5 tuotetta ihon tummentumien poistoon

Sitrushappo, jota sitruunoissa on runsaasti, auttaa kuorimaan kasvojen ihoa poistamalla kuolleita ihosoluja, ja siten se on hyödyksi tummentumien häivyttämiseksi. Muista kuitenkin, että sitruunaa ei tulisi käyttää iholla päiväsaikaan, sillä altistuminen auringolle voi tällöin saada aikaan aivan päinvastaisia tuloksia. Laita sitruunaa iholle siis vain yön ajaksi.
Tummat alueet iholla voivat olla seurausta jatkuvasta altistumisesta ympäristön saasteille, liiallisesta auringosta, epäterveellisestä ruokavaliosta, kemikaalituotteiden käytöstä, raskaudesta, ikääntymisestä tai yksinkertaisesti vain perintötekijöistä. Jos et pidä hyvää huolta ihostasi päivittäin, ja jos tummat laikut jäävät sinulta huomaamatta, pahenee ongelma todennäköisesti ajan kuluessa, ja näistä tummista kohdista on sitä vaikeampi päästä eroon mitä kauemmin ne ovat ihollasi olleet. Tällä kertaa kerromme sellaisista hyvistä luonnontuotteista, joiden avulla voit häivyttää iholla ilmeneviä häiritseviä tummentumia. Jatka siis lukemista, jos koet tämän olevan kasvojasi vaivaava pulma!

Vaikka moni kaupoissa tarjolla olevista ihonhoitotuotteista onkin hyvin tehokas tässä mielessä, ei ihon tummentumien poistoon ja häivyttämiseen tarvitse käyttää omaisuuksia, sillä luonnollisillakin aineksilla saadaan aikaan ihoa kirkastava ja tummia kohtia häivyttävä vaikutus. Näiden luonnollisten ainesten käytöllä ei myöskään ole samoja haittavaikutuksia kuin joillakin teollisilla tuotteilla. Kerromme seuraavaksi siis 5 parhaasta luonnontuotteesta ihon tummentumien poistamiseksi sekä luonnollisen sävyn palauttamiseksi.

Aloe vera

Aloe vera ihon tummentumien poistoon
Tämä luonnontuote on erittäin tunnettu sekä lääkinnällisistä että kauneudenhoitoa edistävistä ominaisuuksistaan. Aloe-kasvin geeli sisältääkin kosteuttavia, bakteereja vastaan vaikuttavia sekä ikääntymistä torjuvia ominaisuuksia, jotka edistävät ihon terveyttä sekä parantavat sen ulkonäköä olennaisesti.

Kuinka aloe veraa voi käyttää ihon tummentumien häivyttämiseksi?

Kerää talteen raapimalla aloe-kasvin geeliä, jota saat suoraan kasvin lehdistä. Laita sitä sitten niille ihosi alueille, joilla tummentumia näkyy, ja hiero kevyesti. Olisi hyvä, jos voisit jättää geelin vaikuttamaan vähintään puoleksi tunniksi, sillä näin saat parhaat tulokset.

Banaani ja sitruuna

Tämä yhdistelmä on todella mahtava hoito, mikäli haluat parantaa ihosi yleistä terveyttä sekä palauttaa sen luonnollisen sävyn. Pystyt myös samalla vähentämään tummentumien näkyvyyttä.

Kuinka näitä kahta hedelmää tulisi käyttää?

Murskaa kypsä banaani ja lisää sitten hiukan sitruunamehua. Kun olet saanut aikaiseksi tahnan, laita sitä ihosi tummentumille ja anna olla 30 minuutin ajan. Jotta voisit saada hyvät tulokset, toista tämä käsittely joka päivä.

Sitruunamehu

Sitruuna ihon tummentumien poistoon
Epäilemättä yksi parhaista tavoista vaalentaa ja puhdistaa ihoa syvältä on ottaa avuksi sitruunamehun tehokkaat kyvyt. Sitruunoilla on supistavia ja palauttavia ominaisuuksia, jotka pystyvät häivyttämään ihon tummentumia poistamalla kuolleita ihosoluja. Tätä mehua tulisi kuitenkin laittaa iholle ainoastaan illalla, sillä jos annat ihosi altistua auringolle silloin kun siinä on sitruunamehua, saatat saada aikaiseksi aivan päinvastaiset vaikutukset kuin haluat.

Kuinka sitruunaa voi käyttää tummentumien poistossa?

Purista mehu yhdestä sitruunasta, ja kasta sitten puuvillavanua nesteeseen. Hiero ihoaluetta kunnolla viiden minuutin ajan. Sitruunan sisältämä sitrushappo auttaa kuorimaan ihoa sekä poistamaan kuolleita soluja. Jotta saisit parhaat tulokset, suosittelemme tämän hoidon toistamista joka päivä.

Sipuli

Tämä tärkeä aines on tietysti keittiön perustuote, mutta siitä saa antioksidantteja, vitamiineja ja mineraaleja, jotka edistävät ihon pysymistä vapaana näppylöistä ja epäpuhtauksista. Ihonhoidossa sipulia kannattaa käyttää etenkin ikääntymisen myötä ilmenevien tummentumien poistossa, mutta myös muidenkin värimuutosten korjaamisessa.

Kuinka sipulia voi käyttää tummentumien poistoon?

Leikkaa palanen sipulia ja sivele sillä tummentumia sisältävää ihoaluetta kevyin ja pyörivin liikkein. Anna sipulin mehun vaikuttaa ihollasi puolen tunnin ajan, ja huuhtele sitten lämpimällä vedellä. Sipulin haju voi olla epämiellyttävä, joten kannattaa käyttää jotakin hajustettua pesuainetta mehun poistamisessa. On hyvin tärkeää, että laitat hoidon jälkeen ihollesi kosteusvoidetta, jotta voisit pitää ihosi kosteutettuna.

Papaija

Papaija ihon tummentumien poistoon

Sen lisäksi, että papaija on tietysti herkullinen hedelmä, jolla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia, on se hyödyksi myös ihonhoidossa. Se sisältää entsyymiä nimeltään papaiini, jolla on kyky uudistaa ihoa sekä poistaa kuolleita ihosoluja.

Kuinka papaijaa voi käyttää ihon tummentumien poistossa?

  • Hiero ihoasi papaijanpalasella, ja anna hedelmän mehun vaikuttaa 20 minuutin ajan. Huuhtele ihosi sitten kylmällä vedellä, ja toista tätä hoitoa ainakin neljä kertaa viikossa.
  • Toinen hyvä vaihtoehto on murskata palanen kypsää papaijaa ja käyttää sitä sitten naamion muodossa tummentumia käsittävillä alueilla. Anna papaijan vaikuttaa 20 minuutin ajan, ja huuhtelemisen jälkeen laita ihollesi kosteusvoidetta.
  • Kolmas tapa hyötyä papaijasta on juoda lasillinen papaijamehua joka päivä. Muista kuitenkin se, että tällä juomalla on pieni laksatiivinen vaikutus – toisaalta näin helpotat elimistösi puhdistumista myrkyllisistä aineista.

Jos haluat poistaa tummentumia iholtasi luonnollisesti, ota avuksesi nämä loistavat ja edulliset tuotteet!