Stephen Hawkingin viesti masentuneille

Huolimatta fyysisistä rajoitteistaan, Stephen Hawking on mahtava esimerkki voimasta ja vaikeuksien voittamisesta. Hän ei ole antanut tilansa olla taakka psykologisessa mielessä.
Stephen Hawkingin viesti masentuneille

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Stephen Hawking on yksi aikakautemme ihailluimmista ihmisistä, eikä pelkästään äärimmäisen älykkyytensä vuoksi, vaan myös siksi, että hän on mahtava esimerkki elämässä onnistumisesta. Tässä artikkelissa kerromme hänestä lisää, ja siitä, millaisen viestin hän haluaa antaa masentuneille.

Stephen Hawking ei antanut sairautensa olla esteenä

Stephen Hawking syntyi vuonna 1942 Oxfordissa, Englannissa, ja hänet tunnetaan ympäri maailman tutkimuksistaan teoreettisessa fysiikassa. Lapsena yksi Stephenin unelmista oli opiskella matematiikkaa, mutta monesta syystä johtuen hän päätti yliopistoon saavuttuaan vaihtaa pääaineekseen luonnontieteet.

Ensimmäisenä vuotenaan Cambridgen yliopistossa vasta 21-vuotias Hawking alkoi tuntea oireita sairaudesta nimeltään amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS), joka muutti miehen elämän perinpohjaisesti ja lopullisesti.

Noina aikoina lääkärit arvioivat, että hänen maksimaalinen elämänodotteensa olisi kaksi ja puoli vuotta, mutta Hawking ylitti tämän odotteen ja tuli yhdeksi kaikkein tärkeimmistä aikamme ihmisistä tieteen alalla.

Fyysisestä tilastaan huolimatta Hawking on pitänyt satoja puheita ympäri maailmaa. Hän on jakanut viisauttaan lukuisissa asiakirjoissa ja kirjoissa, ja ne ovat olleet pohjana useille uusille tutkimuksille.

Sen lisäksi, että hän tietäisi pelkästään siitä, kuinka universumi toimii, Hawking tietää myös elämästä ja kaikkein vaikeimmista asioista, joita ihminen voi kokea.

Viimeisimmässä konferenssissaan hän puhui masennuksesta ja teki kiinnostavia päätelmiä käyttäen selkeitä esimerkkejä, jotka perustuvat hänen omaan elämäänsä.

Stephen Hawking lähettää kauniin viestin masentuneille ihmisille

Stephen Hawking on pitänyt puheita masennuksesta.

 

Vuonna 2016 74- vuotias Stephen Hawking ei ole pysäyttänyt hänen aktiivisuuttaan. Hän edelleen opetti, tutki ja jakoi kauniita ja syvällisiä viestejä koko maailman kanssa.

Erilaisissa yhteyksissä hän on kertonut, että hänen odotuksensa elämältä alenivat nollaan, kun hän sai diagnoosin sairaudestaan. Nyt hän kuitenkin ymmärtää, että sen jälkeen kaikki asiat hänen elämässään ovat olleet hyötyjä.

Hän on omistanut koko olemassaolonsa tieteelliselle tutkimukselle ja sille, että hän etsii vastauksia universumiin liittyen.

Hän ei voi puhua eikä liikkua, ja hän on rajoitettu pyörätuoliin. Kaikesta tästä huolimatta hän on kuitenkin löytänyt tavan viestiä ja inspiroida koko maailmaa.

Keskustelussa, joka tapahtui tammikuussa vuonna 2016 The Royal Institution -keskuksessa Lontoossa, Hawking vertasi mustia aukkoja masennukseen, ja teki samalla selväksi, että kummastakaan ei ole mahdotonta paeta.

Stephen Hawking vertasi masennusta mustaan aukkoon: sitä ei voi paeta.

 

“Tämän konferenssin viesti on se, että mustat aukot eivät ole niin mustia, kuin niistä luullaan. Ne eivät ole ikuisia vankiloita, joita niiden joskus luultiin olevan.

Asioita voi päästä pois mustista aukoista, ja mahdollisesti nämä asiat voivat päätyä toiseen universumiin. Joten jos sinusta tuntuu, että olet mustassa aukossa, älä luovuta – voit päästä pois.”

Liittyen omaan vammaisuuteensa, hän lisäsi näin:

“Uhrilla on aina oikeus päättää oma elämänsä, jos hän niin haluaa. Mutta minun mielestäni se on suuri virhe. Niin vaikealta kuin elämä voikin näyttää, on aina jotakin, jota voit tehdä, ja jossa voit olla menestyksekäs.

Jos on elämää, on toivoa.

Jos olet vammainen, se ei luultavasti ole sinun oma syysi, mutta se ei anna oikeutta syyttää maailmaa tai odottaa sen säälivän sinua.

Sinun asenteesi tulee olla positiivinen, ja sinun tulee ottaa kaikki mahdollinen irti jokaisesta tilanteesta, josta itsesi löydät. Jos sinulla on fyysinen vamma, et voi sallia itsesi tulla sen lisäksi psykologisesti vammautuneeksi.”

Stephen Hawking inspiroi

Vuonna 2016 Stephen Hawking jatkoi tieteellisten mielten inspiroimista, mutta hän inspiroi myös ihmisiä, jotka tavalla tai toisella ovat kokeneet suuria vaikeuksia elämässään.

Hawking pitää tiedettä mahtavana alueena ihmisille, joilla on fyysisiä vammoja, sillä se kehittää ensisijaisesti mieltä. Hän totesi, että fyysinen työ ei tällöin tule kysymykseen, mutta teoreettinen työ sen sijaan on ihanteellinen vaihtoehto.

Hän myös tunnustaa sen, että on saavuttanut paljon siksi, että hänellä on ollut rakkaiden ihmisten tuki, kuten myös kollegoiden ja oppilaiden, jotka ovat myöskin aina tukeneet häntä.

“Olen sitä mieltä, että ihmiset yleisesti ottaen haluavat auttaa, mutta sinun täytyy saada heidät tuntemaan olonsa sellaiseksi, että heidän tekonsa sinun auttamiseksi ovat sen arvoisia.”

Lucy Hawking, Stephenin tytär, jakoi nämä seuraavat sanat isästään:

“Hänellä on hyvin kadehdittava halu liikkua eteenpäin, ja hänellä on kyky liittää yhteen kaikki voimansa, energiansa ja henkinen keskittymisensä, ja siten pyrkiä tavoitteeseensa eteenpäin liikkumisesta.

Hän ei kuitenkaan halua vain liikkua eteenpäin ja selviytyä, vaan hän haluaa mennä toiselle tasolle. Hän tekee poikkeuksellista työtä – hän kirjoittaa kirjoja, pitää konferensseja sekä inspiroi muita ihmisiä, joilla on hermostoa rappeuttavia sairauksia ja muita vammoja.”

Stephen Hawkingin viesti masentuneille: niin kauna kun on elämää, on toivoa.

 

Stephen Hawkingin sanat on jaettu maailman ympäri viestinä niille ihmisille, jotka ovat vajonneet masennukseen ja sen asettamiin rajoitteisiin. Hänen elämänkokemuksensa ja se tapa, jolla hän ilmaisee itseään maailmassa, ovat selkeitä osoituksia tämän miehen viisaudesta ja persoonasta.

Stephen Hawking menehtyi 14.3.2018 76- vuotiaana.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Larsen, K. (2005). Stephen Hawking: a biography. Greenwood Publishing Group.
  • Ferguson, K. (2011). Stephen Hawking: His life and work. Random House.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.