Persoonallisuustesti: valitse yksi näistä ovista

Valitse yksi näistä ovista ja selvitä, mitä valintasi sinusta kertoo.

 

Oletko kuullut kymmenen oven persoonallisuustestistä? Valintasi kertoo paljon persoonastasi ja siitä, millainen henkilö olet. Kokeile tätä testiä ja hanki lisää tietoa itsestäsi.

Miksi juuri ovet?

Tämän persoonallisuustestin symboliikka on todella kiehtovaa. Et ehkä ole aikaisemmin ajatellut asiaa tältä kantilta, mutta elämäsi jokaisessa vaiheessa kuljet läpi ovesta. Koulun ovet, ensimmäisen työpaikan ovi, ensimmäisen oman asunnon ovi… Ovi symboloi uutta vaihetta elämässä ja myös vanhan jättämistä taakse.

Joistain ovista kuljetaan jatkuvasti, joistain vain kerran. Ajattele, kuinka moneen oveen olet koputtanut, kuinka monelle ovelle olet päätynyt sattuman kautta ja kuinka monesta ovesta olet halunnut kulkea läpi.

Ovia löytyy kaikkialta. Ovet tuovat turvallisuuden tunteen kotona ja kotioven sulkeuduttua tietää olevansa omassa rauhassa, suojassa maailman katseilta. Ovia löytyy eri muodoissa, väreissä, materiaaleissa ja malleissa.

Ovet

Taloa rakennettaessa ulko-oven valinta on yksi suurimmista päätöksistä, ja kun ovi on paikoillaan, on talo valmis. Olipa ovi valmistettu puusta, lasista tai alumiinista, se antaa pääsyyn uusiin tiloihin ja maailmoihin.

Ovi onkin juuri näistä syistä täydellinen valinta persoonallisuustestiin. Katso rauhassa kaikkia ensimmäisen kuvan numeroituja ovia ja valitse sitten yksi. Älä valitse ovea pelkästään lempinumerosi tai lempivärisi perusteella, vaan valitse se, joka ensimmäisenä vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta.

10 ovea, 10 persoonallisuustyyppiä

Ovi 1

Ensimmäinen ovi on kirkkaan turkoosi tuplaovi, johon on puhkaistu suuret ikkunat, joista näkee sekä sisälle että ulos. Jos ensimmäinen ovi oli valintasi, olet hauska ja avoin ihminen, joka ei peittele tunteitaan tai ajatuksiaan. Suhtaudut elämän mukanaan tuomiin haasteisiin ja ongelmiin kevyesti, etkä ryve tunnemyrskyissä kauaa. Nautit elämän pienistä ylellisyyksistä, kuten matkailusta ja rakastat uusiin kulttuureihin tutustumista. Kotiisi toivotat kaikki kävijät tervetulleeksi lämpimästi ja haluat tehdä muille hyvää.

Erilaiset ovet

Ovi 2

Toinen ovi on kauttaaltaan musta ja kiiltäväpintainen, kahva löytyy sivusta, eikä ovessa ole ikkunoita tai kurkistusaukkoa. Jos valitsit tämän oven, olet selkeälinjainen ja suorasukainen ihminen, joka ei välitä ylellisyyksistä tai krumeluureista. Olet suorituskeskeinen ja olet ylpeä saavutuksistasi, mutta joskus asioissa eteneminen voi olla sinulle hankalaa. Muista, että joskus kannattaa irrotella ja lisätä väriä elämään, oppia elämän seikkailuista ja jopa niistä negatiivisista kokemuksista.

Ovi 3

Kolmas ovi on väriltään räikeän oranssi, ja ovessa on tyylitelty kahva ja kolkutin. Jos valitsit tämän oven, olet mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen persoona, joka herättää huomiota kaikkialla. Ihmiset muistavat sinut jo ensitapaamisesta lähtien ja luot todellisen vaikutuksen jopa pikaisesti tapaamiisi ihmisiin. Olet hyvä monessa eri asiassa, ja nautit taiteesta ja käsillä tekemisestä. Sinun on helppo oppia uusia kykyjä. Tällaisella ihmistyypillä on tapana elää pää pilvissä, ja joskus maan pinnalle on vaikea palata. Saatat elää omassa kuplassasi, etkä sitä ehkä itse tunnista.

