Puhdista korvat nopeasti ja turvallisesti: 9 vinkkiä

· maaliskuu 29, 2018
Vanupuikot eivät ole paras vaihtoehto korvien puhdistukseen, mutta mikäli päätät käyttää niitä tähän tarkoitukseen, muista että ne on tarkoitettu vain ulkoiseen käyttöön. Niitä ei siis tule työntää korvaan sisälle.

Kuinka korvat saadaan puhdistettua turvallisesti? Korvien hygienia on hyvin tärkeä asia, vaikka moni luuleekin toisin. Jos et tiedä kuinka korvat puhdistetaan turvallisesti, saatat saada aikaan peruuttamatonta vahinkoa.

Huonoja tapoja korvien hygieniassa

Yllättävän moni puhdistaa korvansa siten, että työntää esimerkiksi vanupuikon, hammastikun, virkkuukoukun tai jopa kynän korvakäytäväänsä. Näin uskotaan, että saadaan poistettua korvavaikkua ja muita jätteitä, jotka voivat saada aikaan korvien tukkeutumisen.

Näiden välineiden käyttö saa kuitenkin aikaan ihan päinvastaisen tuloksen, sillä näin korvia ei voida puhdistaa turvallisesti. Vieraat esineet muuttavat korvien pH-tasoa ja rasvahappojen määrää, ja ne poistavat kaiken vahan sekä saavat korvan kyvyn puolustaa itseään bakteereja vastaan vähenemään.

Korvilla on tehokas luonnollinen puhdistautumisen prosessi, jonka kanssa ei tulisi leikkiä. Mikä tahansa sopimaton teko voi häiritä tätä mekanismia, ja se voi aiheuttaa ongelmia, jotka voivat johtaa jopa kuuroutumiseen.

Korvassa on kolme osaa: ulkoinen korva, korvakäytävä (välikorva) ja tärykalvo. Korvavaikku, joka on korvan luonnollinen keino suojata itseään, sijaitsee korvakäytävässä.

Mitä tehtäviä korvavaikulla on?

korvavaikkua pumpulipuikoissa
  • Bakteerien ja jäänteiden kiinni ottaminen, jotka menevät ulkokorvan rajojen ylitse.
  • Tartuntojen estäminen.
  • Veden estäminen pääsemästä korvaan.

Jos jatkuvasti poistat korvavaikun, poistat korvasi luonnollisen puolustusvälineen. Lisäksi terävien esineiden laittaminen korvaan voi vahingoittaa tärykalvoa sekä aiheuttaa myös kuuroutta.

Lue aiheesta lisää: Mitä korvasi kertovat sinusta

Kuinka korvat puhdistetaan turvallisesti?

1. Käytä suolaliuosta

Tarvittavat ainekset

  • 120 ml lämmintä vettä
  • 1 ruokalusikallista hienoa suolaa

Työvälineet

  • 1 puuvillavanupallo tai pipetti

Tee puhdistus näin

  • Liuota suola veteen.
  • Liota puuvillavanua nesteessä, ja purista muutama pisara korvaan. Voit myös käyttää tässä apuna pipettiä.
  • Pidä pääsi hiukan kallistettuna sivulle niin, että hoidettavana oleva korva on ylöspäin suunnattuna.
  • Muutaman minuutin kuluttua kallista päätäsi toiselle sivulle, jotta neste valuu ulos.

2. Vetyperoksidi

nainen osaa puhdistaa korvansa
  • Sekoita yhtä suuret osat keitettyä vettä ja vetyperoksidia.
  • Seuraa samoja vaiheita kuin suolaliuoksen kanssa, ja laita nestettä puuvillavanulla tai pipetillä suoraan korvaan.

3. Vauva-, oliivi- tai mineraaliöljy

Näitä voidaan käyttää silloin, kun korvavaikku on aiheuttanut tukkeutumisen.

