Tällä tekniikalla vatsasyöpä havaitaan jo kahdessa tunnissa

· kesäkuu 7, 2017
On tärkeää, että vatsasyöpä havaitaan niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista, ja tätä tekniikkaa käyttäen diagoosi voidaan saada aikaiseksi jo kahdessa tunnissa pelkän verikokeen avulla.

Vatsasyöpä on viidenneksi yleisin vaarallinen syöpä koko maailmassa. Vaikka asiantuntijat eivät tiedäkään, mikä tämän tyypin syöpää aiheuttaa, on kuitenkin tiedossa, että sitä vastaan taistelussa avainasia on aikainen havaitseminen.

Monimutkaisin asia tässä sairaudessa on se, että potilailla on usein alussa sellaisia oireita, jotka tuntuvat vain osalta normaalia elämää. Näihin oireisiin kuuluvat seuraavat: täysi ja raskas olo vatsassa sekä huono ruoansulatus.

Tämän tyypin syöpä etenee kuitenkin vakavampaan vaiheeseen silloin, kun potilaalla voidaan havaita selittämätöntä painonlaskua tai kun ulosteessa näkyy verta. Tässä vaiheessa potilas tarvitsee aggressiivisempia tekniikoita, jotta syöpää aiheuttavia soluja vastaan voitaisiin taistella.

Viime vuoden toukokuussa ryhmä nuoria lääkäreitä Meksikosta, Kreikasta ja Chilestä loi biomarkerin, jonka avulla vatsasyövän havaitseminen sairauden alkuvaiheissa on helpompaa. Tämä tekniikka vaatii vain verikokeen ja kahden tunnin odotuksen, ja sen avulla potilaalle voidaan antaa diagnoosi jo vatsasyövän alkuvaiheessa. Siten tämä tekniikka tietysti parantaa potilaan eliniänodotetta.

Uutinen on ehdottomasti erittäin positiivinen, ja haluammekin kertoa siitä tällä kertaa hiukan enemmän – jatka lukemista, sillä aihe on tärkeä!

Vatsasyöpä ja varhaisen havaitsemisen tärkeys

Vatsasyöpä ei ole yhtä tavallinen tai aggressiivinen syöpätyyppi kuin esimerkiksi keuhkosyöpä. Se on kuitenkin hyvin oleellinen sairaus, sillä joka vuosi miljoona ihmistä saa diagnoosin kyseisestä syövästä.

Jos tämä sairaus diagnosoidaan vasta sen edettyä myöhempiin vaiheisiin, sitä vastaan taisteleminen on vaikeampaa.

Tämän tyypin kasvain on erityisen tavallinen Tyynenmeren maissa. Lisäksi vatsasyöpä on yleensä yhteydessä tupakointiin. Toinen tekijä, joka tulisi ottaa huomioon vatsaysyövän syitä koskien, on bakteeri nimeltään helicobacter pylori.

  • Huolimatta siitä, että tämä bakteeri elää monen ihmisen vatsan limakalvoilla, se voi yhdistyä muihin tekijöihin, mikä sitten johtaa syöpäsolujen kehittymiseen.
  • Helicobacter pylori on aina edeltäjä tämän tyypin syövässä, jos ihmisellä on geeni nimeltään cagA, joka on yhteydessä solumyrkkyihin.

Siksi voidaan ainoastaan todeta, että todennäköisyys saada vatsasyöpä on tulosta yhdistelmästä elämäntyyliä, ravintoa, perintötekijöitä ja myös erilaisten ympäristöstä peräisin olevien myrkkyjen vaikutusta.

Vatsasyöpä on hyvin vaikeasti ennustettavissa oleva sairaus, mutta asiantuntijat sanovat, että selviytymisaste tämän tyypin syövässä on 90 %, mikäli se havaitaan aikaisissa vaiheissa.

Siksi viimeaikaiset edistykset vatsasyövän havaitsemiseksi sen alkuvaiheissa ovatkin todella loistava uutinen.

syöpäsolut

Ketkä ovat tämän uuden biomarkerin kehittelyn takana?

Chileläinen insinööri Alejandro Tocigl, kreikkalainen tieteilijä Foteini Christodoulou ja meksikolainen sähköinsinööri Jorge Soto ovat tämän edistysaskeleen mahdollistaneet henkilöt.

  • Nämä nuoret tieteilijät suunnittelivat biomarkerin diagnosoimaan tai sulkemaan pois mahdollisuuden vatsasyövästä potilaalla. Tähän tarvitaan ainoastaan verikoe.
  • Tieteilijöiden työ esiteltiin Singularity University -ohjelmassa, jonka rahoittivat Google ja NASA. Tämän hankkeen tarkoituksena on vastata erilaisiin lääketieteellisiin ja yhteiskunnallisiin tarpeisiin.
  • Tätä biomarkeria varten tehty tutkimus ja kehittely oli osa kolmevuotista projektia, joka toteutettiin University of California -yliopistossa (UCSF) San Franciscossa.

Veripisarat voivat pelastaa ihmishenkiä

Uusi tapa vatsasyövän havaitsemiseksi on jo pitkään ollut hyvin tarpeellinen.

Tämä johtuu siitä, että asiantuntijat diagnosoivat tällä hetkellä vastaanotoillaan potilaita, joilla on vatsasyövän oireita, ja siten potilaiden täytyy odottaa tietyn aikaa ennen kuin tulokset saadaan. Lisäksi näillä vastaanottokäynneillä asiantuntijat tekevät sellaisia tutkimuksia kuten tähystyksiä sekä muita testejä, jotka ovat hyvin monimutkaisia, potilaalle rankkoja ja myös kalliita.

  • Niinkin yksinkertainen asia kuin tämän biomarkerin lisääminen tavalliseen verikokeeseen saattaa mahdollistaa aikaisen diagnoosin vatsasyövästä. Havaitseminen voi tapahtua jo ennen kuin potilaalla on ollut mitään tämän sairauden oireista.
  • Kone, joka on nimeltään Miroculus, analysoi potilaan verinäytteen. Tämä kone pystyy havaitsemaan syöpään liittyvät molekyylit potilaan veressä.
  • Lisäksi Miroculus pystyy antamaan diagnoosin jo kahdessa tunnissa. Kyseinen kone on yksinkertainen, varma ja tehokas, ja toivottavaa onkin, että se olisi saatavilla joka puolella maailmaa vuodesta 2018 lähtien.
  • Kun katsotaan niitä hyviä tuloksia, jotka tämä kone saa aikaan, moni asiantuntija toivoo vielä tiettyjä parannuksia, jotta Miroculus voisi havaita myös muun tyyppisiä syöpiä ja sairauksia.
  • Tiivistäen voidaan sanoa, että tämä biomarkeri Miroculuksen kanssa yhdessä käytettynä on edullinen tapa havaita vatsasyöpä. Se voisi myös alentaa muiden tutkimusten kustannuksia. Lisäksi se tarjoaa aikaisemman ja tehokkaamman diagnoosin. On kuitenkin valitettavasti niin, että kuten jo mainitsimmekin, ennen vuotta 2018 sitä ei tule olemaan saatavilla.
salaatti

Tähän aiheeseen liittyen ei voida liiaksi korostaa sitä, kuinka tärkeää on käydä lääkärissä, jos itse koet negatiivisia muutoksia elimistössäsi. Tämä helpottaa aikaisen diagnosoinnin mahdollisuutta – sekä syöpää että muita sairauksia koskien.