Mistä tiedät, että lapsesi käyttää huumeita?

Vanhempina meidän tulee opetella tunnistamaan, ovatko muutokset lastemme käytöksessä kehitykseen liittyviä vai jotakin muuta - kuten esimerkiksi huumeidenkäyttöön liittyviä. Nämä käyttäytymiskaavat on tärkeää oppia tunnistamaan.
Mistä tiedät, että lapsesi käyttää huumeita?
Mario Benedetti Arzuza

Kirjoittanut ja tarkastanut lääkäri Mario Benedetti Arzuza.

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Nykyisin huumeet ovat yksi suurimmista ongelmista, joista vanhempien tulisi olla huolissaan. Jos lapsesi käyttää huumeita, on äärimmäisen tärkeää saada apua ajoissa.

Vuosittain julkaistut luvut huumeidenkäytöstä ovat hälyttäviä. Vaikka onkin “tavallista”, että nuoret kokeilevat kaikenlaisia uusia asioita, huumeisiin on helppo jäädä koukkuun.

Teini-ikä on aikaa, jolloin nuori kapinoi, ja hän voi käyttäytyä kummallisilla tavoilla, mutta tämän ei tulisi sisältää huumeita.

11-21 -vuotiailla on yleensä vääristynyt käsitys riskistä. Tämä selittää sen, miksi nuoret käyttäytyvät sellaisilla tavoilla, joita he sitten katuvat, kun on jo liian myöhäistä.

Niiden lasten vanhemmat, joilla on jonkin tyyppinen riippuvuus, sanovat että ongelman tunnistaminen ajoissa ei ole kovin helppoa, sillä merkit eivät ole selkeät.

Tässä artikkelissa katsomme eräitä sellaisia asioita, joiden kanssa kannattaa olla tarkkana, ja joista voisi päätellä, että lapsesi käyttää huumeita.

Villi teini ja huumeet

Teini-ikä sisältää usein kapinointia.

Teinit ovat, kuten kaikki jo tietävät, uskaliaita ja kapinoivia. Tämä aika on täynnä muutoksia, joiden kanssa on vaikea elää. Seksuaalisen kiinnostuksen kehittyminen ja tarve kuulua joukkoon kaverien keskuudessa ilmaantuvat kuvaan.

Tähän jaksoon kuuluu kokeileminen ja se, että yritetään olla samanlaisia kuin kaverit. Kaveripiirin vaikutus teiniin on erittäin suuri.

Jos teinillä ei lisäksi ole tervettä viestintäkanavaa perheen kanssa – jonka kautta hän voisi vapaasti puhua kaikesta mistä hänen tarvitsee – saattaa olla vaikeampaa toimia ajoissa ja säästää teini siltä kauhealta paholaiselta, joka huumeet ovat.

Huumeet ovat aliarvioitu vihollinen

On aina riski, että huumeista tulee riippuvaiseksi.

Moni teini ja vanhempi näkee huumeet yksinkertaisena asiana, joka on kokeilutyyppistä hommaa ja joka sitten unohdetaan. Ei ajatella, että on olemassa myös riski tulla niistä riippuvaiseksi, ja että ne voivat tuoda ongelmia niin henkilökohtaisessa kuin ammatillisessa elämässä sekä aiheuttaa haittoja terveydelle.

Teinit eivät ymmärrä, että niistä voi todella tulla vakava ongelma ennen kuin he oikeasti kokeilevat niitä. Vanhemmat sen sijaan kieltäytyvät uskomasta, että oma lapsi lankeaisi huumeisiin. Siksi emme ole valmistautuneita, emmekä tiedä mitä tulisi tehdä, jos asia sattuu omalle kohdalle.

Ensimmäinen asia, joka meidän tulisi määrittää on se, onko lapsen osoittama epäkunnioittava käytös hormonaalisista asioista johtuvaa vai ei.

On äärimmäisen tärkeää, että asiaa katsotaan hiukan syvällisemmin kuin vain teini-iän oireena, ja tulee määrittää, onko kummallinen käytös huumeista johtuvaa.

Mistä tiedät, että lapsesi käyttää huumeita?

