12 loistavaa vaihtoehtoista käyttötapaa Vicks VapoRubille
Tiedät jo varmastikin, että Vicks VapoRub on ollut käytössä jo vuosikymmeniä yskän ja muiden vilustumiseen liittyvien oireiden hoidossa. Monet vanhemmat ovatkin tottuneet laittamaan hiukan tätä voidetta lapsensa rintakehään, jotta tukkoisuus, yskä ja öinen hengityksen hankaluus vähentyisivät.
Kaikki eivät kuitenkaan tiedä monista muista VapoRubin käyttömahdollisuuksista, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla. Jatka lukemista, sillä seuraavassa kerromme parhaista nikseistä Vicks VapoRubiin liittyen!
Vaihtoehtoisia tapoja käyttää Vicks VapoRubia
1. VapoRub sopii myös päänsäryn hoitoon
On todistettu, että pieni määrä VapoRubia päähän hierottuna tuo helpotusta päänsärkyyn jo muutamassa minuutissa, ja tämä tuote toimii useimman tyyppisten päänsärkyjen hoidossa – mukaan lukien lievät migreenit.
2. Vilustumisen hoito: VapoRubia jalkoihin
Vaikka VapoRubia laitetaankin yleensä rintakehään ja selkään vilustumisen oireiden hoitamiseksi, monen mielestä se toimii paljon tehokkaammin, mikäli sitä laitetaan sen sijaan jalkoihin.
Kun olet laittanut tuotetta jalkapohjiisi, laita vielä jalkoihin sukat, ja voit huomata voiteen parantavan vaikutuksen yön kuluessa.
3. Se estää lemmikkejä pissaamasta ympäri kotia
Yksi VapoRubin kummallisista käyttömahdollisuuksista liittyy todella kissoihin ja koiriin! Nämä eläimet inhoavat yleensä suuresti VapoRubin hajua, ja ne yrittävät aina välttää auki olevaa purkkia.
Jos sinulla siis on ongelma kotona lemmikkien virtsaamisen kanssa, laita hiukan VapoRubia siihen paikkaan, johon eläimesi aina menevät pissaamaan.
Älä kuitenkaan unohda, että eläimellä saattaa ilmetä haitallinen reaktio, jos se syö tätä tuotetta – VapoRub voi olla myrkyllistä lemmikeille.
4. Se torjuu ryppyjä ja raskausarpia
Vicks VapoRubin aineksiin lukeutuvat mentoli ja luonnolliset öljyt, ja siksi tämä voide onkin hyvin tehokas, jos haluat peittää ja pehmentää raskausarpia samalla kun edistät niiden häipymistä iholtasi.
5. Tehokas hyönteisten torjunta-aine
Vicks VapoRub on mahtava vaihtoehto tavallisille hyönteismyrkyille, aerosol-tuotteille ja muille hyönteisten karkottamiseen tarkoitetuille tuotteille.
Jos laitat hiukan VapoRubia vaatteillesi kun aiot vaikkapa viettää päivän ulkona, voit karkottaa ärsyttävät hyönteiset helposti. Kokeile sitä myös eväitä syödessä; avaa purkki VapoRubia piknik-pöydässä, ja voit olla varma, että hyönteiset eivät enää ole vaivana.
6. Se antaa helpotusta lihaskipuun
VapoRubilla on hyvin tunnettuja lääkinnällisiä ominaisuuksia, ja se rentouttaa lihasten kudoksia. Saatkin siitä suuren avun, jos laitat pienen määrän tulehtuneelle tai kipeälle lihasalueelle.
Jos sinulla on kipeät tai turvonneet jalat vietettyäsi pitkän päivän kävellen, laita hiukan VapoRubia ihollesi, ja seuraa tässä samaa neuvoa kuin tekisit jalkapohjien suhteen silloin kun olet vilustunut.
Peitä jalkasi sitten sukilla, ja kun heräät, tulet tuntemaan itsesi rentoutuneemmaksi ja levänneemmäksi.
7. Se auttaa torjumaan aknea
Nuorille ihmisille ja teini-ikäisille akne on todellinen maanvaiva.
Jos laitat hiukan VapoRubia öisin niille alueille joilla finnejä on, saat siitä hyvät aknea lievittävät tulokset. Voit huomata voiteen vaikutuksen aamun koittaessa.
VapoRub on tehokas tuote kaiken tyyppisen aknen hillitsemiseksi, mukaan lukien kystisen aknen hoito.
8. Se on avuksi kynsisienen poistossa
Jos epäilet, että sinulla on kynsissäsi sientä, hiero varpaisiin hiukan VapoRubia, jotta voisit lievittää ongelmaasi.
Tulet huomaamaan, että kynsiesi väri tulee tummumaan, mikä tarkoittaa sitä, että Vaporub tehoaa ja poistaa sientä. Lopulta ongelma tuleekin häviämään täysin.
9. Se lievittää korvakipua
Korvakipua voidaan saada lievenemään laittamalla hiukan VapoRubia puuvillavanun avulla. Laita siis vanulla voidetta korvakäytäväsi alkuun, ja anna vaikuttaa muutaman tunnin ajan.
Tässä tapauksessa sinun tulee kuitenkin ensin varmistaa, onko kyseessä kivunlievitys vai korvatulehduksen parantaminen. Jälkimmäisen asian tulisi nimittäin aina olla lääkärin tekemä toimenpide.
10. Kantapäiden halkeilun estäminen
Jos kantapääsi ovat halkeilleet, tämä voide voi auttaa sinua. Laita siis hiukan VapoRubia jaloillesi ja kantapäillesi, ja peitä alueet sitten sukilla.
Seuraavana päivänä pese vain jalkasi lämpimällä vedellä ja kuori iho hohkakiven avulla.
11. Palovammojen hoito
Yksi tapa käyttää Vicks VapoRubia on kaiken tyyppisten palovammojen aiheuttaman kivun hoito, olipa kyseessä sitten auringon, öljyn tai minkä tahansa muun keittiössä käytetyn nesteen aiheuttama vamma.
12. Huulten halkeilun estäminen
Tämä voide pystyy myös poistamaan kuivaa ihoa sekä kosteuttamaan huulia tehokkaasi.
Älä siis jätä Vicks VapoRubia vain vilustumisen varalle – kokeile kaikkia näitä käteviä vinkkejä, joilla saat ratkaistua monen pulman kotona ja terveydenhoidossa!
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- J. Magliano. Onicomicosis. Encare clínico. 2015
- E. Ried. Otalgia, dolor en el oído. Revista Médica Clínica LAs Condes. 2016
- Instituto Pintor Colmeiro. Valoración de quemaduras. Xunta de Galicia. 2014
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.