Logo image
Logo image

Turvonneet silmäluomet: syyt ja hoito

2 minuuttia
Turvonneet silmäluomet eivät ole vain esteettinen ongelma, ne voivat myös olla oire sairaudesta.
Turvonneet silmäluomet: syyt ja hoito
Kirjoittanut Carmen Martín
Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Jossain vaiheessa elämääsi myös sinä olet varmasti kärsinyt turvonneista silmäluomista ja miettinyt syitä turvotukselle. Kyseessä on melko yleinen vaiva, mutta se ei ole aina vain esteettinen ongelma, sillä turvonneet silmäluomet voivat kieliä myös monista sairauksista. Jotkut näistä sairauksista liittyvät kehon aineenvaihduntaan ja immuunijärjestelmään.

Silmäluomet koostuvat ihosta, lihaksesta ja limakalvosta. Silmäluomien päätehtävänsä on suojata silmiä ulkoisilta tekijöiltä. Se pitää myös silmämunan kosteana.

On totta, että silmäluomet menettävät kimmoisuutensa ikääntymisen myötä. Tästä syystä vanhemmilla ihmisillä esiintyy turvotusta silmäluomissa tai mahdollisesti silmäpussit silmien alla. Näin tapahtuu myös kun väsymys ja stressi kasvavat ajan myötä.

Silmäluomien turvotukseen on kuitenkin monia muitakin syitä, ja on tärkeää tunnistaa ne mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tässä artikkelissa kerromme silmäluomien turvotuksen yleisimmät aiheuttajat ja sekä kuinka hoitaa niitä.

Syyt silmäluomien turvotukseen

Kuten edellä mainitsimme, silmäluomien turvotus on yleinen ilmiö. Tätä esiintyy lähinnä siksi, että kaikki kudokset heikentyvät iän myötä, myös silmäluomien kudokset.

Toinen yleinen turvonneiden silmäluomien aiheuttaja on väsymys ja unen puute. Riittämätön palautuminen ja lepo vaikuttavat koko kehoon, se myös heijastuu kasvoihin. Väsymyksen voi nähdä erityisesti silmistä. Sama pätee epäterveellisiin elämäntapoihin, kuten alkoholin nauttimiseen tai marihuanan polttamiseen.

Turvonneet silmäluomet ovat myös seurausta liiallisesta nesteen kertymisestä. Tämä voi johtua verenkierto-ongelmasta, kuten verenpainetauti tai korkeasta natriumin saannista.

Tämä ongelma on tyypillinen myös allergikoille ja voi tapahtua minkä tahansa allergisen reaktion aikana. Itse asiassa se on yksi anafylaktisen sokin oireista.

On hyvä tietää että turvonneet silmäluomet voivat olla myös merkki infektiosta. Loogisesti, myös isku alueelle aiheuttaa turvotusta.

Näärännäpyt ovat myös yleinen syy. Tämä on silmäluomen reunalla sijaitsevien Meibomian rauhasten infektio. Alueella voi myös esiintyä punoitusta ja kipua.

Some figure
Sekä ylä- että alaluomet ovat alttiita turvotukselle.

Turvoneiden silmäluomien hoito

Hoito riippuu turvotuksen syistä. On kylläkin olemassa yleisiä toimenpiteitä, jotka auttavat useimmissa tapauksissa.

Tärkeintä on saada hyvät yöunet. Tutkijat suosittelevat vähintään kahdeksan tuntia yössä. Opettele lisäksi hallitsemaan stressiä ja ahdistusta, koska nämä vaikuttavat myös unen laatuun.

On tärkeää ylläpitää terveellisiä elämäntapoja ja tasapainoista ruokavaliota. Suolan kulutuksen hallinta auttaa lievittämään nesteen kertymistä sekä parantaa verenkiertoa. On myös välttämätöntä minimoida alkoholin ja lääkkeiden kulutusta.

Ota yhteyttä lääkäriin, jos silmäluomet ovat edelleen turvoksissa näistä toimenpiteistä huolimatta. Silmäluomien turvotus joka johtuu allergiasta, häviää todennäköisesti antihistamiinin ottamisen jälkeen tai kun henkilö välttää allergeenia.

Ammattilaiset määräävät antibiootteja infektioiden hoitoon. Suun kautta annettavia antibiootteja on monia, mutta yleisimmät tähän tarkoitukseen käytettävät ovat joko paikallisesti käytettäviä tuotteita tai silmätippoja.

Some figure
Lääkäri diagnosoi, johtuvatko turvonneet silmäluomet allergiasta vai infektiosta, ja määrittelee oikean hoitomuodon.

Yhteenveto

Silmäluomien turvotukseen on monia syitä, ja se on melko yleinen ongelma. Se ei ole vain luonnollinen esteettinen muutos ikääntymisen myötä, vaan se voi myös olla merkki väsymyksestä ja stressistä.

Mikäli turvonneista silmäluomista tulee krooninen vaiva, on parasta ottaa yhteyttä lääkäriin. Kyse voi olla tartunnasta tai diagnosoimattomasta allergiasta. Terveydenhuollon ammattilaisten pystyvät määräämään sopivan hoitomuodon.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Párpados hinchados: causas comunes | Blog de Clínica Baviera. (n.d.). Retrieved January 1, 2020, from https://www.clinicabaviera.com/blog/bye-bye-gafas/parpados-hinchados-causas/
  • Ojos y párpados hinchados: ¿qué lo causa y cuál es su tratamiento? (n.d.). Retrieved January 1, 2020, from https://www.oftalvist.es/blog/ojos-parpados-hinchados-causas-tratamientos/
  • Ojos hinchados, párpado inflamado, inflamacion del párpado. (n.d.). Retrieved January 1, 2020, from https://www.allaboutvision.com/es/condiciones/parpados-hinchados.htm

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.