Sisustaminen tekokasveilla: hyvät ja huonot puolet

Kodin sisustuksessa ajatellaan yleensä ensin luonnonkasveja, ei keinotekoisia. Mutta onko tekokasveilla mitään etuja?
Sisustaminen tekokasveilla: hyvät ja huonot puolet

Viimeisin päivitys: 06 maaliskuuta, 2023

Ne, jotka rakastavat luonnon eloisia värejä, eivät voi unohtaa kasveja yhtenä tärkeimmistä elementeistä sisustamisessa. He tietenkin suunnittelevat koristelevansa kodin luonnollisilla kasveilla, eivätkä tekokasvit juolahda mieleenkään. Loppujen lopuksi, luontohan antaa parhaan säväyksen kodin kaikkiin huoneisiin.

Eri syistä tai tekijöistä johtuen kaikkien ei kuitenkaan aina ole mahdollista integroida luonnonkasveja kotiinsa. Ehkä siksi, että niistä ei ole aikaa huolehtia tai koska ympäristöolosuhteet eivät ole sopivat. No, onnistuisikohan sisustaminen tällöin tekokasveilla? Katsotaanpa.

Sisustaminen tekokasveilla: mitkä ovat edut?

Teknologian ansiosta tekokasvit tai -kukat näyttävät nykyään hyvin samanlaisilta kuin luonnonkasvit, joten on vaikea erottaa, ovatko ne aitoja vai eivät. Tämä on epäilemättä yksi syy, miksi ne ovat saaneet enemmän suosiota viime aikoina. Tässä on joitakin muitakin syitä:

1. Tekokasvit vaativat hyvin vähän hoitoa

Voit mennä lomalle ja olla murehtimatta siitä, kuka kastelee kasvit, kun olet poissa. Lisäksi voit unohtaa luonnollisten kasvien vaatiman säännöllisen huollon, kuten lannoituksen, siirtämisen isompaan ruukkuun tai mullanvaihdon.

Tekokasveilla jätät kaiken tämän taaksesi. Ainoa asia, miten sinun tulee niitä huoltaa, on pyyhkiä niistä pölyt silloin tällöin.

Kannattaako sisustaminen tekokasveilla?
Yksi tekokasveilla koristelun tärkeimmistä eduista on se, että sinun ei tarvitse viettää aikaa niiden hoitoon.

Saatat olla kiinnostunut tästäkin artikkelista: Tämä sinun tulee tietää orkidean kasvattamisesta

2. Ne pysyvät eloisina

Luonnolliset kasvit muuttavat tilaansa jatkuvasti. Yhtenä vuodenaikana ne kukkivat, toisena ne kuihtuvat ja jotkut eivät jaksa kukkia lainkaan. Tekokasvien kanssa tätä ei tapahdu. Niiden väri ja ulkonäkö kestävät pidempään.

3. Ne eivät juurikaan houkuttele lemmikkieläimiä

Ne, joilla on lemmikkejä, voivat todistaa miten nämä rakastavat leikkiä kasvien kanssa, napostella niitä tai kaivaa multa pois ruukuista.

Tämä selittyy luonnollisten kasvien ja maaperän hajulla, joka herättää lemmikkien mielenkiinnon. Se on luonnollista käyttäytymistä, joka saa ne tuntemaan vetoa multaan ja kasveihin.

Tekokasvit saattavat aluksi herättää lemmikkien huomion, mutta ne menettävät kiinnostuksensa hyvin pian. Lisäksi lemmikkien on materiaalin vuoksi vaikeampi vahingoittaa tekokasveja kuin oikeita kasveja.

4. Ne ovat hypoallergeenisia

Luonnonkasvit voivat aiheuttaa allergioita. Jos olet allerginen esimerkiksi siitepölylle, tekokasvit ovat loistava valinta kodin sisustukseen. Nekin on puhdistettava kuitenkin säännöllisesti, jotta niihin ei pääse kertymään pölyä, joka myöskin aiheuttaa allergiaa.

