista että aurinkosuoja on vedenkestävä. Sen tulee antaa suojaa myös hyvin pitkillä uimakerroilla (80 minuutin kestoiset tai pidemmät).

Huulista aurinkosuoja lähtee kaikkein nopeimmin, joten voi olla tarpeen laittaa sitä hyvin useinkin.

2. Älä käytä PABA:a sisältäviä tuotteita

Kannattaisi valita tätä yhdistettä sisältämättömiä aurinkosuojia, sillä PABA voi aiheuttaa allergioida joillakin ihmisillä.

Mahdollisen fotodermatiitin vuoksi iho voi palaa helpommin niillä alueilla, joilla PABA:a sisältävää tuotetta on käytetty. Siitä voi myös aiheutua ihottumaa.

3. Tarkista suojakerroin

6 keinoa suojata huulia auringossa

Kuten kehon aurinkorasvoissa, myös huulten suojatuotteissa on jokin suojakerroin (SPF). Jotta saisit tehokasta suojaa, valitse SPF 15 tai korkeampi kerroin.

Varmista, että tuote pitää huulesi pehmeinä ja kostutettuina; muista, että kuivuus lisää palamista iholla.

4. Älä käytä huulikiiltoja suojataksesi huuliasi

Olet ehkä joskus ajatellut, että huulikiilto tai -rasva varmaankin antaa suojaa huulillesi? No, se itse asiassa vain vahingoittaa huuliasi auringossa. Kiiltävät huulikiillot tai -punat vaikuttavat näin siksi, että ne kohdistavat UV-säteitä huulten alueelle.

Jos käytät huulivoidetta, jossa ei ole mitään suojakerrointa, todennäköisyys saada ihosyöpä on tietysti suurempi kuin suojaa antavan tuotteen kohdalla.

5. Kuori huuliasi

Auringolle altistumisen jälkeen kannattaisi kuoria huulia hellävaraisesti, jos ne ovat kuivat ja alkavat hilseillä. Tässä voit käyttää sokeria ja oliiviöljyä, sillä ne auttavat poistamaan kertyneitä kuolleita ihosoluja.

Muista kuitenkin, että sillä huulten iho on herkkä, sitä ei tulisi kuoria kovakouraisesti, eikä muutenkaan käsitellä haitallisesti. Lisäksi, älä kuori huulia heti auringossa olon jälkeen, sillä ne ovat tällöin tavallista herkemmät.

6. Käytä tuotteita, joska säilyttävät kosteutta

Hanki huulivoidetta, jossa on mehiläisvahaa, vaseliinia tai parafiinia. Nämä aineet ovat erittäin hellävaraisia, ja ne myös kohentavat huultesi ulkonäköä.

Saat säilytettyä kosteutta ihollasi pidempään, ja näin huulirasvaa ei tarvitse olla laittamassa koko ajan lisää.

Kun nautit kesäilmoista, älä siis unohda huuliasi; ne tarvitsevat suojaa siinä missä muukin iho! Huulet kärsivät auringon UV-säteiden haitoista, joten estääksesi pienempiä tai suurempia ongelmia, käytä joka päivä huulivoidetta, jossa on aurinkosuoja.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.