7 yllättävää seurausta sokerin käytön lopettamisesta

· maaliskuu 21, 2016
Sokerin nauttiminen voi johtaa rasvan kertymiseen vatsan alueelle. Sokerin vaikutuksen maksaan uskotaan olevan samantyylinen kuin alkoholin.

Viime vuosien aikana terveysalan ammattilaiset ovat huolestuneet sokerin liikakäytöstä ja sokerin vaikutuksesta terveyteen. Nykyihmisen ruokavalioon kuuluu paljon valkoista sokeria, eikä pelkästään herkkujen muodossa, vaan lisäaineena esimerkiksi valmisruuissa ja kastikkeissa. Sokerin liikakulutuksen uskotaan olevan pääsyy kakkostyypin diabeteksen räjähdysmäiseen kasvuun, sydäntauteihin ja ylipainoon. Sokerin käytön lopettaminen hyödyttääkin terveyttä monin tavoin.

Sokeri itsessään ei ole täysin paha aines, mutta sitä ei tulisi nauttia liikaa, etenkään valkaistussa muodossa. Ikävä kyllä monet ihmiset kuluttavat sokeria jopa huomaamattaan, ja sokeriset juomat ja ruuat ovat yleisiä modernin ihmisen ruokavaliossa.

Sokeria löytyy luonnollisessa muodossa hedelmissä, eikä sokeri uhkaa terveyttä kuin suurissa määrissä jatkuvasti nautittuna. Terveysalan asiantuntijoita huolestuttaakin valkaistun sokerin määrä ihmisten ruokavalioissa, sillä valkaistu sokeri on kemiallisesti käsiteltyä ja se voi aiheuttaa yhtä pahaa riippuvuutta kuin kokaiinin käyttö.

Sokerin käytön lopettaminen kokonaan voi tuntua mahdottomalta tehtävältä, sillä sokeria lisätään moniin sellaisiin aterioihin, joita ei helposti miellä sokeria sisältäviksi. Prosessoitu ruoka, leipä, makeiset, kastikkeet ja monet muut kaupalliset tuotteet sisältävät paljon sokeria – näin kuluttaja popsii sokeria joka päivä sitä edes tajuamatta.

Lääkärit ja ravitsemusasiantuntijat haluavatkin ihmisten tietävän, että liika sokeri on pahaksi elimistölle ja terveydelle. Sokeria tulisi välttää aina kun mahdollista, mutta vaikka poistat perinteisen sokerin ruokavaliosta, ei se tarkoita, ettet enää koskaan voi nauttia makeita asioita. Suosi taateleita, hunajaa ja steviaa, kuivattuja hedelmiä (ilman lisättyä sokeria) ja tuoreita makeita hedelmiä, kuten mangoa, ja korvaa niillä haitallinen sokeri.

Sokerin käytön lopettaminen voi johtaa uskomattoman positiivisiin muutoksiin elämässäsi ja terveydessäsi. Alta löydät 7 hyvää syytä sokerin nauttimisen lopettamiseksi jo tänään.

Sokerin käytön lopettaminen – 7 yllättävää seurausta

Tunnet olosi täydemmäksi

Sokeri tukahduttaa leptiinihormonin tuotantoa ja vaikutusta kehossa. Leptiini on vastuussa täydestä olosta ruokailun jälkeen. Kun leptiini ei pääse toimimaan normaalisti, voi olo olla nälkäinen jatkuvasti.

Sokerin käytön lopettamisen jälkeen keho alkaa säännellä ruokahalua ja olo ruokailun jälkeen tuntuu täydeltä ja tyydyttyneeltä, mikä johtaa kaloreiden vähentyneeseen nauttimiseen ja napostelun vähentymiseen.

Suojaat sydäntäsi

Sydän hyötyy sokerin käytön lopettamisesta

Paljon sokeria sisältävä ruokavalio nostaa verensokeria jatkuvasti ja voi johtaa sydänsairauksiin. Välttämällä sokeria hoivaat sydäntäsi ja kontrolloit triglyseridien määrää veressä. Triglyseridit ovat rasvaa, joka varastoi ylimääräiset kalorit sokerista ja vähentää hyvänlaatuisen kolesterolin määrää. Kun et nauti sokeria, et ruoki triglyseridejä ja pidät veren vapaana liiallisesta rasvasta.

Vatsarasva sulaa pois

Sokeri sisältää paljon kaloreita, eikä se sisällä lähes ollenkaan vitamiineja, mineraaleja tai kuitua. Sokerin ylimääräiset kalorit lisäävät rasvakudoksen määrää elimistössä, sillä keho ei ehdi polttaa kaikkea sokerin sisältämää energiaa. Sokerin nauttiminen voikin johtaa ylipainoon.

Endocrine Society –lehden julkaisema tutkimus paljastaa, että sokerin nauttiminen voi lisätä rasvakudosta etenkin vatsan ja vyötärön alueelle. Vatsalla sijaitseva rasva on kaikkein vaarallisinta, sillä se kertyy sisäelinten ympärille. 

Suojelet maksaasi

Sokeri on haitallista maksalle

Nature –lehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että liiallinen sokerin määrä ruokavaliossa aiheuttaa haittoja maksan toiminnalle, samaan tapaan kuin alkoholi. 

Välttämällä sokeria ehkäiset maksan ylikuormittumista ja sairastumista ja pidät sen toiminnan optimaalisena.

Ehkäiset munuaiskivet

Sokeriset juomat ja ruuat lisäävät munuaiskivien kehittymisen riskiä jopa 25 %. Etenkin sokeriset virvoitusjuomat ovat munuaisille haitallisia, sillä ne lisäävät riskiä munuaiskiviin 35 %. 

Välttääksesi tämän kivuliaan ongelman tulisi sinun lopettaa virvoitusjuomien nauttiminen ja korvata ne tuorepuristetuilla mehuilla, smoothieilla ja etenkin vedellä.

Suojaat aivojasi

Sokerin käytön lopettaminen suojaa aivoja

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että verensokerin heittelyt voivat olla yksi syy muistin toimintaa heikentäviin aivovaurioihin, jotka kehittyvät pitkällä aikavälillä. Näissä tutkimuksissa syy oli kuitenkin selkeästi verensokerin vaikutus, ei suoranaisesti sokeri. Lisätutkimuksia suoritetaan parhaillaan ja asiaan saadaan selkeyttä tulevaisuudessa.

Vaikka tutkimustulokset tässä suhteessa eivät ole vielä täysin varmistuneita sokerin osuudesta muistihäiriöihin ja -sairauksiin, on kuitenkin selkeää, että liiallinen sokerin nauttiminen on selkeä syy kohonneisiin verensokeriarvoihin.

Pidät ihosi kauniina ja nuorekkaana

Sokerin jatkuva nauttiminen aktivoi kehossa prosessin, joka aiheuttaa vaurioita ihon elastiiniin ja kollageeniin. Kollageeni ja elastiini ovat vastuussa ihon uudistamisesta, kiinteydestä ja sileydestä, ja kun kollageenin määrä vähenee, iho löystyy ja ryppyjä muodostuu.

Jos haluat pitää ihon kauniina ja nuorekkaana, sokerin käytön lopettaminen kannattaa. Näin ehkäiset ihon ennenaikaisen vanhenemisen.