  • Laita muutama pisara korvaan, jotta voisit pehmentää vahaa, ja anna öljyn vaikuttaa yön yli.
  • Laita puuvillavanua korvaan, jotta öljy ei vuoda ulos ennen kuin se pääsee vahaan asti.
  • Aamulla ota puuvillavanu pois ja puhdista korva liiallisesta öljystä.

4. Etikka ja alkoholi

etikka
  • Sekoita yhtä suuret osat etikkaa ja alkoholia.
  • Kun kallistat päätäsi toiselle puolelle, laita muutama pisara seosta korvaasi, ja anna sitten vaikuttaa muutaman minuutin ajan.
  • Tämän kuluttua kallista päätä toiselle puolelle ja anna seoksen valua ulos.

5. Korvan kuivatus

Sterilisoidun veden laittaminen ruiskulla korvaan on toinen soveltuva tapa puhdistaa nämä osat kehoa.

Veden tulisi olla hiukan lämmintä, noin kehonlämpöistä. Kun neste on valunut pois korvasta, kuivaa iho hyvin.

6. Päivittäiset aktiviteetit

purkkaa

Jos tunnet, että sinulla saattaa olla vaikun aiheuttama tukkeuma korvassa, on olemassa eräitä tottumuksia, jotka voivat auttaa poistamaan tällaisen tukoksen luonnollisella tavalla.

Eräitä kaikkein tehokkaimmista tavoista tämän aikaansaamiseksi ovat seuraavat:

  • purkan pureskelu
  • leuan liikuttelu

7. Käytätkö vanupuikkoja korvien puhdistuksessa?

Jos käytät tätä välinettä korvien puhdistukseen – vaikka se ei olekaan sopiva -, on tärkeää pitää mielessä seuraavat asiat, jotta voisit estää vahingoittamasta näitä tärkeitä elimiäsi.

  • Puikkoja tulee käyttää vain korvan ulkoisen alueen puhdistukseen.
  • Ne tulee laittaa korvaan suorassa kulmassa.
  • Tämä on hyvin tärkeä asia: Niitä ei tulisi käyttää korvavaikun poistamiseen, ja siten ne eivät ole turvallisia välikorvaan asti laitettaviksi.

Sopimaton vanupuikkojen käyttö voi vahingoittaa korvia, ja riskinä on korvavaikun työntäminen (ja muiden saastuttavien ainesten, jotka saattavat olla läsnä) ulko-osasta sisäosaan, mikä voi saada aikaan tukkeutumia ja tulehduksia.

Lue aiheesta lisää: Vinkkejä hyvään korvahygieniaan

8. Korvia ei tulisi puhdistaa liian usein

vanupuikot

Liian usein tapahtuva korvien puhdistus ei ole hyvä asia, sillä kuten jo aikaisemmin sanoimmekin, korvavaikku on korvan luonnollinen puolustautumisväline. Me suosittelemme korvien puhdistusta korkeintaan kerran viikossa, riippumatta siitä, minkä tavan tähän valitset.

9. Mitä tehdä, jos korva tulehtuu?

Jos havaitset kovaa kipua, punoitusta ja kuumetta, me suosittelemme, että et käytä kotihoitoja. Sen sijaan tulisi ottaa yhteyttä lääkäriin välittömästi.

Säännöllinen käynti korva-, nenä- ja kurkkulääkärillä on aina hyvä asia. Lääkäri pystyy havaitsemaan korvan sisäosan kunnon tähän tarkoitetuilla välineillä. Hän voi ehdottaa sinulle kaikkein sopivimpia menetelmiä korvien puhdistamiseksi turvallisesti ja omaan tilanteeseesi perustuen.

Oletko yllättynyt, että vanupuikot eivät sovikaan korvavaikusta eroon hankkiutumiseen? Älä jatka huonojen tottumusten kanssa, ja voit välttää korviesi terveysongelmat – puhdista ne oikein.