Logo image
Logo image

7 varoitusmerkkiä kohdun fibroideista

3 minuuttia
Vaikka fibroidit eivät ole välttämättä vaarallisia, on hyvä idea käydä gynekologilla tarkastuksessa, jos kärsit joistakin näistä oireista.
7 varoitusmerkkiä kohdun fibroideista
Kirjoittanut Okairy Zuñiga
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Fibroidit eli sidekudoskasvaimet ovat kohdun sisälle kehittyviä kasvaimia, vaikkakin niitä voi esiintyä myös sen ulkopuolella. Ne ovat yleensä hyvänlaatuisia, eikä niihin liity suurentunutta syövän riskiä.

Jos ne kuitenkin kasvavat hyvin nopeasti, gynekologin tulisi pitää niitä silmällä. Fibroideihin liittyen on olemassa joitakin varoitusmerkkejä, jotka antavat viitteitä siitä, että jokin on pielessä.

Mitä ovat fibroidit?

Fibroidit kehittyvät, kun kohdun sisäpuolella olevat solut alkavat kasvaa hallitsemattomasti, muodostaen lopulta kiinteän massan. Ne voivat olla niin pieniä, ettei niitä edes näe paljaalla silmällä, eivätkä ne välttämättä aiheuta minkäänlaista epämukavuutta.

Ongelmia syntyy silloin, kun ne kasvavat niin suuriksi, että ne painavat kohdun seinämää tai jopa rintakehän alaosaa. Tämä saa aikaan epämiellyttäviä tuntemuksia, jotka lisääntyvät ajan myötä.

Fibroidit oirehtivat tyypillisesti silloin, kun seuraavat asiat ovat tapahtuneet:

  • Useita fibroideja on jo muodostunut
  • Ne sijaitsevat hyvin herkillä alueilla

Näin ollen mitä isompia ne ovat, sitä voimakkaammat ovat oireet.

Tässä joitakin fibroideihin liittyviä varoitusmerkkejä, joihin sinun sinun tulisi kiinnittää huomiota:

1. Ongelmat virtsarakossa

Some figure

Tätä ensimmäistä oiretta ei välttämättä aina yhdistetä fibroideihin.

Kun fibroidit ilmestyvät kohdun ulkoseinämään lähelle virtsarakkoa, ne voivat painaa kyseistä elintä ja aiheuttaa virtsan määrän vähenemistä.

Tavallisin oire on tarve käydä pissalla useammin kuin normaalisti. Fibroidit voivat jopa estää virtsaamisen, vaikka rakko olisi täynnä, mikä on sekä epämukavaa että vaarallista.

Jos huomaat, että joudut menemään vessaan tavanomaista useammin, mutta sinusta tuntuu kuin rakko ei tyhjenisi kokonaan, sinun tulisi käydä lääkärissä.

Lue myös: 6 tapaa puhdistaa virtsarakko luonnollisesti

2. Paine peräsuolessa

Aivan kuten fibroidit voivat painaa virtsarakkoa, sama voi tapahtua myös peräsuolelle. Tässä tapauksessa paine saa aikaan tuntemuksen, että vatsasi olisi täynnä. Se vaikeuttaa myös suolen liikkeitä, ja aiheuttaa todennäköisesti peräpukamia.

Vaikka muut vaivat voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita, on aina hyvä idea käydä gynekologin vastaanotolla, jos suvussasi esiintyy fibroideja.

3. Lantion alueen epämukavuus tai kipu

Some figure

On hyvin tavallista, että suuremmat fibroidit aiheuttavat epämukavuutta tai kipua lantion seudulla. Joillakin naisilla tämä on erittäin suurta ja epämiellyttävää, erityisesti kun he kumartuvat tai käyvät makuulle. Toisilla oireet ovat enemmänkin painon- tai täyteläisyydentunnetta.

Muutama nainen saattaa kokea akuuttia ja kovaa kipua lantion alueella. Tämä tapahtuu fibroidin hajotessa, mikä voi kestää kahdesta viikosta kuukauteen.

Lisäksi fibroidin osat voivat tulehduttaa verenkierron ja ympäröivät kudokset, aiheuttaen kuumetta.

4. Selkäkipu

Alaselän kipu on myös varoitusmerkki fibroideista.

Kun fibroidi sijaitsee kohdun ulkoseinämällä, se voi painaa selkärangan hermoja tai selkälihaksia.

Tämä voi aiheuttaa kovaa selkäkipua, joka rajoittaa päivittäisiä toimiasi. Sijaintinsa takia selkäkipua voi esiintyä yhdessä muiden yllä mainittujen oireiden kanssa.

5. Kipu yhdynnän aikana

Some figure

Tämä oire saattaa esiintyä joillakin naisilla, ja se riippuu fibroidin koosta ja sijainnista. Saatat kokea yhdynnänaikaista epämukavuutta tai kipua, joka voimistuu tietyissä asennoissa tai tietyssä vaiheessa kuuta.

Tärkeää on muistaa ylläpitää hyvää kommunikaatiota kumppanin kanssa, jotta hän tietää, ettei hän ole ongelman syy.

6. Runsas kuukautisvuoto

Yksi parhaiten tunnetuista fibroidien varoitusmerkeistä on runsas kuukautisvuoto. Tämä voi aiheuttaa paljon epämukavuutta, sillä verta tulee runsaasti hyvin lyhyessä ajassa.

Tämä ei ole ainoastaan pelottavaa vaan myös kivuliasta. Se voi aiheuttaa voimakkaita kramppeja tai kipua, jota on vaikea saada lievittymään.

Jos kuukautisvuotosi lisääntyy yhtäkkiä määrällisesti tai siihen liittyy kovaa kipua, käy välittömästi lääkärissä. Se on tärkeää siksi, että runsaista kuukautisista kärsivät naiset ovat alttiimpia saamaan anemian, mikä voi tehdä olosta väsyneen ja heikon sekä aiheuttaa päänsärkyä.

Käy lukemassa tämä artikkeli: Kohtusyöpä: pidä mielessä nämä 5 asiaa

7. Pitkään kestävät kuukautiset ja tiputteluvuoto niiden välillä

Fibroidit eivät ainoastaan vaikuta kuukautisten runsauteen, vaan voivat myös muuttaa niiden kestoa.

Ne voivat saada kuukautiset kestämään yli seitsemän päivää tai aiheuttaa tiputteluvuotoa niiden välillä. Tähän voi myös liittyä kramppeja tai kovaa kipua.

Kaikki yllä mainitut oireet ovat mahdollisia varoitusmerkkejä fibroideista, ja niihin tulisi kiinnittää huomiota. Ihanteellisesti sinun tulisi käydä gynekologilla kerran vuodessa. Jos sinulla on jokin näistä oireista, käy lääkärissä aiemmin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.