Lievitä emättimen kutinaa 5 luontaishoidolla

Tuntuuko intiimialueella sietämätön kutina? Huomaatko kärsiväsi kuivuudesta tai epänormaalista vuodosta? Kaikki seuraavat hoidot torjuvat näitä oireita, jotta ne eivät pääsisi pahenemaan.
Lievitä emättimen kutinaa 5 luontaishoidolla
Nelton Abdon Ramos Rojas

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Nelton Abdon Ramos Rojas.

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Epämiellyttävää emättimen kutinaa voi aiheuttaa muutos intiimialueen pH-tasossa, tai sitten syynä saattaa olla jokin gynekologinen häiriö.

Joka tapauksessa vaiva on siitä kärsivälle naiselle hyvin ärsyttävä, ja lisänä voi olla punoitusta, epänormaalia vuotoa sekä muita oireita, jotka aiheuttavat usein epävarmuutta omasta kehosta. Useimmat haluavatkin löytää tehokkaita keinoja kutinan ja muiden tämän alueen ongelmien lievittämiseksi.

Vaikka emättimen kutinaa ilmeneekin yleensä vain silloin tällöin, ja vaikka lähes aina syynä ovat lievät tulehdukset, hoito on suositeltua ihon rauhoittamiseksi sekä toipumisen edistämiseksi.

Onneksi lääkkeiden lisäksi on olemassa myös täysin luonnollisia ratkaisuja, joiden avulla emättimen kutinaa voidaan hillitä turvallisesti ja tehokkaasti.

Nyt kerromme viidestä luontaistuotteesta, jotka auttavat tähän ongelmaan kätevästi ja edullisesti.

Mistä emättimen kutina johtuu?

Emätin on alue, jota suojaa bakteerikasvusto, ja tämä torjuu mikro-organismeja, jotka voivat aiheuttaa tulehduksia.

Kun alueen pH-tasossa on muutoksia, suojauksen taso laskee, ja virukset, bakteerit sekä sienet pääsevät lisääntymään.

Tämä voi johtua seuraavista asioista:

  • hajustetut saippuat
  • talkkijauhe
  • märät tai keinotekoisista materiaaleista valmistetut alusvaatteet
  • tiukat housut
  • liika antibioottien käyttö
  • huono ruokavalio
  • heikentynyt vastustuskyky

Hoida emättimen kutinaa luontaisin keinoin

emättimen kutina on ikävä vaiva

Eräiden luontaistuotteiden ominaisuudet palauttavat emättimen pH-tason ennalleen, jotta kutina ja ärtyminen katoavat.

Jos kutina johtuu tartunnasta, on parasta käydä lääkärissä selvittämässä, tarvitaanko muutakin hoitoa.

Katsotaan sitten viittä hyvää luontaistuotetta tähän vaivaan.

1. Basilika

basilikaa emättimen kutinaan

Basilikan lehden bakteereja ja sientä torjuvat ominaisuudet auttavat saamaan mikro-organismien hyökkäyksen kuriin – nämä voivat aiheuttaa tulehduksia emättimessä.

Basilikan viilentävä vaikutus hillitsee ihon ärtymistä sekä rauhoittaa intiimialueen kutinaa ja poltetta.

Ainekset

  • 3 rkl basilikan lehtiä
  • 2 kupillista vettä

Valmistus

  • Laita basilikan lehdet ja vesi kattilaan, ja kiehauta.
  • Ota pois liedeltä ja anna nesteen olla huoneenlämmössä.
  • 20-30 minuutin kuluttua siivilöi hauduke.

Käyttö

  • Laita hauduke laakeaan astiaan tai ämpäriin, ja laita lämmintä vettä joukkoon. Istu astiassa niin kauan kunnes vesi viilenee.
  • Toista hoito kahdesti päivässä.

2. Rosmariini

rosmariini helpottaa emättimen kutinaa

Rosmariinin lehdet ovat antibioottisia ja sieniä torjuvia, ja ne auttavat hillitsemään tulehduksia, jotka muuttavat emättimen pH-tasoa.

Kasvin uutteet suojaavat emättimen ulkoisia alueita sekä vähentävät pistelyä tällä herkällä iholla.

Ainekset

  • 3 rkl rosmariinin lehtiä
  • 2 kupillista vettä

Valmistus

  • Laita rosmariinin lehdet kiehuvaan veteen.
  • Peitä neste ja anna sen viilentyä noin 20 minuutin ajan.

Käyttö

  • Huuhtele nesteellä emättimen ulkoiset alueet.
  • Anna ihon kuivua huuhtelematta hoitonestettä pois.
  • Toista tätä hoitoa kahdesti päivässä.

3. Kehäkukka

kuivutettu kehäkukka

Kehäkukka on yksi käytetyimmistä kasveista emättimen ongelmien hoidossa.

Se toimii mikrobeja ja tulehtuneisuutta torjuen, ja siten se vähentää poltetta ja kutinaa, joita bakteerikasvuston epätasapaino aiheuttaa.

Ainekset

  • 3 rkl kehäkukkaa
  • 2 kupillista vettä

Valmistus

  • Laita kehäkukka ja vesi kattilaan, ja keitä alhaisella lämmöllä viiden minuutin ajan.
  • Ota kattila liedeltä ja anna nesteen olla 20 minuutin ajan.
  • Siivilöi ja käytä hauduketta emättimen alueen huuhteluun.

Käyttö

  • Huuhtele nesteellä emättimen ulkoinen alue.
  • Toista tätä hoitoa kahdesti päivässä.

4. Salvia

salvia

Salvian lehdillä on ominaisuuksia, jotka säätelevät emättimen terveellisiä bakteereja, estäen tulehdusten syntyä.

Sen käyttö suoraan iholla vähentää kutinaa sekä viilentää.

Ainekset

  • 2 rkl salvian lehtiä
  • 2 kupillista vettä

Valmistus

  • Laita salvian lehdet kiehuvaan veteen.
  • Peitä juoma ja anna lehtien hautua 20 minuutin ajan.

Käyttö

  • Käytä nestettä intiimialueen kylvyn valmistamiseksi kahdesti päivässä.

5. Aloe vera ja E-vitamiini

aloe vera

Luonnollinen voide aloe verasta ja E-vitamiinista auttaa kosteuttamaan intiimialuetta, jotta liian kuivuuden aiheuttama kutina vähenisi.

Ainekset

  • 2 rkl aloe veran geeliä
  • 1 tl E-vitamiinia

Valmistus

  • Sekoita aloe veran geeli E-vitamiiniin.

Käyttö

  • Hiero seosta emättimen ulkoisille alueille, hieroen ärtyneitä kohtia hellävaraisesti.
  • Käytä kahdesti päivässä vähentääksesi epämukavuutta mahdollisimman tehokkaasti.

Tuntuuko intiimialueella sietämätöntä kutinaa? Huomaatko kärsiväsi kuivuudesta tai epänormaalista vuodosta? Kaikki nyt esittelemämme luonnolliset hoidot torjuvat kyseisiä oireita tehokkaasti, jotta ne eivät pääsisi pahenemaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.