Voiko koronavirus siirtyä äidistä vauvaan?

21 toukokuu, 2020
Muutamat tähän mennessä tehdyt tutkimukset raskaudesta ja COVID-19-taudista eivät viittaa siihen, että koronavirus siirtyisi äidistä vauvaan. Tässä artikkelissa kerromme viimeisimmistä tutkimuksista tällä saralla.

Koronaviruspandemia on nostanut esiin tiettyjä tapauksia, jotka vaativat lisää tutkimusta. Yksi taudin puhkeamisen alkuaikoina esiin noussut kysymys oli se, voiko koronavirus siirtyä odottavasta äidistä vauvaan.

Aiemmat epidemia- ja pandemiakokemukset saivat tiedeyhteisön varpailleen heti alusta alkaen. Monet hengitystiesairauksia aiheuttavat virustaudit esiintyvät yleisemmin raskaana olevilla naisilla ja näiden sikiöillä. Kahdessa aiemmassa koronavirusepidemiassa, vuosina 2002–2003 ja 2012–2013, virus ei siirtynyt äidistä sikiöön, mutta joissakin raskauksissa ilmeni komplikaatioita. Näiden epidemioiden aikana tartunnan saaneilla odottavilla äideillä oli suurempi keskenmenon riski kuin muilla raskaana olevilla naisilla.

Samoin silloin, kun H1N1-influenssapandemia (sikainfluenssa) ilmaantui vuonna 2009, raskaana olevat naiset kuuluivat korkean riskin ryhmään. Heille suositeltiin välittömästi karanteeni- ja muita erityistoimenpiteitä, ja lääkärit kehottivat heitä myös synnyttämään keisarileikkauksella luonnollisen synnytyksen sijaan.

Kaiken tämän pohjalta Kiinan tieteelliset tutkimuskeskukset ovat selvittäneet, voiko koronavirus siirtyä äidistä vauvaan. Ensimmäiset tutkimustulokset, vaikka tutkimuksessa käytettiinkin vain rajallista kohderyhmää, osoittavat, että vertikaalista leviämistä ei tapahdu.

Mikä on vertikaalinen leviäminen?

Ymmärtääksemme, voiko koronavirus siirtyä äidistä vauvaan, meidän on ymmärrettävä, kuinka äiti ja vauva ovat yhteydessä toisiinsa raskauden aikana. Juuri tämä läheinen yhteys voisi teoriassa siirtää viruksen äidin kehosta sikiöön.

Sikiö on yhteydessä äitiin napanuoran ja istukan välityksellä. Tämä yhteys kuljettaa ravintoaineita äidin verestä kehittyvään lapseen. Myös haitalliset aineet ja bakteerit kulkeutuvat sen kautta.

Vertikaalisessa leviämisessä taudinaiheuttaja kulkeutuu äidistä sikiöön istukan välityksellä raskauden aikana. Ajankohtaisin ja laajalle levinnein esimerkki tästä on ihmisen immuunikatovirus (HIV).

Vertikaalinen leviäminen ei kuitenkaan ole ainoa tapa, jolla tartunta äidistä sikiöön voi tapahtua. Luonnollisen synnytyksen aikana sikiö voi saada tartunnan äitinsä infektioista joutuessaan kosketuksiin lisääntymiselinten limakalvojen kanssa. Tämä tunnetaan perinataalisena tartuntana.

Äidin kehon ulkopuolella yksi mahdollinen tartuntareitti on rintamaito. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin bakteereihin tai viruksiin. Tarttuvien bakteerien ja virusten kohdalla lääkärit ohjeistavat äitejä välttämään imetystä ja käyttämään äidinmaidonkorviketta sen sijaan.

Tutkimukset ovat selvittäneet, voiko koronavirus siirtyä äidistä vauvaan
Vertikaalinen leviäminen viittaa tartuntaan, joka tapahtuu äidistä sikiöön istukan välityksellä.

Lue lisää: Onko uusi koronavirustartunta mahdollinen paranemisen jälkeen?

Voiko koronavirus siirtyä äidistä vauvaan: alustava tutkimus

Wuhanissa, kaupungissa josta koronaviruspandemia alkoi, tiedemiehet ovat tehneet ensimmäiset tutkimuksensa SARS-CoV-2-tartunnan saaneilla raskaana olevilla naisilla ja näiden lapsilla Union Hospital -sairaalassa.

Ensinnäkin, näillä vastasyntyneillä lapsilla ei ollut koronaviruksen oireita. Yhdelläkään vauvalla ei ollut kuumetta tai yskää. Protokollan edellyttämällä tavalla lääkärit kuitenkin eristivät vauvat heti syntymän jälkeen tarkkaillakseen näiden tilan kehittymistä. Vauvat testattiin koronaviruksen varalta, ja tulos oli negatiivinen kaikilla vauvoilla.

Yksi vauvoista sai hengitysteiden komplikaation ja muille kehittyi ihottumaa sairaalassa olon aikana. Negatiivisten näytteiden takia näitä oireita ei kuitenkaan voi tutkijoiden mukaan liittää SARS-CoV-2-virukseen. Tästä huolimatta tarvitaan vielä kattavampia tutkimuksia tämän mahdollisuuden vahvistamiseksi tai poissulkemiseksi.

Vertikaalista tarttumista äidistä vauvaan on tutkittu Kiinassa
Tutkimuksessa mukana olleet odottavat äidit ja näiden vauvat eristettiin varotoimenpiteenä.

Lue lisää: Voiko koronavirus tarttua sukupuoliyhteyden välityksellä?

Odottavat äidit ja koronavirusta torjuvat toimenpiteet

Vaikka tutkimukset viittaavat siihen, että koronavirus ei voi siirtyä äidistä vauvaan, myös raskaana oleville naisille ehkäisevät toimenpiteet ovat välttämätön asia. Odottavien äitien on noudatettava karanteeneja ja sosiaalista eristäytymistä aivan kuten muidenkin. Jotkut maat ovat lisänneet rajoituksia odottaville äideille varotoimenpiteinä, joita aina tehdään raskaustapauksissa. Heitä on esimerkiksi kielletty menemästä ruuhkaisiin paikkoihin.

Raskaana olevien naisten on tärkeää saada helposti etäyhteys gynekologiinsa. Näin heidän ei tarvitse hakeutua terveyskeskukseen ja altistua taudille.

Vaikka vertikaalista leviämistä ei ole vahvistettu, raskaana oleva nainen voi silti saada COVID-19-taudin vakavan muodon, mikä saattaisi aiheuttaa komplikaatioita raskauden aikana. Tästä syystä ehkäisytoimet ovat tärkeitä odottaville äideille, erityisesti jos heidän sairaushistoriassaan on hengityselinvaivoja, kuten astmaa.