Laittaaksesi stopin kynsisienelle, on tärkeää käyttää sellaisia aineksia, jotka vaikuttavat sienen kykyyn kasvaa ja levitä. Tällöin sienikasvusto ei pääse monistumaan. Näitä hoitoja tulee käyttää päivittäin siihen saakka, että kynsisieni on kokonaan poistunut.
Kynsisieni eli -silsa on kynnen sienitulehdus. Kynnessä oleva sieni-infektio ei ole vaarallinen ja harvoin edes haittaa aiheuttava. Sienen infektoima kynsi voi kuitenkin aiheuttaa esteettistä harmia. Sienitulehduksen aiheuttaa usemmiten Candida-sieni, joka aiheuttaa kynnessä värimuutoksia (kynnet voivat olla väriltään kellertäviä tai vihertäviä), kynnen paksuuntumista ja hapertumista.
Kynsisilsaa on noin 8 prosentilla väestöstä, enimmäkseen keski-ikäisillä miehillä. Kynsisieni on yleensä lievä alkuvaiheessa, eikä sitä välttämättä huomaa sillä se ei oireile. Kun sieni etenee pitkälle, se aiheuttaa huomattavia muutoksia kynnen koostumuksessa. Joskus kynsisieni aiheuttaa kipua ja painetta, ja se voi tehdä joidenkin kenkien käyttämisestä hankalaa.
Onneksi on olemassa hoitokeinoja, jotka tähtäävät sienen tappamiseen ja kynnen parantamiseen. Tässä artikkelissa esittelemme kuusi helppoa hoitokeinoa, jotka sopivat kynsisienen hävittämiseksi. Kokeile niitä jo tänään!
On hyvä muistaa, että kynsisienen hoito vaatii usein kuukausien hoitojakson, sillä siitä on vaikeaa päästä eroon. Uusi terve kynsi kasvaa hitaasti, ja uuden kynnen kasvattaminen voi kestää jopa kuusi kuukautta. Ole siis sinnikäs hoidon kanssa.
Hoitoja kynsisienen hävittämiseksi
1. Omenaviinietikka ja vetyperoksidi
Yhdistä omenaviinietikkaa ja vetyperoksidia ja saat tehokkaan sientä tappavan hoidon. Sekä omenaviinietikalla että vetyperoksidilla on sientä ehkäisevä vaikutus, joka soveltuu sekä varpaiden että sormien kynsien hoitoon.
Jos lisäät seokseen vielä tilkan 90-prosenttista desinfiointiliuosta, tehostuu hoidon antibioottinen ja antiseptinen vaikutus entisestään.
Valkosipuli on luonnollinen, tehokas antibiootti, kaikenkaikkiaan loistava aines kynsisienen hävittämiseksi.
Kun valkosipulia levittää raakana suoraan tulehtuneille kynsille, se ehkäisee tulehduksen leviämistä ja tappaa kynsisientä. Valkosipulia voi käyttää myös jalkakylvyissä seuraavalla tavalla:
Anna seoksen kiehua 3-5 minuuttia ja poista lämmöltä.
Kun vesi on hieman viilentynyt, kaada se laakeaan astiaan ja uita jalkoja vedessä 20 minuuttia. Kuivaa jalat huolellisesti hoidon jälkeen.
Toista hoito kolme kertaa viikossa.
3. Luonnollinen jogurtti
Luonnollinen jogurtti sisältää aktiivisia bakteereita, jotka muuntavat sienen elinympäristön sille epäsuotuisaksi.
Ainekset
1 dl maustamatonta jogurttia
1 maalisuti
Valmistus ja käyttö
Käytä pientä, puhdasta maalisivellintä ja levitä sillä kunnon kerros jogurttia tulehtuneelle kynnelle.
Anna jogurtin imeytyä kynteen ja pyyhi se lopuksi kostealla liinalla.
Toista hoito joka päivä, korkeintaan kolme kertaa päivässä.
Voit myös lisätä jogurtin määrää ruokavaliossa. Jogurtin probiootit vahvistavat kehon puolustusjärjestelmää ja ehkäisevät sienitulehduksia.
4. Teepuuöljy
Teepuuöljyä käytetään usein kynsisienen hoitoon ja ehkäisyyn. Teepuuöljy on antiseptinen, tulehdusta hillitsevä ja sienikasvustoa tappava eteerinen öljy, joka parantaa kynnen terveyttä.
Ainekset
3 tippaa teepuuöljyä
1 vanulappu
Valmistus ja käyttö
Levitä muutama tippa teepuuöljyä tulehtuneelle kynnelle ja levitä tasaisesti vanulapulla.
Etsi käsiisi mahdollisimman voimakasta, 100-prosenttista teepuuöljyä kynsien hoitoon.
Käytä öljyä joka päivä siihen saakka, että kynsi parantuu.
5. Vicks VapoRub
Vicks VapoRub on voide, jota käytetään usein hengitysteiden oireiden lievittämiseen. Esimerkiksi tukkoinen nenä aukeaa Vicksin avulla.
Vicks-voide sisältää antimikrobisia ainesosia, jotka auttavat hoitamaan kynsisientä.
Ainekset
Vicks VapoRub -voidetta
Laastareita
Käyttö
Levitä Vicks-voidetta kynnelle ja peitä laastarilla.
Suolalla on sientä tappava vaikutus, joka sopii kynsisienen hoitoon. Voit käyttää tavallista pöytäsuolaa tai karkearakeista merisuolaa.
