Haastattelussa Rocío Gil Redondo: ihonhoito ja viimeisimmät ihon nuorennustekniikat

01 maaliskuu, 2020
Espanjalainen ihotautilääkäri Rocío Gil Redondo kertoo meille seuraavassa haastattelussa enemmän uusimmista ihon nuorennustekniikoista ja ihonhoitomenetelmistä, jotka meidän kaikkien tulisi ottaa huomioon päivittäisessä rutiinissamme.

Iho on elimistömme laajin elin. Se on läpimitaltaan lähes kaksi metriä, ja sen pääasiallinen tarkoitus on hyvin yksinkertainen: suojata meitä muun muassa auringonvalolta, lämpötiloilta ja bakteereilta sekä ylläpitää meitä nesteytettyinä. Ihomme antaa meille mahdollisuuden tuntea ja kokea, ja se on varsin poikkeuksellisten tuntemusten kanava, mutta se vaatii samalla myös huolenpitoa.

Me kaikki unelmoimme täydellisestä ja hyvinvoivasta ihosta, sillä kaunis iho on tärkeä osa fyysistä kauneutta. Tämän vuoksi etsimme alituisesti uusia keinoja ja tekniikoita, joiden avulla voisimme saavuttaa ja ylläpitää nuorempaa, kimmoisampaa ja kirkkaampaa ihoa. Iho kätkee kuitenkin sisälleen paljon muutakin kuin vain fyysisen ulkomuotonsa.

Atooppinen ihottuma, ruusufinni, akne, luomet… Nämä ovat vain osa monista niistä ihoon liittyvistä muutoksista, jotka huolestuttavat meitä ja jotka vaativat asianmukaista huomiota. Dermatologinen hoito merkitsee ennen kaikkea ihon suojaamista ja ihosairauksien ehkäisyä. Emme myöskään voi unohtaa, että auringonotto on yksi pahimmista vihollisistamme. Ihosyöpä ja ennenaikainen ikääntyminen liittyvät hyvin merkittävällä tavalla tähän todellisuuteen.

Kaunis iho on terve ja hyvinvoiva iho. Ja ihon terveyden parantamiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitsemme osaavien alan asiantuntijoiden apua ja neuvoja. Kotimaassaan Espanjassa tunnettu dermatologi ja ihotautilääkäri Rocío Gil Redondo kertoo meille seuraavassa haastattelussa niistä ihon hyvinvointiin ja ihonhoitoon liittyvistä asioista, jotka kiinnostavat meitä eniten.

“Aurinko on yksi tärkeimmistä ikääntymiseen johtavista syistä, sillä se aiheuttaa ihon kimmoisuuden menetystä, ryppyjä, ei-toivottuja ihon pigmentaatioita, kuten maksaläiskiä, hyperpigmentaatiota (melasmaa) sekä verisuonien laajentumisia, etenkin niskan ja kaula-aukon alueella.”

–Ihotautilääkäri Rocío Gil Redondo–

Haastattelussa Rocío Gil Redondo: ihonhoito sen ominaisuuksien mukaan

Ihotautilääkäri Rocío Gil Redondo on suorittanut lääketieteellisen tutkintonsa Alcalá de Henaresissa, aivan Madridin ulkopuolella sijaitsevassa Alcalán yliopistossa ja erikoistunut dermatologiaan Guadalajaran yliopistollisesta sairaalasta samaa nimeä kantavassa kaupungissa keski-Espanjassa. Tällä hetkellä Gil Redondo työskentelee eri lääketieteellisissä keskuksissa ja vetää lisäksi alaan liittyviä kursseja ja konferensseja.

Rocío Gil Redondo kertoo meille kokemuksensa pohjalta, että dermatologiassa ihmeitä tekeviä lääkkeitä ei ole olemassa. Oli kyseessä sitten akne tai muut ihon kuntoa muuttava olosuhteet, useimmissa tapauksissa kaikkein asianmukaisin keino ihonhoitoon on riittävä tieto ja oppi siitä, miten ihoa tulisi huoltaa. Valolta suojaaminen, kunnollinen ihon puhdistaminen tai iholle sopivan meikin käyttö ovat yksiä niistä näkökohdista, joita meidän ei tulisi koskaan jättää huomiotta.

