Logo image
Logo image

Suussa sulavat karamellisoidut grillikyljet

4 minuuttia
Reseptit, jotka tällä kertaa esittelemme, on hyvin helppo laittaa käytäntöön. Niiden avulla kokkaaminen ei ole yhtään tylsää, vaan nautinnollista. Jos karamellisoidut grillikyljet houkuttelevat, kannattaa ehdottomasti kokeilla seuraavien herkkujen valmistusta ystävien ja perheen kanssa!
Suussa sulavat karamellisoidut grillikyljet
Eliana Delgado Villanueva

Kirjoittanut ja tarkastanut ravitsemusterapeutti Eliana Delgado Villanueva

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Karamellisoidut grillikyljet ovat hyvin suosittu ruoka, sillä niiden maku on herkullisen makea. Kylkiluut joko grillattuina tai paistettuina ovat yleensä suolaisia, mutta kun niihin lisätään erilaisia makeita aineksia, saadaan syntymään todella herkullinen ateria.

Yksi parhaista tavoista yllättää perhe tai muut rakkaat on hyvän ruoan valmistaminen. Myös nyt esittelemämme loistava resepti sopii loistavasti vaikkapa rennon sunnuntain viettämiseen tai lomalla kokeiltavaksi.

Voit valmistaa kyljet uunissa, paistinpannussa tai grillissä – tämä riippuu ihan omasta maustasi. Me suosittelemme kuitenkin grillausta, sillä näin ne saavat sen mahtavan savustuksen tuoman maun, joka miellyttää taatusti muitakin pöydän ääressä olevia.

Näin valmistuu herkulliset karamellisoidut grillikyljet

Grillikylki on tietty liha, joka on aivan erilainen kuin muut vaihtoehdot. Tässä tapauksessa käytämme valmistuksessa sianlihaa. Nämä kyljet sisältävät vitamiineja, kaloreita, proteiineja, muutaman gramman rasvaa, mutta niissä ei kuitenkaan ole kovin suurta määrää hiilihydraatteja.

Tämän reseptin tarjoama ravinneannos on erinomainen, sillä jotta kyljille saadaan luotua karamellisoitu pinta, ratkaisuna käytetään eri tyyppisiä hedelmiä, tai sitten hunajaa tai sokeriruokoa.

Tämän reseptin hyötynä on siis muun muassa se, että karamellisointiin ei tarvita mitään käsiteltyjä tuotteita tai jalostettuja sokereita.

Sellaiset hedelmät kuten omena, päärynä, ananas, banaani ja sitruuna (jotta saisit lisättyä hiukan happamuutta kylkiin), ovat kaikki hyviä valintoja tämän tyyppisten reseptien kohdalla.

Nyt saat kuulla kuinka karamellisointi tapahtuu, ja voit käyttää samaa menetelmää myös muiden ruokalajien valmistuksessa.

Jatka siis lukemista ja kokeile – tässä tulevat herkulliset ja luonnollisin aineksin valmistetut karamellisoidut grillikyljet, joista nauttivat aivan varmasti kaikki lihansyöjät ruokapöydässäsi!

1. Ananaksella karamellisoidut kyljet

Some figure

Tarvittavat ainekset

  • 350 ml vettä
  • 3 teelusikallista suolaa
  • 2 kg porsaan grillikylkeä
  • 1 kupillinen ananaksen paloja (225 g)
  • 5 ruokalusikallista soijakastiketta
  • 2 teelusikallista inkiväärijauhetta
  • 1 punasipuli paloiteltuna pieneksi
  • 4 lusikallista jauhettua sokeriruokoa, panela (60 g)

Näin tämä annos valmistetaan

  • Ensin pese kyljet erittäin hyvin, ja sitten erottele ne ja laita kattilaan.
  • Lisää mukaan punasipuli, inkivääri ja suola.
  • Kun olet saanut kyljet maustettua näillä aineksilla, lisää vesi kattilaan ja laita sitten ainekset lämpenemään alhaisella lämmöllä.
  • Kun vesi alkaa kiehua, lisää mukaan sokeriruokoVoit käyttää hiukan enemmän sokeria, jos haluat kyljistä paljon makeammat.
  • Sitten ota liika vesi pois, jotta karamellisointi olisi helpompaa, ja laita mukaan ananaksen palat ja soijakastike.
  • Lopuksi sitten sekoita aineksia jatkuvasti alhaisella lämmöllä, kunnes saat seoksen paksuuntumaan ja kyljykset karamellisoituvat. Tarjoile ne haluamiesi lisukkeiden kassa ja nauti!

2. Banaanilla karamellisoidut grillikyljet
karamellisoidut grillikyljet salaattipedillä

Jos etsit luonnollista tapaa antaa lihalle kevyesti karamellisoidun pinnan, me suosittelemme kokeilemaan myös banaania. Tämä hedelmä on, kuten muutkin vastaavat tuotteet, aivan ihanteellinen valinta silloin, kun haluat sitä tuttua hapanimelää makua, joka on monen suosikki.

