Logo image
Logo image

Vetovoima on mielissämme - 5 psykologista kikkaa sen kasvattamiseen

3 minuuttia
Tiesitkö, että on olemassa joitakin psykologisia temppuja, jotka tekevät ihmisestä puoleensavetävämmän? Lue niistä tästä artikkelista!
Vetovoima on mielissämme - 5 psykologista kikkaa sen kasvattamiseen
Viimeisin päivitys: 06 toukokuuta, 2019

Todellinen vetovoima syntyy mielessämme. Se kiehtoo ja innostaa meitä sekä täyttää meidät mielenkiinnolla, joka on paljon enemmän kuin pelkät fyysiset ominaisuutemme, kuten kasvot, silmät ja keho.

Kulttuurissamme on harhakäsitys, jonka mukaan kaikki kaunis on hyvää ja että jollakulla fyysisesti hyvin viehättävällä ihmisellä on myös upeita luonteenpiirteitä.

Ikääntyessämme ja kokemuksen karttuessa me kuitenkin ymmärrämme, että kauneus ja hyvyys eivät aina korreloi keskenään. Lisäksi tajuamme myös sen, että todellisuudessa on paljon voimakkaampaa ja merkittävämpää kyetä kokemaan toisen tyyppistä viehätysvoimaa, jossa kaksi mieltä ovat keskenään harmoniassa nautintojen, arvojen ja suunnitelmien suhteen.

Tämän päivän artikkelissa haluamme kuitenkin pysyä aihealueella, joka käsittää pelkän “viehätyksen voiman”. Voit harjoitella tapoja tulla puoleensavetävämmäksi käyttämällä mielenkiintoisia strategioita, joita kuka tahansa voi kehittää.

Tässä on viisi psykologista temppua, jotka auttavat sinua saavuttamaan tämän.

1. Todellinen vetovoima piilee itseluottamuksessa. Ole aito!

Some figure

Itseensä luottavat ihmiset kiehtovat ja houkuttelevat muita puoleensa. Tämän itsevarmuuden ja -luottamuksen ei kuitenkaan koskaan pitäisi mennä ylpeyden tai narsismin puolelle.

Todellinen itseluottamus on sitä, että tuntee itsensä ja vahvuutensa, mutta on kuitenkin myös tietoinen rajoitteistaan. Lisäksi tällaisella ihmisellä on kyky tunnistaa ne ja pyrkiä parantamaan niitä joka päivä.

Itseluottamusta ruokkivat puolestaan muut oleelliset perusulottuvuudet. Näiden joukossa ovat hyvä itsetunto, positiivinen minäkäsitys ja tietynlainen nöyryys, jonka avulla ihminen on avoimempi ja muille läheisempi.

Todellinen taika piilee näiden kaikkien ulottuvuuksien tasapainossa.

2. Luo oma tavaramerkkisi

Maailmassa, jossa ihmiset ovat enimmäkseen keskenään samanlaisia, erilaisuus on puoleensavetävää. Toisinaan monet meistä kuitenkin pohtivat sitä, että erilaisuus voi tehdä ihmisestä ulkopuolisen, arvostelun kohteen ja jopa yhteiskunnan hylkiön.

Esimerkiksi kotkan nokkaa muistuttava nenä tai lihavuus voivat tuntua todellisilta esteiltä itseluottamuksen saavuttamisen tiellä. Sama koskee epäsymmetrisiä kasvoja sekä liiallista pituutta tai lyhyyttä.

Kaikkien näiden ominaisuuksien mukana on kuitenkin tultava itseluottamusta. Osoita maailmalle, että olet ainutlaatuinen, että sinulla on oma tavaramerkkisi ja että olet tyytyväinen itseesi.

Opitaan siis hyödyntämään erikoispiirteitämme.

3. Sanattoman viestinnän vetovoima

Some figure

Vetovoima alkaa katseesta ja siitä, että osaa saada yhteyden toisiin ihmisiin sen kautta.

Sinun on myös opittava kiinnittämään huomiota ryhtiisi: ristissä olevat kädet ja jalat ovat kuin muureja luottamuksen luomisessa.

