Raskauden ehkäisy ja muu hoito seksuaalisen väkivallan jälkeen

elokuu 9, 2019
Uhrin suojaaminen seksuaalisen väkivallan tapauksissa on terveyden kannalta välttämätöntä ja myös pakollista useissa maissa. Neuvonta, lääkärihoito sekä tiedon antaminen mahdollisista sukupuolitaudeista tai ei-toivotusta raskaudesta ovat osa tätä suojeluprosessia.

Seksuaalinen väkivalta aiheuttaa useita musertavia seurauksia uhrille. Monissa tapauksissa tilanne voi olla todella hankala, ja tuloksena voi olla esimerkiksi ei-toivottu raskaus.

Seksuaalinen väkivalta

Seksuaalinen väkivalta kattaa kaiken sellaisen seksuaalisen käytöksen, joka tapahtuu ilman sitä, että toinen osapuoli olisi tilanteeseen suostunut. Tilastojen mukaan useimmiten seksuaalinen väkivalta käsittää naisen uhrina ja miehen väkivallan tekijänä, mutta todellisuudessa sitä tapahtuu kaiken ikäisille ja molemmille sukupuolille.

Tämän tyyppinen väkivalta johtaa vakaviin lyhyen ja pitkän aikavälin seurauksiin uhrille. Hän kärsii usein fyysisestä, psykologisesta sekä sosiaalisesta traumasta kokemansa seksuaalisen väkivallan vuoksi. Siksi monenlaiset menettelyt ja tuki ovat usein tarpeen, jotta ihminen voisi päästä tilanteen aiheuttamasta traumasta ylitse.

Nyt kerromme tarkemmin aiheesta keskittyen siihen, miten tulee toimia ei-toivotun raskauden estämiseksi.

Ensinnäkin on kolmen tyyppistä käytöstä, jonka voidaan luokitella kuuluvan ”seksuaaliseen väkivaltaan”, ja kuvaamme nämä seuraavaksi.

1. Fyysinen seksuaalinen aggressiivisuus

musertunut nainen

Kimppuun käyminen on tässä yhteydessä mikä tahansa sellainen fyysisen aggression muoto, joka on seksuaalista ja joka tapahtuu ilman toisen osapuolen suostumusta. Tällöin käytetään väkivaltaa ihmisen seksuaalista vapautta ja turvallisuutta vastaan toimittaessa.

Raiskaus on kaikkein vakavin seksuaalisen kimppuun käymisen muoto, ja se tarkoittaa sitä, että uhri pakotetaan suu-, anaali- tai emätinseksiin.

Lue aiheesta lisää: 6 verbaalisen väkivallan muotoa, joita sinun ei pitäisi suvaita

2. Seksuaalinen hyväksikäyttö

Seksuaalinen hyväksikäyttökin on ihmisen seksuaalista vapautta vastaan, mutta tässä tapauksessa tilanteeseen ei kuulu väkivaltaa tai pelottelua. Sen sijaan petos tai pakottaminen ovat keinoina uhrin hyväksikäyttämiseksi.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on termi, jota käytetään yleisesti sellaisia ihmisiä koskien, jotka eivät voi osoittaa suostumustaan, sillä he eivät ole tietoisessa tilassa (huumauksen tai tajuttomuuden tms. vuoksi) tai siksi, että kyseessä on henkisesti vammainen tai lapsi.

3. Seksuaalinen häirintä

Viimeisenä tyyppinä seksuaalisesta väkivallasta on tämä, johon kuuluu vallan tai ylemmyyden tunne, jota tekijä käyttää pakottaakseen ja uhkaillakseen uhriaan.

Tällöin tekijä vaatii seksuaalisia palveluksia toiselta ihmiseltä. Lisäksi kyseessä voi olla liiallinen tai ei-toivottu seksuaalinen huomiointi, ei-toivottu koskettaminen tai jatkuva painostaminen treffeille tai seksuaalisiin tekoihin. Näin voi tapahtua internetissä, kasvotusten tai etäältä, ja yksi esimerkki on nettikiusaaminen.

