Säteilysairaus: oireet ja mahdollinen hoito

Säteilysairaus on harvinainen täysimittaisessa muodossaan, mutta arjen riskeistä on oltava tietoinen. Otetaan selvää tästä patologiasta.
Säteilysairaus: oireet ja mahdollinen hoito
Mariel Mendoza

Kirjoittanut ja tarkastanut lääkäri Mariel Mendoza.

Viimeisin päivitys: 08 huhtikuuta, 2023

Säteilysairaus on joukko oireita, jotka ilmenevät altistumisesta suurille annoksille ionisoivaa säteilyä. Säteilytaudin esiintyminen edellyttää, että säteilyannosten on oltava korkeita ja kuuluttava läpäisevään säteilyryhmään. Eli säteilyä, jolla on kyky päästä sisäelimiin. Tämä voi tapahtua vain minuuttien kuluessa ydinräjähdyksessä tai muutaman viikon kuluessa muissa olosuhteissa.

Tieteilijä Marie Curie kuoli vuonna 1934 säteilysairauteen. Hän kärsi yhdestä sen vakavimmista komplikaatioista: aplastisesta anemiasta.

Kliininen kuva säteilysairaudesta

Säteilysairaus kehittyy 4 kliinisessä vaiheessa, joiden kesto ja voimakkuus vaihtelevat:

  1. Välitön
  2. Latentti
  3. Sairaus
  4. Toipuminen tai kuolema

Oireiden kehittymisen todennäköisyys kasvaa, jos annos on suurempi kuin 0,7 gy. Kuolinsyy, josta kerromme tarkemmin alla, liittyy vakaviin infektioihin tai luuytimen tuhoutumiseen. Prosessissa voi myös esiintyä kehon kuivumista, johon liittyy vesi- ja elektrolyyttitasapainohäiriöitä ja kooma.

Kun annos ylittää tai lähestyy 10 gy, se voi olla hengenvaarallinen 2–4 viikossa.

Seurausten vakavuus riippuu altistuksen asteesta ja saadusta annoksesta. Samoin suojattomasta ruumiinosasta.

Säteilymittaus.
Eri laitteiden avulla voidaan mitata kohteen säteilyä saadaksemme selville altistusannoksen kyseisessä paikassa.

1. Akuutin säteilytysairauden välitön vaihe

Säteilytaudin ensimmäiset oireet ovat yleensä seuraavat :

  • Ripuli
  • Päänsärky
  • Ruokahaluttomuus
  • Pahoinvointi ja oksentelu
  • Ihottuma
  • Väsymys tai äärimmäinen väsymys

Myös turvotusta, huimausta, takykardiaa, ärtyneisyyttä ja unettomuutta voi esiintyä. Nämä oireet ilmenevät altistumishetken jälkeen minuuteissa ja kestävät useita päiviä tai viikkoja säteilyannoksesta riippuen.

Ihon säteilyvauriot ilmenevät yleensä punoituksena ja turvotuksena. Tulee rakkuloita ja haavaumia, kuten palovammojen yhteydessä.

Tämä ensimmäinen vaihe häviää yleensä viikossa. Siten se antaa väärän uskomuksen, että säteilystä ei enää ole vaaraa. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että samat tai uudet oireet ilmaantuvat jonkin ajan kuluttua.

2. Säteilysairauden latentti vaihe

Latenttivaiheessa säteilysairauden oireita ei yleensä ole tai ne ovat yleensä hyvin lieviä. Vaihe voi kestää ensimmäisestä altistusviikosta aina 21–30 päivään myöhemmin.

Oireet palaavat ja pahenevat. Luuydinsolukuolema tapahtuu tässä vaiheessa.

3. Säteilysairauden ilmeinen vaihe eli sairaus

Tässä vaiheessa voi esiintyä hiustenlähtöä, hedelmällisyyden heikkenemistä ja muita oireita, kuten hematopoieettisten, ruoansulatuskanavan, sydän- ja verisuonijärjestelmän sekä neurologisten järjestelmien häiriöitä. Keskushermoston ja ruoansulatuskanavan oireita ovat yleensä seuraavat:

  • Väsymys
  • Ruokahalun menetys
  • Oksentelu, jota edeltää pahoinvointi
  • Kouristukset
  • Kooma

Kun luuydin tuhoutuu, ilmenee hematopoieettista oireyhtymää, jolle on ominaista pansytopenia tai kolmen tyyppisten verisolujen väheneminen, joihin liittyy anemia (punasolut), leukopenia (valkosolut) ja trombosytopenia (verihiutaleet).

Trombosytopenia tuo mukanaan verenvuotoriskin. Leukopenia lisää immunosuppression aiheuttamien infektioiden mahdollisuutta.

Vakavissa tapauksissa voi esiintyä sisäistä verenvuotoa, ruoansulatuskanavan liikkuvuuden menetystä ja vakavaa immunosuppressiota.

4. Viimeinen vaihe

Säteilysairauden kriittinen vaihe tapahtuu noin 2-7 viikkoa säteilylle altistumisen jälkeen. Tässä vaiheessa tapahtuu joko toipuminen tai kuolema.

Potilailla esiintyy yleensä täydellinen luuytimen aplasia (joka ilmenee pansytopeniana), pitkittynyt kooma, ruoansulatuskanavan toimimattomuus ja spontaaneja keskenmenoja ja hedelmättömyyttä.

