Valmista virkistävä passionhedelmä-granita

Yllätä tänä kesänä kaikki omaperäisellä passionhedelmä-granitalla. Se on nopea ja helppo virvoke, jossa on paljon makua.
Valmista virkistävä passionhedelmä-granita
Anna Vilarrasa

Kirjoittanut ja tarkastanut ravitsemusterapeutti Anna Vilarrasa.

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Passionhedelmä-granita, tai mistä tahansa muusta hedelmästä valmistettu granita, on erinomainen virvoke ja janonsammuttaja. Kun sen vieläpä valmistaa ilman sokeria, se on terveellinen korvike mehuille.

Pieni ja mahtava passionhedelmä sisältää lisäksi paljon kehon toimintaa edistäviä ravintoaineita. Pidät siis samalla huolta hyvinvoinnistasi.

Passionhedelmän syötävä osa on sen hedelmäliha siemenineen. Hedelmälihalla on hyytelömäinen koostumus, ja se voi lajikkeesta riippuen olla joko keltaista, oranssia tai violettia.

Passionhedelmän voi syödä tuoreena lusikalla. Se sopii erinomaisesti myös esimerkiksi mehuihin, smoothieisiin, kastikkeisiin, hilloihin, kakkuihin ja muihin jälkiruokiin.

Esittelemme tällä kertaa maukkaan passionhedelmä-granitan reseptin. Pelkän veden juominen voi joskus olla hieman tylsää, ja mieli alkaa tehdä herkullisempia vaihtoehtoja. Passionhedelmä-granita on tällöin täydellinen vaihtoehto.

Millaisia ominaisuuksia passionhedelmällä on?

Passionhedelmä kuuluu Passifloraceae-heimoon, jossa on yli 500 lajia trooppisissa ja subtrooppisissa ilmastoissa. Passionhedelmä on yleisin lajike maailmassa.

Sitä arvostetaan sen erinomaisen maun vuoksi, eikä sen mahtavaa ravintoarvoa ja terveyshyötyjään tulisi unohtaa.

Passionhedelmässä on hiilihydraatteja, kuitua, C- ja A-vitamiineja sekä kivennäisaineista kaliumia, mangaania, fosforia ja rautaa. Se sisältää myös muutamia muita mielenkiintoisia yhdisteitä, kuten karoteeneja, flavonoideja ja antosyaniineja.

Joistakin näistä ravintoaineista ja yhdisteistä saa paljon antioksidanttejaToisin sanoen ne neutralisoivat vapaita radikaaleja, jotka on yhdistetty tiettyihin rappeumasairauksiin ja elimistön ikääntymiseen.

Muut passionhedelmän hyödyt

Passionhedelmällä on myös muita mainitsemisen arvoisia hyötyjä:

  • Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että polyfenoleilla on immunomoduloiva tehtävä elimistössä. Ne voivat siis auttaa ehkäisemään tulehdussairauksia kuten liikalihavuutta, 2-tyypin diabetesta, sydän- ja verisuoniongelmia sekä joitakin syöpiä.
  • Kuitu auttaa pitämään suoliston mikrobiotan hyvässä kunnossa ja ehkäisemään ummetusta. Lisäksi asiantuntijat suosittelevat ottamaan passionhedelmän osaksi ruokavaliota kuidun lähteeksi, sillä kuidun syöminen on yhteydessä matalampaan diabeteksen ja lihavuuden esiintyvyyteen.
  • Karoteenit muuttuvat elimistössä A-vitamiiniksi, joka on tärkeä vitamiini erityisesti immuunijärjestelmälle, näkökyvylle ja lisääntymiselle.
Passionhedelmä sopii monenlaisiin juomiin.

Varoitukset

Passionhedelmän syöminen on yleensä turvallista eikä aiheuta ongelmia useimmille ihmisille. Sen mahdollisista haitoista on kuitenkin syytä varoittaa.

Yhdeltä osin sille voi olla allerginen, erityisesti jos on allerginen lateksille. Ristireaktio voi olla yleinen. Yleisimmät allergisen reaktion oireet ovat nokkosihottuma, kutina ja ihon punoitus.

Lisäksi kypsymättömän hedelmän lihassa ja kuoressa voi olla alkaloideja ja syanogeeneja, joilla on toksisia vaikutuksia. Tästä syystä on tärkeää välttää raakoja hedelmiä.