Nettikiusaamisen yhteydessä uhria manipuloidaan ja/tai uhataan teknologian kautta, jotta häneltä saataisiin seksuaalisia palveluita. Tätäkin pidetään siis seksuaalisena häirintänä.

Lääkärihoito seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön yhteydessä

seksuaalinen väkivalta vaatii lääkärin hoitoa

Kun ihminen on joutunut seksuaalisen väkivallan kohteeksi, on tärkeää saada välittömästi lääkärihoitoa. Näin varmistetaan, että aiheutetut fyysiset ja psykologiset vammat voivat saada hoitoa välittömästi.

Lääkärintutkimukseen kuuluu uhrin yleisen tunnetason ja fyysisen tilan arviointi, ja tällöin tehdään seuraavat tutkimukset: gynekologinen, myrkytyksiä koskeva, sukupuolitautitesti sekä raskaustesti.

Näin saadaan havaittua, mikäli uhri on saanut sukupuolitaudin tai tullut raskaaksi, ja siten voidaan jo varhaisessa vaiheessa estää lisää fyysisiä komplikaatioita.

Sukupuolitautien hoito

Lääkäri hoitaa mahdollisia sukupuolitauteja ennaltaehkäisevin menetelmin. Hän voi antaa lääkkeitä sairauksien hoitamiseksi, kuten esimerkiksi tippurin, kupan tai klamydian.

Lisäksi lääkäri tekee kokeen mahdollista HIV-tartuntaa tai B-hepatiittia koskien. Hän tekee kaikki oleelliset lääketieteelliset kokeet ja seurannat, jotta voidaan havaita nämä sairaudet mahdollisimman ajoissa. Mikäli uhri ei ole aiemmin saanut B-hepatiittirokotetta, hänelle annetaan se.

Lue aiheesta lisää: Kantasolusiirrot voivat hävittää HIV:n lopullisesti

Ei-toivotun raskauden torjunta

Jos väkivaltainen teko on tapahtunut viimeisten 72 tunnin aikana, uhri saa ”katumuspillerin” (teon jälkeisenä päivänä), jotta voidaan estää mahdollinen raskaus. Tämä pilleri on erittäin tehokas raskauden estämiseksi, mikäli se otetaan 72 tunnin kuluessa väkivallan tapahtumisesta.

Jos tilanteesta taas on kulunut yli tämän ajan (ja maksimissa viisi päivää), katumuspilleri ei enää ole tehokas, mutta lääkäri voi asettaa uhrille hätätilanteen ehkäisymuotona kierukan, joka estää raskauden etenemisen.

Kun on kulunut 15 päivää, tehdään toinen raskaustesti. Mikäli nainen saa selville olevansa raskaana, hän voi pyytää aborttia. Aborttilait vaihtelevat kuitenkin maittain ja joskus myös esimerkiksi osavaltioittain (mm. Yhdysvallat). Yleensä tulee myös huomioida, että abortin tekemiseen vaaditaan useimmiten, että on kulunut maksimissa tietty aika raskauden alusta.

Seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön uhriksi joutuneen tulisi käydä myös psykologisessa tarkastuksessa, jossa voidaan arvioida hänen henkistä hyvinvointiaan. Tällä varmistetaan, että uhri voi saada hoitoa ja tukea post-traumaattiseen stressiin ja muihin mahdollisiin häiriöihin, joita ihmisen joutuminen seksuaalisen väkivallan kohteeksi voi aiheuttaa.

  • Masi, D. (2005). Violencia Sexual. Pediatría (Asunción).
  • ECHEBURÚA, ENRIQUE; DE CORRAL, PAZ. Superar un trauma. El tratamiento
    de las víctimas de sucesos violentos. Madrid: Ediciones Pirámide,
    2005.
  • URRA, JAVIER. SOS… Víctimas de abusos sexuales. Madrid: Ediciones
    Pirámide, 2007.
  • Salinas, S., Castro, D., & Fernandez, C. (2014). Vivencias y relatos sobre el embarazo en adolescentes. Unicef. https://doi.org/10.1002/adfm.201302091