Michael Jordan: ”Lahjakkuus voittaa otteluita, mutta tiimityö ja älykkyys mestaruuksia”

On ihmisiä, jotka erottuvat alallaan, ratkaisevat ongelmia nopeasti ja tuottavat näkyviä tuloksia, mutta silti hankkeet, joihin he osallistuvat, eivät toimi kunnolla. Yksilöllinen lahjakkuus ei katoa, mutta jotain menee pieleen siinä, miten se yhdistyy muuhun ryhmään.

Michael Jordan kirjoitti tämän lauseen kirjassaan I Can’t Accept Not Trying, ja vaikka hän viittasi siihen koripallon yhteydessä, ajatus pätee mihin tahansa ympäristöön, jossa useat ihmiset työskentelevät yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Tämä ei ole argumentti lahjakkuutta vastaan, vaan havainto siitä, mitä tarvitaan, jotta lahjakkuus tuottaa kestäviä tuloksia.

Miksi yksilöllisellä lahjakkuudella on rajansa

Erittäin taitava henkilö voi ratkaista yksittäisiä tilanteita yksin. Hän voi saada työn valmiiksi nopeasti, tehdä oikean päätöksen paineen alla tai loistaa tietyssä tehtävässä.

Mutta kun tavoite on monimutkaisempi tai pitkäkestoisempi, kyseinen henkilö törmää todelliseen rajaan: hän ei pysty hoitamaan kaikkea, ja jos hän yrittää, ryhmä menettää mahdollisuuden osallistua.

Työryhmä, jossa yksi henkilö keskittää päätökset, ei delegoi ja pitää omaa harkintaansa parhaana, aiheuttaa lähes aina kitkaa.

Muut jäsenet lakkaavat osallistumasta aktiivisesti, koska he kokevat, ettei heidän panoksellaan ole merkitystä. Ryhmän suorituskyky heikkenee, vaikka kyseinen henkilö olisikin objektiivisesti katsottuna taitavampi kuin muut.

Kollektiivinen älykkyys puolestaan syntyy, kun jokainen tuo esiin omat vahvuutensa ja ryhmä koordinoi niitä hyvin. Juuri tätä Jordan tarkoitti puhuessaan mestaruuksista.

Hän ei viitannut yksittäisten kykyjen summaan, vaan kykyyn saada tuo summa toimimaan yhtenäisesti.

Kuinka tämä koordinointi rakennetaan käytännössä

Tiimityöstä puhuminen voi kuulostaa kliseeltä. Se, mitä Jordan korosti, tarkoittaa enemmän kuin pelkkää hyvää toimeentuloa tai myönteistä asennetta. Kyse on rakenteesta ja harkinnasta:

• Määrittele yhteinen tavoite: kaikkien on tiedettävä, mihin projekti on menossa ja mikä on kunkin rooli. Ilman sitä jokainen pyrkii optimoimaan omia tuloksiaan, ei yhteistä tulosta.
• Jaa roolit vahvuuksien mukaan: työtä ei pidä jakaa sattumanvaraisesti, vaan sen perusteella, mitä kukin osaa parhaiten. Tämä vähentää kitkaa ja parantaa lopputuloksen laatua.
• Sovi yksinkertaiset viestintäsäännöt: miten päätökset tehdään, miten annetaan palautetta, mitä tapahtuu, kun mielipiteet eroavat. Monimutkaista protokollaa ei tarvita, mutta sovituista perussäännöistä on hyötyä.
• Tarkista säännöllisesti, mikä toimii: parhaiten kehittyvät tiimit ovat niitä, jotka kysyvät säännöllisesti, mikä sujuu hyvin ja mitä pitää säätää, sen sijaan että odottaisivat ongelman tuloa esiin.

Mikään näistä kohdista ei vaadi, että ihmiset olisivat yksilötasolla erityisen taitavia. Se vaatii, että ryhmä osaa organisoitua.

Lahjakkuus vahvistettavana etuna, ei korvikkeena

Jordanin lause ei kiistä lahjakkuuden merkitystä. Se tarkoittaa, että lahjakkuudella ilman tiimityötä on rajallinen vaikutus.

Kun taitava henkilö työskentelee koordinoidussa ryhmässä, hänen panoksensa moninkertaistuu. Hän hoitaa oman osuutensa, helpottaa muiden työtä ja edistää tulosta, jota kukaan ei voisi saavuttaa yksin.

Ongelma syntyy, kun lahjakkuutta käytetään tekosyynä sille, ettei koordinoida, delegoida tai kuunnella. Siinä vaiheessa yksilöllinen kyky muuttuu esteeksi yhteiselle tulokselle.

Jokapäiväisessä elämässä ”mestaruudet” eivät ole mitaleja: ne ovat valmiita projekteja, saavutettuja tavoitteita, yhdessä muiden kanssa selvitettyjä haasteita. Ja lähes aina onnistutaan juuri niissä projekteissa, joissa jokainen antaa oman panoksensa koordinoidusti, ilman että kukaan yrittää kantaa koko taakkaa yksin. Juuri tätä älykkyyttä Jordan tarkoitti.