Jos käytät grilliä kylkien valmistamiseen, saat kaikkein parhaan lopputuloksen.

Tarvittavat ainekset

  • Mehu yhdestä sitruunasta
  • 3 kg porsaan grillikylkeä
  • 4 teelusikallista suolaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 3 teelusikallista oreganoa
  • 5 ruokalusikallista oliiviöljyä
  • 3 ruokalusikallista muussattua banaania

Näin tämä ateria valmistetaan

  • Ensimmäiseksi sinun tulee tämän reseptin kohdalla varmistaa, että kyljissä ei ole ollenkaan rasvaa tai nahkaa.
  • Sitten marinoi palat seoksessa, jonka valmistat murskatusta valkosipulista, oreganosta ja oliiviöljystä.
  • Mausta kyljykset vielä suolalla.
  • Laita grilli keskitasolle lämpenemään, ja aseta sitten kyljet grilliin.
  • Kun huomaat että väri alkaa muuttua ruskeaksi, käännä lihat jotta ne saavat paistua toiselta puolelta.
  • Poista kyljet grillistä ja anna niiden viilentyä viiden minuutin ajan.
  • Sitten sekoita muussattu banaani sitruunamehun kanssa ja levitä seosta molemmille puolille kaikkia kylkiä.
  • Laita ne taas grillille niin, että kaikki kyljet voivat karamellisoitua. Tämä vie noin viisi minuuttia.
  • Lopuksi leikkaa palat suikaleiksi. Sitten nauti lopputuloksesta!

3. Hunajalla karamellisoidut kyljet
hunajakaramellisoidut grillikyljet ja tomaatinviipaleet

Usko tai älä, mutta hunaja on loistava valinta grillikylkien karamellisointiin, sillä sen ja eräiden muiden tuotteiden yhdistelmä tarjoaa aivan erityisen ja loistavan maun.

Kannattaa siis kokeilla kylkien karamellisointia seuraavan reseptin mukaan, joka on erittäin helposti toteutettavissa.

Tarvittavat ainekset

  • 1 kg porsaan kylkeä
  • 1 ruokalusikallinen suolaa
  • 6 ruokalusikallista hunajaa
  • 1 teelusikallinen pippuria
  • 1/2 teelusikallista kanelia
  • 1/2 ruokalusikallista valkosipulijauhetta
  • 3 ruokalusikallista jauhemaista sokeriruokoa, panela (45 g)

Näin tämä ateria valmistetaan

  • Ensin erottele tai irrota kyljet toisistaan.
  • Erillisessä kulhossa valmista sitten seos sokeriruokojauheesta, suolasta, valkosipulista, pippurista ja kanelista.
  • Laita kyljet leivipaperille ja levitä valmistamaasi seosta niiden päälle. Peitä sitten lihat hyvin alumiinifoliolla.
  • Laita ne uuniin, ja lämmön tulisi olla noin 180°C – anna olla 20-30 minuutin ajan.
  • Sitten ota esiin toinen kulho, ja sekoita hunaja soijakastikkeen kanssa, jotta saat valmistettua kastikkeen karamellisointia varten.
  • Ota kyljet pois uunista siinä vaiheessa, kun huomaat niiden paistuneen riittävästi. Sitten levitä hunaja- ja soijakastike lihojen päälle.
  • Laita ne vielä takaisin uuniin, mutta ilman alumiinifoliota. Lämpötilan tulee olla tässä 225°C, ja anna kyljysten olla uunissa kymmenen minuutin ajan.
  • Käännä lihat ja levitä niille enemmän hunaja– ja soijakastiketta yläpinnalle, ja sitten laita ne taas uuniin ja anna olla vielä kymmenen minuutin ajan.
  • Lopuksi ota lihat uunista ja anna viilentyä viiden minuutin ajan ennen kuin nautit.

Oletko jo kokeillut grillikylkien karamellisointia kotikonstein? Aina ei ole tarpeen ottaa avuksi valmistuotteita – kokeile seuraavalla kerralla itse tekemääsi marinadia, kun haluat tarjota vieraillesi loistavan maittavia kylkiä!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Kim GW, Kim HY. Comparison of Physicochemical Properties between Standard and Sow Pork. Korean J Food Sci Anim Resour. 2018;38(5):1120–1130. doi:10.5851/kosfa.2018.e45
  • Costillas de cerdo. (s.f.). En Wikipedia. Recuperado el 14 de marzo de 2018 de https://es.wikipedia.org/wiki/Costillas_de_cerdo
  • Caramelización.(s.f.). En Wikipedia. Recuperado el 14 de marzo de 2018 de https://es.wikipedia.org/wiki/Caramelizaci%C3%B3n

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.