Ovi 4

Neljäs ovi on väriltään tummanvihreä ja sillä on antiikkinen, vanhahtava ulkonäkö. Oven sivusta löytyy monta eri lukkoa. Jos valitsit tämän oven, olet taiteellinen henkilö, jonka suurimpiin rakkauksiin kuuluvat musiikki, kirjoittaminen, maalaustaide ja muut taiteenalat. Saatat olla täysin avoin ja ystävällinen tietyissä tilanteissa, ja yhtäkkiä sulkeudut omiin ajatuksiisi, etkä halua jutella ihmisten kanssa. Pidät ongelmasi ja ajatuksesi omana tietonasi, ja pyrit siihen, että ihmiset kokevat sinun olevan vakaa ja varma.

Ovia

Ovi 5

Viides ovi on väriltään pysäyttävän violetti, ja ikkunana toimii puolikuun muotoinen aukko. Osuiko valintasi tähän oveen? Jos valitsit tämän oven, on sinulle hyvin tärkeää sopia joukkoon ja olla osa isoa ryhmää. Sinulla on paljon tarjottavaa ja nautit etenkin taiteellisista asioista, mutta joskus olet niin kiireinen ja omissa jutuissasi kiinni, että sinun on vaikea hahmottaa, mitä ympärilläsi tapahtuu. Sinun tulisi varata aikaa rentoutumiseen ja arkirutiineista poikkeamiseen. Vaikka et tekisikään jotain päivän jokaisena hetkenä, ei se tarkoita, että olet laiska tai saamaton.

Ovi 6

Kuudes ovi on tummanpunainen ja kultaisin yksityiskohdin koristeltu, ovesta löytyy kolkutin ja postiluukku. Jos valitsit tämän oven, olet hyvin itsevarma henkilö, jolla on tarkka silmä etenkin yksityiskohtien suhteen. Välität ulkonäöstäsi ja siitä, miten ihmiset sinut näkevät, mutta joskus sisimpäsi tuntuu olevan kaaoksen vallassa. Saatat olla lievästi taipuvainen itsetuhoiseen käytökseen, joten pidä tämä mielessäsi. Muista elää elämääsi vain itsellesi, äläkä laita niin paljoa painoarvoa sille, mitä muut sinusta ajattelevat.

Ovi 7

Tämä valkoinen ja yksinkertainen puusta valmistettu ovi ei erotu joukosta, ja sen alareuna on likaantunut. Tämän oven valinnut henkilö on minimalistinen ja yksinkertainen ajatusmalleiltaan, ja heillä on aina tärkeitä asioita hoidettavanaan. Jos valitsit tämän oven, olet muiden ihmisten asioille ja hyvinvoinnille omistautunut. Olet tunteellinen ja haluat ympäröidä itsesi esineillä ja asioilla, jotka ovat sinulle tärkeitä tunnetasolla. Perhe ja ystävät ovat sinulle todella tärkeitä. Elämäsi on turvallista ja mukavaa.

Ovi 8

Tässä modernissa sinisessä ovessa on vain muutama yksityiskohta: simppeli kolkutin ja kahva. Jos valitsit tämän oven, olet hauska ja leikkisä ihminen, joka on sydämeltään ikuisesti nuori. Saatat kärsiä itseluottamuksen puutteesta ja ahdistuksesta tietyillä elämänaloilla. Saatat olla jokseenkin epäjärjestelmällinen ja ylpeä, ja sinun tulisi rakastaa itseäsi enemmän. Löydä oma äänesi ja vapauta ajatuksesi ja tunteesi ilman pelkoa.

Tavalliset ovet

Ovi 9

Yhdeksäs ovi on väriltään vaalean vihreä ja ulkomuodoltaan ankara, jolla on säänpieksemä ulkonäkö ja suuri kahva. Jos valitsit tämän oven, sinua kiinnostaa suuresti se, miten asiat toimivat ja pystyt ratkomaan ongelman kuin ongelman rationaalisesti. Olet käytännöllinen ihminen, joka nauttii elämän perusasioista. Et etsi vaikeuksia tiellesi jännityksen toivossa, vaan pidät elämästä mutkattomana. Sinua on helppo miellyttää ja nautit siitä, että saat tehdä jotakin toisten hyväksi. Sinun tulisi avartaa horisonttiasi uusien kokemusten varalta.

Ovi 10

Kymmenes ovi on leveä, puusta valmistettu ovi, jolla on luonnollinen viimeistely. Oven ylärajassa on neljä pientä ikkunaa. Jos valintasi osui tähän oveen, arvostat rehellisyyttä ja vakautta, ja nautit pienten yksityiskohtien laadukkuudesta. Tiedät aina, mitä haluat, mutta pyrit samalla tekemään turvallisia valintoja. Saatat työskennellä itsellesi sopimattomalla alalla muutoksen pelossa, mikä voi johtaa luovan puolen kärsimiseen.