Sinun on käytettävä kehonkieltä näyttääksesi, että olet rauhallinen ja rento. Käytä käsiäsi elehtimiseen, hymyäsi valloittamiseen, päätäsi nyökyttämiseen ja mielenkiinnon osoittamiseen sekä kehoasi luottamuksen ja läheisyyden osoittamiseen.

4. Empaattinen kommunikaatio

Ihminen, joka kykenee näyttämään että hänen lähelleen voi päästä ja joka osaa kuunnella ja muodostaa emotionaalisen ja kognitiivisen empaattisen yhteyden toisiin, muuttuu vähitellen erittäin viehättäväksi.

Toisaalta on olemassa ihmisiä, joilla on aina tapana puhua itsestään sillä ajatuksella, että he “myyvät itseään” vain näön vuoksi. He ylistävät oletettuja hyveitään, kykyjään ja mahtavia taitojaan, mutta saavat todellisuudessa aikaan vain epämukavuutta ja etäisyyttä.

Sinun on siis opittava muodostamaan läheinen yhteys muihin. Jotkut ihmiset osaavat tehdä tämän olemalla aitoja, aidosti kiinnostuneita lähellään olevista ihmisistä ja pysyen aina nöyrinä. Tämä tekee heistä erittäin puoleensavetäviä.

4. Jotakin epätavallista

Some figure

Kuten kerroimme, jos pakkomielteisesti yrität “sopia joukkoon” ja olla muiden ihmisten kanssa samanlainen, hukut vain tavallisuuteen erottumatta koskaan muista.

Haluatko vetää puoleesi muita, olla erilainen ja saada kaikki keskittymään sinuun huoneessa, joka on täynnä samankaltaisia ihmisiä? Sitten sinun on korostettava jotakin ainutlaatuista sinua määrittelevää piirrettä itsessäsi. Tämän muut sitten muistavat sinusta tai yhdistävät sinuun.

Voit olla esimerkiksi se henkilö, joka tykkää pin-up-tyylistä, omaperäisestä hiustyylistä tai klassisista kengistä. Tai voit olla mies, jolla on elegantit viikset, joka käyttää rusettia kaulassa tai joka pukeutuu rennosti tilanteessa kuin tilanteessa.

Omaperäisyyden on oltava sopusoinnussa ulkomuotosi ja olemuksesi kanssa. Sinun ei tulisi koskaan yrittää esittää jotakin, joka ei sovi olemukseesi tai joka vie sinut kauemmaksi omasta identiteetistäsi.

Kauneus on keskeneräinen työ

Kaiken kaikkiaan, näitä asioita voi ja tulisi harjoitella. Suurin osa niistä on lähtöisin itsetuntemuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että vasta kun tunnemme itsemme, ymmärrämme mitä voimme parantaa.

Tulemme silloin myös tietoisiksi vahvuuksistamme. Lisäksi opimme tuntemaan, missä piilee se taika, joka vangitsee muut ja saa heidät katsomaan meitä.

Lopuksi, älä unohda tätä: kun olet saanut jonkun viehättymään itsestäsi, sinun on ylläpidettävä sitä viehätystä.

Jos luotat itseesi joka hetki, saavutat varmasti kestäviä ja hedelmällisiä ihmissuhteita ystävien, romanttisten kumppaneiden ja kollegoiden kanssa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Ferreras, E. (2007). La autoestima. Anales de Mecánica y Electricidad.
  • Atienza, F. L., Moreno, Y., Balaguer, I., & Rosenberg, M. (2004). Escala de autoestima de
  • Rosenberg. Apuntes de Psicologia. https://doi.org/http://dx.doi.org/10.1016/j.biochi.2007.09.002
  • Branden, N. (1989). Cómo mejorar su autoestima. Círculo de Lectores. https://doi.org/10.1186/cc1474
  • Berntsson, E. (2004). Los seis pilares de la Autoestima. Atención Primaria. https://doi.org/10.1157/13068212

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.