Mitä vaaroja huuhteluaineessa piilee?

Huuhteluaineiden käyttö muuttuu ongelmalliseksi pitkällä aikavälillä, sillä myrkyt kertyvät hitaasti elimistöön pesemiesi vaatteiden välityksellä.
Mitä vaaroja huuhteluaineessa piilee?

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Huuhteluaineet ovat suosittuja tuotteita, sillä ne tekevät pyykistä pehmeää ja raikkaan tuoksuista. Huuhteluaineita käytetään monissa kodeissa, ja niitä on helposti ja edullisesti saatavilla.

Suurin osa kuluttajista ei kuitenkaan tiedä, että huuhteluaineet sisältävät runsaasti haitallisia kemikaaleja, jotka voivat olla terveydelle vaarallisia – tämä pitää paikkansa etenkin lasten kohdalla.

Markkinointikampanjat kertovat, että huuhteluaineet soveltuvat koko perheelle, mutta on tiettyjä asioita, joita mainoksissa ei mainita. Aivan kuten monet muutkin kodin puhdistustuotteet, myös huuhteluaineet sisältävät usein haitallisia kemikaaleja, joiden vaikutus ei välttämättä ole heti näkyvissä.

Osa huuhteluaineista aiheuttaa hengitysteiden ongelmia ja iho-ongelmia, kuten ihottumaa tai kutinaa. Huuhteluaineiden kemikaaleille voi myös tulla allergiseksi, jolloin vaarana on inhottava, voimakas reaktio.

Yli puolet markkinoiden huuhteluaineista sisältää enemmän kuin kaksi haitallista kemikaalia, joiden tiedetään olevan terveydelle vaarallisia. Tässä artikkelissa tutustumme huuhteluaineiden koostumukseen ja niihin kemikaaleihin, jotka ovat ihmiselle vaarallisia. Seuraavan kerran kun ostat huuhteluainetta, voit tutkia tuoteselosteen läpi ja varmistaa, ettei huuhteluaineesi ole perheelle vaarallista.

Alfa-terpineoli

Nainen haistaa pyykkejä

Tämä on väritön, helposti syttyvä neste, joka vapauttaa kukkaistuoksua. Terpineolia käytetäänkin usein hajusteteollisuudessa ja myös huuhteluaineissa raikasta tuoksua tuomaan.

Kemikaalin käyttö on kuitenkin vaarallista ja se voi aiheuttaa seuraavia vaivoja:

  • Keskushermoston epätasapainoa
  • Hypotermiaa
  • Kroonista päänsärkyä
  • Masennusta ja ahdistusta
  • Lihasten koordinaatiokyvyn menetystä
  • Limakalvojen ärsytystä

Bentsyyliasetaatti

Tämä hajuste on yleisessä käytössä pyykinpesuaineissa ja huuhteluaineissa. Bentsyyliasetaatin tuoksu vastaa terpineolia ja se on koostumukseltaan väritön neste.

Vuosien mittaan bentsyyliasetaatin on todettu aiheuttavan mm:

  • Lisääntynyt riski haimasyöpään
  • Silmien ärsytys
  • Hengitysvaikeudet
  • Päänsärky

Bentsyylialkoholi

kemikaalit huuhteluaineissa

Tämä väritön neste tuoksuu miellyttävän kukkaiselta, ja se uutetaankin kasveista ja kukista. Huuhteluaineiden lisäksi sitä löytyy eteerisistä öljyistä, kuten hyasintista ja jasmiinista.

Kun bentsyylialkoholi pääsee kosketuksiin elimistön kanssa se voi aiheuttaa:

  • Keskushermoston oireilua
  • Ylempien hengitysteiden tulehduksia
  • Myrkytys ja oksentelu
  • Päänsärky

Etyyliasetaatti

Tämä miellyttävän tuoksuinen ainesosa toimii yleensä liuotteena kodin puhdistustuotteissa.

Etyyliasetaatin terveydelle haitallisia vaikutuksia ovat:

  • Munuaisten ja maksan vauriot
  • Hengitystieinfektiot
  • Väsymys ja anemia

Kloroformi

Huuhteluaineet saavat pyykin tuoksumaan hyvältä

Kloroformi on paksua, väritöntä ja miedosti tuoksuvaa nestettä, jota lisätään huuhteluaineeseen sekä tuoksuna että liuottimena.

Kloroformi on tunnettu karsinogeeni, ja sen säännöllinen käyttö voi johtaa vakaviin terveysvaivoihin, kuten:

  • Uupumus
  • Huimaus, oksentelu ja pahoinvointi
  • Päänsärky
  • Munuaisten ja maksan vauriot
  • Sydämen toimintaongelmat
  • Ihovaivat
  • Hengitysteiden tulehdukset

Terpinoleeni

Terpinoleeni on väritön neste, joka vapauttaa sitrustuoksua. Sitä käytetäänkin yleisesti kodin siivoustuotteissa raikasta, puhdasta tuoksua antamaan. Tämän lisäksi sitä löytyy huuhteluaineista, saippuasta ja muista tavallisesti käytettävistä kodin tuotteista.

Terpinoleenin tiedetään olevan karsinogeeni, joka voi lisätä pahanlaatuisten solujen esiintymistä munuaisissa ja rakossa. Tämän lisäksi terpinoleenin tiedetään aiheuttavan:

  • Silmien ärsytystä
  • Ihovaivoja
  • Kurkkukipua
  • Nenäonteloiden tulehduksia

Usein huuhteluaineet ja muut tuotteet sisältävät hyvin vähän tässä artikkelissa mainittuja tuotteita. Kun ihminen altistuu aineille pikkuhiljaa, ei vakavia myrkytysoireita ilmene, mutta pitkällä aikavälillä herkistyminen kasvaa ja terveyshaittoja voi ilmetä. 

Jos tuotteita käyttää silloin tällöin, ei niistä välttämättä ole suurta haittaa. Päivittäin ja vuosikausien ajan käytettynä nämä haitalliset kemikaalit kertyvät kuitenkin elimistöön.

Välttääksesi näitä terveysriskejä, on suositeltavaa siirtyä käyttämään luonnollisia vaihtoehtoja, kuten omenaviinietikkaa ja ruokasoodaa. Nämä ainekset pitävät pyykin pehmeänä ja raikkaana ilman vaaraa terveydelle. Huuhteluaine ei ole pakollinen aines pyykinpesussa, ja pyykin voi pestä myös pelkällä pesuaineella. Suosi hajusteettomia, luonnonläheisiä pesuaineita.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.