Passionhedelmä-granita: ohje

Passionhedelmä-granita on täydellinen virvoke kesällä ja hyvä keino saada juotua enemmän vettä päivän aikana.

Ainekset

  • 4 passionhedelmää
  • 2,5 dl vettä
  • 2 kypsää, kiinteää mangoa
  • 100 g sokeria
  • 1 sitruuna

Valmista passionhedelmä-granita näin:

  1. Pese ja kuori mangot ja pilko ne pieniksi palasiksi. Kuori passionhedelmä ja kaavi siitä kaikki hedelmäliha.
  2. Pese ja kuivaa sitruuna ja raasta kuori.
  3. Laita hedelmät tehosekoittimeen. Lisää sitruunankuori, vesi ja sokeri. Sekoita noin 20 sekuntia, kunnes se on paksua ja yhtenäistä.
  4. Kaada tiiviisti suljettavaan astiaan ja laita pakkaseen kahdeksi tunniksi.
  5. Kun aika on kulunut umpeen, sekoita granita uudelleen ja laita jääkaappiin vielä viideksi tunniksi.
  6. Ota passionhedelmä-granita pois jääkaapista 20 minuuttia ennen tarjoilua. Hajota se haarukan avulla, kaada laseihin ja tarjoile.

Jos haluat sokerittoman version, granitan voi makeuttaa muillakin tavoilla, kuten stevialla. Voit myös kokeilla täysin makeuttamatonta versiota hyödyntämällä vain ainesosien luontaista makeutta.

Muut trooppiset hedelmät sopivat erittäin hyvin passionhedelmän kanssa, joten voit tehdä monia erilaisia virvokkeita. Kokeile vaikkapa ananasta, kookosta, sitruunaa tai papaijaa!

Papaija sopii hyvin passionhedelmän kanssa.

Käy katsomassa myös tämä resepti: Maukas jäähilejuoma mansikoista ja vesimelonista

Nauti virkistävästä passionhedelmä-granitasta

Ihan ensiksi tulee aina valmistella kaikki raaka-aineet, tässä tapauksessa hedelmät. Täydellisten hedelmien valinta onkin onnistuneen granitan salaisuus.

Ostaessa kannattaa valita painavampia yksilöitä, sillä tämä on merkki hyväkuntoisesta hedelmälihasta. Kuoressa ei saisi olla kuhmuja, vihreitä kohtia eikä värivirheitä (ne ovat lähes aina vihreitä tai keltaisia).

Ryppykuoriset hedelmät ovat syömävalmiita, ja ne kannattaakin käyttää mahdollisimman pian. Niitä säilytetään jääkaapissa. Sileäkuoriset hedelmät taas tulisi jättää huoneenlämpöön kypsymään ja makeutumaan.

Passionhedelmä-granita sopii nautittavaksi milloin vain (joko yksinään tai muiden hedelmien kanssa). Jos haluat nauttia sitä useamminkin, se kannattaa valmistaa ilman sokeria.

Passionhedelmä-granita on maukas virvoke tarjottavaksi vaikka vieraille. Se sopii loistavasti pikkupurtavan oheen tai alkoholipitoisten cocktailien korvikkeeksi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Brehler R, et al. “Latex-fruit syndrome”: frequency of cross-reacting IgE antibodies. Allergy. Abril 1997. 52(4):404-410.
  • Clínica Mayo. Alergia al látex.
  • Cressey P, et al. Cyanogenic glycosides in plant-based foods available in New Zealand. Food additives and contaminants. Part A, chemistry, analyse, control, exposure & risk assessment. Agosto 2013. 30(11):1946-53.
  • Lobo V, et al. Free radicals, antioxidants and functional foods: impact on human health. Pharmacognosy review. Julio-Diciembre 2010. 4(8):118-126.
  • Office of Dietary Supplements. National Institutes of Health. Vitamina A. Febrero 2020. U.S Department of Health and Human Services.
  • Ramos dos Reis L.C, et al. Antioxidant potential and phytochemical characterization of yellow, purple and orange passion fruit. Journal of Food Science and Technology. Julio 2018. 55(7):2679-2691.
  • Yahfoufi N et al. The immunomodulatory and anti-inflamatory role of polyphenols. Nutrients. Noviembre 2018. 10(11):1618.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.