Ainekset
1 teelusikallinen suolaa
5 tippaa sitruunamehua
Valmistus ja käyttö
Kostuta suolaa muutamalla tipalla sitruunamehua ja levitä suoraan kynsisieni-infektion saaneeseen kynteen.
Anna hoidon imeytyä 30 minuuttia ja huuhtele.
Toista hoitoa joka päivä, kunnes sieni on kadonnut kokonaan.
Nämä helpot kotihoidot ovat tehokkaita kynsisienen hävittämiseksi ja vauhdittavat kynsien parantumista. On hyvä pitää mielessä, että tulosten näkyminen voi kestää kauankin, mutta säännöllisessä käytössä hoidot tulevat tepsimään.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
Alessandrini, A., Starace, M., Bruni, F., & Piraccini, B. M. (2020). An Open Study to Evaluate Effectiveness and Tolerability of a Nail Oil Composed of Vitamin E and Essential Oils in Mild to Moderate Distal Subungual Onychomycosis. Skin appendage disorders, 6(1), 14–18. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32021856/
Derby, R., Rohal, P., Jackson, C., Beutler, A., & Olsen, C. (2011). Novel treatment of onychomycosis using over-the-counter mentholated ointment: a clinical case series. Journal of the American Board of Family Medicine: JABFM, 24(1), 69–74. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/21209346/
Gopal, J., Anthonydhason, V., Muthu, M., Gansukh, E., Jung, S., Chul, S., & Iyyakkannu, S. (2019). Authenticating apple cider vinegar’s home remedy claims: antibacterial, antifungal, antiviral properties and cytotoxicity aspect. Natural product research, 33(6), 906–910. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29224370/
Letscher-Bru, V., Obszynski, C. M., Samsoen, M., Sabou, M., Waller, J., & Candolfi, E. (2013). Antifungal activity of sodium bicarbonate against fungal agents causing superficial infections. Mycopathologia, 175(1-2), 153–158. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22991095/
Leon, B. R., Romary, D. J., Landsberger, S. A., Bradner, K. N., Ramirez, M., & Lubitz, R. M. (2022). Risks of ozonated oil and ozonated water on human skin: A systematic review. International Wound Journal, 19(7), 1901-1910. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/iwj.13760
Leung, A. K. C., Lam, J. M., Leong, K. F., Hon, K. L., Barankin, B., Leung, A. A. M., & Wong, A. H. C. (2020). Onychomycosis: An Updated Review. Recent patents on inflammation & allergy drug discovery, 14(1), 32–45. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7509699/
Nasrollahi, Z., & Abolhasannezhad, M. (2015). Evaluation of the antifungal activity of olive leaf aqueous extracts against Candida albicans PTCC-5027. Current medical mycology, 1(4), 37–39. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/28681003/
Pârvu, M., Moţ, C. A., Pârvu, A. E., Mircea, C., Stoeber, L., Roşca-Casian, O., & Ţigu, A. B. (2019). Allium sativum Extract Chemical Composition, Antioxidant Activity and Antifungal Effect against Meyerozyma guilliermondii and Rhodotorula mucilaginosa Causing Onychomycosis. Molecules (Basel, Switzerland), 24(21), 1-16. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6865177/
Romero-Cerecero, O., Zamilpa, A., Jiménez-Ferrer, J. E., Rojas-Bribiesca, G., Román-Ramos, R., & Tortoriello, J. (2008). Double-blind clinical trial for evaluating the effectiveness and tolerability of Ageratina pichinchensis extract on patients with mild to moderate onychomycosis. A comparative study with ciclopirox. Planta medica, 74(12), 1430–1435. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/18671197/
Singh, M., Alka, Lee, K. E., Kumar, P., & Kang, S. G. (2021). Curcuma Turmeric Oil Enhanced Anti-Dermatophytic Drug Activity Against Candida albicans and Trichophyton mentagrophytes. Current drug delivery, 18(10), 1494–1504. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34325638/
Ugazio, E., Tullio, V., Binello, A., Tagliapietra, S., & Dosio, F. (2020). Ozonated Oils as Antimicrobial Systems in Topical Applications. Their Characterization, Current Applications, and Advances in Improved Delivery Techniques. Molecules (Basel, Switzerland), 25(2), 334. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7024311/
Wu, Y., Hu, S., Wu, C., Gu, F., & Yang, Y. (2022). Probiotics: Potential Novel Therapeutics Against Fungal Infections. Frontiers in cellular and infection microbiology, 11, 1-6. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8813855/
Wróblewska, M., Szymańska, E., & Winnicka, K. (2021). The Influence of Tea Tree Oil on Antifungal Activity and Pharmaceutical Characteristics of Pluronic® F-127 Gel Formulations with Ketoconazole. International journal of molecular sciences, 22(21), 1-22. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8582737/
Zubko, E. I., & Zubko, M. K. (2013). Co-operative inhibitory effects of hydrogen peroxide and iodine against bacterial and yeast species. BMC research notes, 6, 1-7. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3716994/
Tämän julkaisun sisältö on puhtaasti informatiivista. Se ei missään tilanteessa voi avustaa tai korvata lääkärin diagnooseja, hoitoja tai suosituksia. Käänny askarruttavissa asioissa luotetun ammattilaisen puoleen ja pyydä suostumus ennen minkään toimenpiteen aloittamista.
Interesting Articles
Puutarha ja ulkotilatKuinka siirtää kaktus loukkaamatta itseään ja vahingoittamatta kasvia