Toinen tilanne, jonka kanssa lääkäri Gil Redondo usein työskentelee, on syöpien esiasteisiin liittyvät ihosairaudet. Määräaikaiset lääkärin vastaanotolla vierailut ja niiden luomien näyttäminen, jotka meillä ovat olleet jo jonkin aikaa tai jotka ovat ilmestyneet vasta edellisen kesän jälkeen, ovat osa äärimmäisen tärkeää rutiinia, joka yltää pelkkää estetiikkaa kauemmas; se on terveyttä ja hyvinvointia.

K. On yleistä kuulla, että ihonhoito vaihtelee ihotyypin mukaan, mutta mitkä ovat ihon päätyypit ja mitä meidän on otettava huomioon?

Gil Rendondo vastaa: Eri ihotyyppejä on pääasiassa neljä: normaali, rasvainen ja kuiva iho sekä sekaiho. Niiden luokittelemiseksi meidän on otettava huomioon erilaisia ominaisuuksia, kuten ihon pehmeys, kiilto ja hilseily. Tästä luokituksesta huolimatta jokaisen iho voi käyttäytyä erillä tapaa monien ympäristötekijöiden, kuten sään takia.

K. Tiedämme, että on olemassa herkempiä ihoalueita, jotka tarvitsevat erityistä hoitoa. Mitä ne ovat ja miten meidän pitäisi pitää niistä huolta?

Gil Rendondo vastaa: Herkimpiä alueita ovat ne alueet, joissa iho on ohuempaa, näistä esimerkkeinä ovat silmän ympärillä oleva iho ja suun ympärillä oleva iho. Niistä huolehtimiseksi meidän on kosteutettava näitä alueita päivittäin sellaisilla voiteilla, jotka on tarkoitettu juuri kyseiselle alueelle ja ennen kaikkea muistettava suojata ne huolellisesti muun ihon tapaan myös auringonvalolta.

Aurinko on yksi tärkeimmistä ikääntymiseen johtavista syistä ja tämän vuoksi ihon huolellinen suojaaminen auringolta on äärimmäisen tärkeää

K. Tänä päivänä auringolle altistumisesta johtuvat riskit ovat erityisen huolestuttavia. Missä määrin meidän pitäisi ottaa tämä tekijä ihonhoidossamme huomioon?

Gil Rendondo vastaa: Aurinko on yksi tärkeimmistä ikääntymiseen johtavista syistä ja se aiheuttaa niin ihon kimmoisuuden menetystä kuin ryppyjä sekä ei-toivottuja ihon pigmentaatioita, kuten hyperpigmentaatiota eli melasmaa, maksaläiskiä ja verisuonien laajentumisia, etenkin niskan ja kaula-aukon alueella.

Ja näitä yllä mainittuja ihomuutoksia vieläkin tärkeämpää on se, että tiedämme, kuinka auringolle altistuminen on liitetty ihosyövän kehitykseen osallistuviin riskitekijöihin. Tämä saattaa edellyttää kirurgisia toimenpiteitä, joista seuraa esteettisiä jälkivaikutuksia sen lisäksi, että tietyntyyppisiin ihosyöpiin, kuten melanoomaan, liittyy mahdollinen kuolleisuuden riski.

K. Miksi kasvojen kuorinta ja kosteuttaminen on niin tärkeää?

Gil Rendondo vastaa: Kasvojen puhdistus on tärkeää, sillä se auttaa eliminoimaan päivän aikana ihon pinnalle kerrostunutta ympäristön mukana tuomaa likaa ja meikin jäännöksiä. Kosteuttaminen on tärkeää ihon tekstuurin ja kimmoisuuden ylläpitämiseksi ja sekä niiden tarpeiden täydentämiseksi, joita kukin ihotyyppi vaatii.