Diagnoosi on kliininen ja se tehdään sulkemalla pois muut sairaudet

Säteilysairauden diagnoosi on selvä, kun on olemassa aikaisempi altistustapahtuma. Se voi tapahtua ydinonnettomuuksien jälkeen (joka on hyvin harvinainen), mutta myös syövän, kuten rintasyövän, pitkittyneiden hoitojen seurauksena. Se voi tapahtua myös työympäristöissä, joissa käsitellään ydinenergiaa.

Kun iholla on palovammoja, jotka eivät johdu altistumisesta auringolle, kemikaaleille tai sähkövirralle, on syytä epäillä säteilysairautta.

Säteilysairaus voi aiheutua sädehoidosta.
Pitkäkestoiset säteily-onkologiset lähestymistavat voivat johtaa joillakin potilailla säteilysairauteen.

Säteilysairaudelle ei ole erityistä hoitoa

Hoito keskittyy oireiden poistamiseen, joten se on räätälöitävä tapauskohtaisesti. Se keskittyy yleensä infektioiden sekä vammojen ja palovammojen hoitoon samalla kun nesteytystä pidetään yllä. Lisäksi määrätään antibiootteja, antiemeettejä ja rauhoittavia lääkkeitä.

Kun sairaus on vaikuttanut luuytimeen, hoidon on oltava intensiivisempi ja siihen on sisällyttävä hematopoieettista linjaa stimuloivia tekijöitä. Tämä johtuu siitä, että säteilysairauden pääasiallinen kuolinsyy on verihiutaleiden puutteesta johtuva sisäinen verenvuoto ja valkosolujen puutteesta johtuvat infektiot.

Plasma- ja verensiirtoja, kirurgisia toimenpiteitä palovammojen hoitamiseksi ja joissakin tapauksissa säteilyn aiheuttaman leukemian hoitotoimenpiteitä voidaan tarvita.

Luuydinsiirto on vaihtoehto. Sitä vastoin munasarjojen ja kivesten toimintahäiriöistä johtuvan hedelmättömyyden tapauksessa ei ole tehokasta hoitoa.

Sairaus, jolla on pitkäaikaisia vaikutuksia

Säteilysairaus on erittäin harvinainen, ja se johtuu useimmiten äärimmäisistä tilanteista, kuten ydinräjähdyksestä tai ydinvoimalaitosonnettomuuksista. Arjen tilanteissa, kuten syövän hoidossa tai tiettyjen tehtävien suorittamisessa, seuraukset ovat lievemmät.

Röntgenkuvien kohdalla täyden säteilysairauden saavuttamiseksi kaikkine vaiheineen henkilölle pitäisi tehdä yli 18 000 rintakehän röntgenkuvaa lyhyessä ajassa.

Ihon ja luuytimen paraneminen voi kestää viikoista vuosiin. Lisäksi säteilytasojen kertyminen voi lisätä syöpäriskiä eliniän aikana.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • CDC. Síndrome de irradiación aguda (ARS). CDC 2020. Disponible en https://www.cdc.gov/nceh/radiation/emergencies/es/ars.htm#:~:text=El%20síndrome%20de%20irradiación%20aguda,un%20período%20corto%20de%20tiempo.
  • Christensen, D. M., Iddins, C. J., Parrillo, S. J., Glassman, E. S., & Goans, R. E. (2014). Management of ionizing radiation injuries and illnesses, part 4: acute radiation syndrome. Journal of Osteopathic Medicine114(9), 702-711.
  • Consejo de Seguridad Nuclear. Aspectos Generales de la Interacción de la Radiación con el Medio Biológico. CIEMAT 2013. Disponible en https://csn.ciemat.es/MDCSN/recursos/ficheros_md/1581136598_1572009112950.pdf.
  • Cucinotta, F. A. (2015). A new approach to reduce uncertainties in space radiation cancer risk predictions. PloS one10(3), e0120717.
  • Drugs.com. Enfermedad de la radiación. Drugs.com 2023. Disponible en https://www.drugs.com/cg_esp/enfermedad-de-la-radiación.html.
  • Hauer-Jensen, M., Denham, J. W., & Andreyev, H. J. N. (2014). Radiation enteropathy—pathogenesis, treatment and prevention. Nature reviews Gastroenterology & hepatology11(8), 470-479.
  • Kole, A. J., Kole, L., & Moran, M. S. (2017). Acute radiation dermatitis in breast cancer patients: challenges and solutions. Breast Cancer: Targets and Therapy9, 313.
  • Puerta-Ortiz, J. A., & Morales-Aramburo, J. (2020). Efectos biológicos de las radiaciones ionizantes. Revista Colombiana de Cardiología27, 61-71.
  • Velásquez, C. A., González, M., García-Orjuela, M. G., & Jaramillo, N. (2018). Enfermedad cardiaca inducida por radioterapia. Revista colombiana de cardiologia25(1), 74-79.
  • Wagemaker G, Guskova A, Bebeshko V, Griffiths N. Efectos observados clínicamente. Boletín del OIEA 1996(3). Disponible en https://www.iaea.org/sites/default/files/38305892930_es.pdf.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.