Teinit, jotka kokeilevat huumeita, yrittävät luonnollisestikin salata tämän asian. Siksi on todella tärkeää, että kiinnität huomiota muutoksiin käytöksessä, vaikka ne saattavatkin vaikuttaa hyvin pieniltä. Mistä sitten voit tietää, että lapsesi käyttää huumeita?

1. Ole tarkkana hajujen kanssa

Hajut voivat paljastaa, että lapsesi käyttää huumeita.

Eräät huumaavat aineet, kuten tupakka tai marihuana, haisevat voimakkaasti, ja tämä haju jää niitä käyttäviin, kuten heidän vaatteisiinsakin.

Hajujen peittämiseksi he käyttävät esimerkiksi paljon hajuvettä tai jauhavat purkkaa alituiseen.

2. Katso lastasi silmiin

Silmät ovat hyvin selkeä riippuvuuden osoittaja.

Jokainen huume tuottaa omat sivuvaikutuksensa. Esimerkiksi kannabis aiheuttaa punoitusta ja uneliasta tuijotusta. Sen sijaan kokaiini ja ekstaasi aiheuttavat pupillien laajentumista, ja silmät näyttävät tällöin hyvin laajoilta ja pyöreiltä.

3. Liiallinen ärtyisyys

Jos teini on liiallisen ärtyisä, voi taustalla olla huumeidenkäyttö.

Hormonaaliset muutokset teineillä aiheuttavat tavallisesti muutoksia mielialassa, mutta huumeiden aiheuttamat muutokset ovat yleensä paljon voimakkaampia. Pojista tulee ärtyneempiä ja aggressiivisia kaiken suhteen kuin he ovat ilman huumetta, sillä heidän kehonsa kaipaa tätä.

He eristäytyvät ja yleensä ottavat etäisyyttä toisista, sillä näin he voivat käyttää huumeita ilman, että joutuvat selittelemään mitään.

4. Lääkkeiden varastaminen lääkekaapista

Kun joku alkaa käyttää huumeita, hän yleensä kokeilee erilaisilla aineilla, joskus riippuen ihan siitä, mitä käteen sattuu.

Perheen lääkekaappi on yleensä ensimmäinen huumeiden lähde. Kipu- ja yskänlääkkeet ovat kaikkein yleisimpiä ja kaveripiirin “suosittelemia”.

Jos huomaat, että lääkkeitä katoaa lääkekaapista, on aika ottaa asia puheeksi nuoren kanssa.

5. Nuori muuttuu vastuuttomaksi

Teini voi hylätä velvollisuudet käyttäessään huumeita.

Yksi kaikkein pahimmista riippuvuuden seurauksista on se huono tapa, että hylätään velvollisuudet ja harrastukset ja valitaan enemmän vapaa-aikaa. Nuoret huumeidenkäyttäjät jättävät opintonsa ja kaiken sellaisen, mikä vaatii sitoutumista.

Koulussa menestyminen heikkenee, ja nuori ei tee läksyjään ennen kuin lähtee viettämään vapaa-aikaa.

Yleinen tilanteen arviointi

Muutokset huumeita käyttävän lapsen käytöksessä ovat usein hyvin selvät sellaisille vanhemmille, jotka osaavat etsiä merkkejä. Riippuen huumeiden tyypistä (stimulantit tai mielialalääkkeet), on huomattavissa lähes aina tiettyjä todisteita.

Jos nuori kävelee ja puhuu nopeammin, hän saattaa käyttää amfetamiinia. Jos hänellä menee kaksi päivää ilman, että hän nukkuu, hän saattaa käyttää kokaiinia. Jos taas hän on hidas ja väsynyt, hän saattaa polttaa kannabista.

Merkit, jotka olemme nyt maininneet, eivät ole välttämättä todiste siitä, että teini on huumeisiin koukussa. Mutta mitä enemmän merkkejä näet, sitä todennäköisemmin nuori kokeilee huumeita.

Tärkeä asia on se, että ollaan valppaina ja huolehditaan nuorista, ja että seurataan heitä ja pidetään silmällä, mihin he menevät ja kenen kanssa, ja keitä heidän ystäväpiiriinsä kuuluu.

Päivittäinen tehokas viestintä on perustana läheiselle suhteelle lasten kanssa ja sillä voidaan estää kauheat tilanteet, kuten esimerkiksi huumeriippuvuus.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.