Kuorinnassa marraskesin (ihon uloin pintakerros) pinnalle kertyneet kuolleet solut poistetaan kerralla, siinä missä luonnollisesti nämä solut poistuvat päivien kuluessa. Siksi ihon kuorintaa suositellaan laajasti niissä tapauksissa, joissa sitä tarvitaan erityisesti; esimerkiksi tapauksissa, joissa ihohuokosilla on taipumusta tukkeutua tai ihon pinta on epätasainen. Toisaalta taas tapauksissa, joissa iho on hyvin herkkä ja kuiva, ihon kuorintaa ei taas suositella, sillä se voi ihonhoidon sijasta pahimmassa tapauksessa vain ärsyttää ihoa entisestään.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Kuorinta-aineita riisistä: näillä saat ihostasi upean!

K. Onko tiettyjä tuotteita tai meikkityyppejä, joita meidän tulisi välttää?

Gil Rendondo vastaa: Ihmisillä, joiden iholla on taipumusta akneen, tulisi välttää sellaisia meikkejä ja voiteita, jotka sisältävät komedogeenisia ainesosia. Tällä tapaa näiden ainesosien aiheuttamaa lisähaittaa ja ihon vaurioitumista voidaan ehkäistä.

K. Ihon ikääntymisen ehkäiseminen on kasvava huolenaihe. Voisitko kertoa meille enemmän siitä, mitkä ovat klinikkasi innovatiivisimpia ihon nuorentamiseen suunnattuja hoitoja?

Gil Rendondo vastaa: Yksi tämän hetken innovatiivisimmista hoidoista on niin sanottu biofotoninen terapia. Kyseessä on valohoito, joka käyttää fluoresoivaa valoa stimuloimaan kollageenin tuotantoa, parantamaan ihon pieniä ryppyjä ja aknen jättämiä arpia, vähentämään ihohuokosten kokoa ja parantamaan ihon yleistä rakennetta ja laatua.

Toinen innovatiivinen hoito on radiotaajuutta hyödyntävä menetelmä, joka saa aikaan ihon syvien kerrosten lämpenemisen stimuloimalla kollageeni- ja elastiinikuitujen tuotantoa, ja tällä tapaa vähentää myös kehon ja kasvojen ihon velttoutta.

Radiotaajuutta hyödyntävä menetelmä on innovatiivinen ihon nuorentamiseen suunnattu tekniikka, joka vähentää kehon ja kasvojen ihon velttoutta

Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: 8 eniten kollageenia iholle antavaa ruokaa

K. Voisitko kertoa meille vähän enemmän atooppisesta ihottumasta? Tiedämme, että se on tänä päivänä hyvin yleinen ihosairaus etenkin vastasyntyneillä vauvoilla, miksi näin on?

Gil Rendondo vastaa: Atooppinen ihottuma on lasten keskuudessa yksi yleisimmistä syistä ihotautilääkärin vastaanotolla käyntiin. Jopa 10-20 prosenttia alle 10-vuotiaista lapsista voi saada tämän ihotaudin sen eri luokissa, ja kohtalaisissa ja vaikeissa tapauksissa se voi jopa vaikuttaa potilaan elämänlaatuun ja uneen laatuun.

Atooppinen ihottuma johtuu ihon sisällä tapahtuvasta muutoksesta. Atooppisella ihottumalla on geneettinen taipumus ja sitä voivat laukaista monet eri ympäristötekijät. Atooppinen ihottuma laukaisee ihossa tulehduksellisen prosessin, joka aiheuttaa punoitusta, kutinaa ja ihon kuoriutumista.

K. Lopuksi kertoisitko meille, mitkä ovat yleisimmät syyt ihotautilääkärin tai dermatologin vastaanotolla vierailuun?

Gil Rendondo vastaa: Joitakin yleisimmistä syistä ihotautilääkärin tai dermatologin vastaanotolla ovat akne, ruusufinni, seborreainen ihottuma, luomien tarkistaminen, psoriaasi, atooppinen ihottuma sekä viruksen aiheuttamat infektiot, kuten syylät tai ontelosyylät, viimeisimpänä mainitut ovat yleisiä syitä etenkin lastenlääkärien vastaanotolla.

Lisäksi vastaanotolla tavataan usein potilaita, joilla on jokin syövän esivaiheista, kuten aktiininen keratoosi eli aurinkokeratoosi tai ihosyöpä, ja näiden joukosta etenkin tyvisolusyöpä ja okasolusyöpä, jotka ovat yleisempiä jo vanhemmilla aikuisilla potilailla.