Logo image
Logo image

5 virhettä silmien hoidossa - teetkö näitä?

3 minuuttia
Vaikka aluksi asia saattaakin tuntua helpottavalta, silmien hierominen sormilla on kuitenkin epäterveelllistä, sillä se saattaa aiheuttaa polttavaa tunnetta sekä likastuttaa silmäsi käsistä lähtevällä lialla.
5 virhettä silmien hoidossa - teetkö näitä?
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Silmät ovat hyvin tärkeä osa kehoasi, ja ne ovat itse asiassa elintärkeä työkalu ihmisen kehittymisen kannalta. Vaikka ne eivät olekaan elämän kannalta välttämättömät tekijät, ja monella näkökyky puuttuukin erilaisista syistä, silmien käyttöön tottuneet pitävät näitä kehon osia elintärkeinä asioina elämässään. Tässä artikkelissa kerromme viidestä virheestä silmien hoidossa – jatka siis lukemista, ja saat tietää, syyllistytkö sinäkin näiden virheiden tekemiseen.

On tärkeää selkeyttää se fakta, että silmät eivät ole välttämättömät. Sokeat ihmiset ovat sopeutuneet tilanteeseensa, ja he ovat jopa kehittäneet muita aistejaan ja taitojaan paremmalle tasolle kuin on aiemmin pidetty mahdollisena.

Useimmat ihmiset kuitenkin haluavat pitää näkökykynsä täydellisessä tilassa, ja siitä saadaan monia hyötyjä ihmisen kasvun kannalta, kuten myös fyysisen ja henkisen kehityksen kannalta.

Ongelmana on se, että aivan kuten koskee muitakin kehon systeemejä, on olemassa monia sellaisia tekijöitä, jotka saattavat olla haitaksi näöllesi sekä johtaa useiden häiriöiden kehittymiseen.

Tämän vuoksi on hyvin tärkeää huomioida silmät erityisen hyvin sekä välttää tiettyjä virheitä silmien hoidossa – et ehkä ole edes huomannut tekeväsi näitä. Kyseiset tavat saattavat olla vaarallisia silmiesi terveydelle, joten tällä kertaa kerrommekin oleellisimmista suosituksista asiaa koskien.

Jatka siis lukemista, jotta voisit hoitaa silmiäsi paremmin! Seuraavaksi esittelemme viisi virhettä silmien hoidossa.

5 virhettä silmien hoidossa

1. Auringossa oleskelu ilman aurinkolaseja

Some figure

 

Aurinkolaseista on tullut tarpeellinen väline, jotta silmien terveyttä voitaisiin suojella.

Tämä yksinkertainen asuste minimoi auringosta lähtevien UV-säteiden negatiivisen vaikutuksen. Tämä vaikutus on yhdistetty sellaisiin ongelmiin kuten kaihiin, sarveiskalvon haavaumiin, irronneeseen verkkokalvoon ja muihin pulmiin.

UV-säteiden huonot vaikutukset ovat ajan kuluessa kerääntyviä, mikä tarkoittaa sitä, että seuraukset eivät välttämättä ilmene ennen kuin on kulunut vuosia haitallisen säteilyn vaikutuksen alkamisesta.

Siksi onkin tärkeää suojata itseäsi jo aikaisin sekä varmistaa, että aurinkolasiesi linssit ovat hyvälaatuiset.

2. Piilolasien jättäminen silmiin yön ajaksi

On olemassa sellaisia piilolinssejä, jotka eivät aiheuta ongelmia vaikka niitä käytetään nukkuessa.

Useimmat linssit kuitenkin ovat sopimattomia nukkumiseen, sillä ne estävät sarveiskalvoa saamasta sen tarvitsemaa hapen määrää. Tämä voi sitten johtaa sarveiskalvon edeemaan ja haavaumiin.

Bakteeri- ja virustulehdukset voivat myös olla tuloksena, jos silmät saastuvat mikro-organismien vuoksi päivittäisen steriloinnin jäädessä väliin.