5. Tekokasveja voidaan sijoittaa mihin tahansa tilaan

Useimmat luonnonkasvit vaativat erityisiä olosuhteita: puolivarjo, auringonvalo, varjo jne. Siksi et voi asettaa niitä mihin tahansa. Sinun täytyy etsiä tiloja, jotka vastaavat niiden vaatimuksia. Tekokasvit voidaan laittaa minne tahansa.

6. Sano hyvästit hyönteisille

Kukat ja kasvit houkuttelevat hyönteisiä. Jotkut ihmiset välttävät niitä erityisillä karkottimilla. Tekokasvien kanssa sitä ei tarvitse tehdä. Niillä ei ole hajua tai muita ominaisuuksia, jotka tekisivät niistä houkuttelevia hyönteisille.

7. Ne voivat mukautua mihin tahansa haluamaasi tyyliin

Tekokasveista ja -kukista löytyy monia erilaisia muotoja, värejä, kokoja ja tyylejä. Suurin osa niistä on valmistettu joustavista ja muokattavista materiaaleista. Voit siis siirtää tai kiertää niitä niin, että yksi kukka osoittaa kohti tiettyä ilmansuuntaa ja toinen kukka toista. Tämä antaa sinulle mahdollisuuden leikkiä niiden kanssa ja löytää haluamasi ulkomuoto.

Sisustaminen tekokasveilla: mitkä ovat haitat?

Tekokasveilla tai –kukilla on myös haittapuolensa. Seuraavaksi kerromme niistä, jotta voit lopulta päättää, ovatko ne sinulle sopiva sisustusvaihtoehto.

1. Ne ovat muovia

Yleensä tekokasvit on valmistettu muovista, ja se voi olla ongelma, kun haluat niistä eroon. Jos olet huolissasi ympäristöstä, saatat miettiä, onko tämä hyvä vaihtoehto, koska ennemmin tai myöhemmin ne heitetään roskakoriin.

2. Niillä ei ole hajua

Monet ihmiset pitävät luonnollisista kasveista niiden tuoksun vuoksi. Tekokasveilla et saa tätä. Ja vaikka voit ruiskuttaa niitä tuoksuilla, se ei ole sama asia.

3. Ne eivät kasva tai muutu

Tekokasvit ovat aina samankokoisia, -muotoisia ja -värisiä, ellet muuta niitä ja hanki muita. Se voi toisille olla hyvä asia, kun taas toiset haluavat nähdä kasveissa luonnollisia muutoksia.

4. Jos ne ovat kovin edullisia, niiden laatu voi olla huono

Monilla halvemmilla tekokasveilla on yleensä lyhyempi elinikä. Lisäksi huomaat helpommin, että ne eivät ole oikeita, ja niistä tulee myös erittäin voimakas muovinen haju, joka voi olla epämiellyttävää.

Kauniit ruusut.
Joidenkin tekokasvien materiaalit huononevat, keräännyttävät pölyä koko ajan ja niistä tulee epämiellyttäviä hajuja.

5. Ne keräävät paljon pölyä

Koska ne ovat staattisia, ne keräävät paljon pölyä ja sinun on pyyhittävä pölyt tai pestävä niitä jopa saippualla ja vedellä. Sinun tulee tehdä tämä säännöllisesti, jos et halua niiden näyttävän rumilta.

Pidätkö tästä artikkelista? Saatat haluta lukea tämänkin: Kuuluisa rakkaudenosoitus: tuhansia kukkia sokealle vaimolle

Onko sisustaminen tekokasveilla hyvä idea?

Jos mietimme hetken, molemmilla vaihtoehdoilla on hyvät ja huonot puolensa. Se riippuu sinusta, elämäntavoistasi ja tarpeistasi. Ne auttavat sinua selvittämään, mikä valinta on oikea. Kaikki kasvit kuitenkin – keinotekoiset tai luonnolliset – ovat elementtejä, jotka antavat kotiisi kauniin kosketuksen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.