Vaikka piilolinssit siis ovatkin tarkoitetut joskus pitkäänkin käyttöön, ei ole hyvä idea nukkua ne silmissä, sillä näin luot suuren riskin näöllesi.

Lisäksi on tietysti tärkeää pitää piilolinssit aina puhtaina sekä desinfioida niitä säännöllisesti.

3. Silmien hierominen

Some figure

 

Silmien hierominen on huono tapa, jolla voi ajan kuluessa olla negatiivisia seurauksia.

Vaikka hieromisesta saakin helpotusta silmien kutinaan, tämän tyyppiset virheet saattavat aiheuttaa tulehduksia ja monenlaisia allergioita.

On myös tarpeen muistaa se, että sormesi ja kätesi voivat olla täynnään haitallisia bakteereita, jotka sitten voivat päästä silmiisi, ja siellä niillä on täydellinen ympäristö lisääntyä ja kukoistaa.

4. Pitkäaikainen altistuminen tietokoneruudulle

Liiallinen sähköisten laitteiden käyttö, kuten esimerkiksi tietokoneiden, tablettien ja puhelinten käyttö, on yhdistetty lisääntymiseen näkökyvyn ongelmissa viime vuosina.

Silmiä ei ole suunniteltu sitä varten, että niitä rasitettaisiin ylenmäärin näistä laitteista lähtevällä valolla, ja pääasiassa tämä ongelma johtuu siitä, että silmien ja laitteiden välinen etäisyys on liian pieni.

Jos olet liian kauan näyttösi edessä, aiheutat stressiä näöllesi, mikä saattaa johtaa sumentumiseen ja päänsärkyihin.

Sen lisäksi punaisten valojen käyttö saattaa aiheuttaa muutoksia kudoksissa, ja tämä voi johtaa sairauksien kehittymiseen.

Jotta voisit välttää tämän tyyppisiä virheitä silmien hoidossa, käytä näitä laitteita vain kohtuullisesti, ja tee myös päivittäisiä harjoituksia silmilläsi.

5. Meikit päällä nukkuminen

Some figure

 

Meikit päällä nukkuminen on huono tapa, sillä se aiheuttaa huonoja seurauksia ihon terveydelle, mutta lisäksi se voi johtaa epämukavaan oloon silmissä.

Meikkien sisältämät kemikaalit luovat muutoksia iholla, ja ne aiheuttavat näppylöitä, ärtyneisyyttä ja näärännäppyjä.

Lue aiheesta lisää: 7 vinkkiä meikin nopeaan poistoon

Silmänrajauskynä ja ripsiväri estävät kyseistä aluetta saamasta tarvitsemaansa hapen määrää, ja tuloksena tästä on tulehduksia ja mustat silmänaluset.

Kannattaa myös muistaa, että ei ole hyvä idea laittaa rajauskynää silmäluomen sisäreunalle, sillä tämä on se alue, jolla luomitukirauhasesi sijaitsevat – nämä erittävät kyyneleesi.

Loppupäätelmänä voidaan siis sanoa, että vaikka nämä asiat vaikuttavatkin harmittomilta, kyseisiä virheitä tulisi välttää silmien hoidossa, jotta voisit varjella näiden tärkeiden elinten terveyttä kunnolla.

Tämän lisäksi on myös hyvä idea käydä lääkärissä säännöllisesti, jotta voisit tulla tietoiseksi mahdollisista ongelmista.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Hearne, B. J., Hearne, E. G., Montgomery, H., & Lightman, S. L. (2018). Eye care in the intensive care unit. Journal of the Intensive Care Society. https://doi.org/10.1177/1751143718764529
  • Elliott, D. (2007). Clinical Procedures in Primary Eye Care. Clinical Procedures in Primary Eye Care. https://doi.org/10.1016/B978-0-7506-8896-3.X5001-9
  • Watson, J. R. (1979). The Eye of the Beholder. Landscape Research. https://doi.org/10.1080/01426397908705902
  • Smerdon, D. (2000). Anatomy of the eye and orbit. Current Anaesthesia and Critical Care. https://doi.org/10.1054/cacc.2000.0296

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.