Perinataalikuolema ja äidin suru

Kun vauva kuolee 22. raskausviikon jälkeen kohdussa tai ensimmäisinä elinpäivinään, menehtymistä kutsutaan nimityksellä perinataalikuolema. Tällöin nainen joutuu käymään läpi raskaan suruprosessin.

Perinataalikuolema tarkoittaa sitä, että sikiö syntyy kuolleena tai menehtyy pian syntymän jälkeen. Tällöin naisen suru on hyvin voimakas, ja se yllättää myös hänen kumppaninsa ja koko perheen.

Raskaana oleva nainen on aiemmin päättänyt ryhtyä äidiksi sekä osallistunut aktiivisesti raskausprosessiin, ja hän odottaa malttamattomana vauvansa syntymää ja äidiksi tuloa. Kun vauva kuolee odotuksen lopussa tai vastasyntyneenä, koko perheen sydän särkyy.

Nainen, hänen kumppaninsa sekä muu perhe joutuvat kohtaamaan suuren surun. Kuten aina käy rakkaan kuoleman kohdalla, tämä menetys jättää syvän jäljen, johon kuuluu kipu siitä, että vauvaan ei voitu tutustua.

Kun raskaudesta tulee surullista tilastotietoa

Kun odotuksen alkuvaiheessa selviää, että raskaus on totta, ilo on usein mieletön. Sitten tulevat monet muut tunteet, odotukset ja toiveet. Ensin tarvitaan kuitenkin ensimmäisen raskauskolmanneksen sujuminen hyvin, jotta voidaan olla varmoja sitä, että raskaudessa ei ole suuria riskejä.

Keskenmeno tapahtuu tyypillisesti ennen raskauden 12.-13. viikkoa. Vaikka sekin aiheuttaa voimakasta tunnetason stressiä, keskenmeno ei luokittelussa ole sama asia kuin perinataalikuolema, eli lähes syntyneen tai juuri syntyneen vauvan kuolema.

Perinataalikuoleman aiheuttama kipu luokitellaan erilaiseksi, sillä vauva kuolee syntymän läheisinä viikkoina, eli 22. raskausviikon jälkeen kohdussa tai ensimmäisen elinviikon aikana.

Perinataalikuolema tapahtuu hiljaa

Sen lisäksi, että kipu on suuri kauan odotetun lapsen menettämisestä, sosiaalisessa ja työympäristössä ei yleensä ymmärretä, minkälaisesta surusta vanhemmilla on kyse. Hyväksynnän ja toipumisen prosessi on joskus tämän vuoksi hitaampi ja monimutkaisempi.

On monia syitä, jotka voivat voimistaa naisen vaikeita tunteita siitä, että vauva on menehtynyt:

• keskenmenot tai aiemmat perinataalikuolemat, joita ei ole käsitelty
• aika, joka vaadittiin raskaaksi tulemiseen
• naisen ikä, sillä ajan kuluessa paine tulla raskaaksi lisääntyy
• kiintymyksen tunne etenkin, jos lapsi ehti jo syntyä
• sosiaalisen tuen puute – lääkärikeskukset ja sairaalat eivät aina tarjoa erityispalveluita tähän tilanteeseen
• isän poissaolo, jos hän ei ole halunnut sitoutua raskauteen
• kyvyttömyys sosiaalisen ympäristön taholta jakaa kokemuksia ja muistoja, nimetä vauva tai hyvästellä hänet

Perinataalikuoleman aiheuttaman surun vaiheet

Voimakkain suru voi kestää päiviä, viikkoja, kuukausia tai vuosia. Kaikki riippuu naisen luonteesta ja olosuhteista, jotka vallitsivat vauvan kuollessa.

Kuten mikä tahansa suru, tämäkin prosessi sisältää useita vaiheita.

Kieltämisvaihe

Tässä vaiheessa on vaikeaa uskoa, että vauva on todella kuollut. Naisen mieli ei ole ollut valmistautunut vastaanottamaan tätä synkkää uutista.

Kyseinen shokin ja epäuskon tila johtuu siitä, että mieli yrittää käsitellä musertavaa todellisuutta vähitellen.

Vihavaihe

Tällöin äiti on järkyttynyt ja/tai tuntee syyllisyyttä tapahtuneesta. Hän on vihainen itselleen, kumppanilleen ja jopa lääkäreille, jotka hoitivat vauvaa.

Jos nainen on uskonnollinen, hän on vihainen Jumalalle, sillä hän ei ymmärrä, miksi näin kävi. On myös tavallista kadehtia pariskuntia, joilla on ongelmattomia raskauksia ja jotka saavat viettää aikaa vauvansa kanssa.

Vastausten etsimisen vaihe

Tämä vaihe alkaa silloin, kun syyllisyys muuttuu hämmennykseksi. “Jos olisin tehnyt niin” on tavallinen miete tämän menetyksen kohdanneilla vanhemmilla.

Äiti kysyy itseltään yhä uudelleen, mitä olisi tapahtunut tai olisi voinut tapahtua, jos yhden tai toisen asian sijaan hän olisi tehnyt jotakin muuta. Hän myös kuvittelee, kuinka ihanaa olisi, jos vauva olisi saatu.

Masennusvaihe

Vastausten etsiminen muuttuu masennukseksi. Kun edessä on väistämätön todellisuus vauvan kuolemasta, ilmaantuu tiettyjä tunteita ja oireita: naisella on surua, haluttomuutta, unihäiriöitä sekä ruokahalun puutetta.

On myös ahdistuneisuutta uudelleen raskaaksi tulosta. Moni nainen pelkää, että sama tapahtuu seuraavassakin raskaudessa.

Hyväksynnän vaihe

Tämä on viimeinen vaihe surussa, jonka perinataalikuolema on aiheuttanut. Tällöin nainen hyväksyy, että elämää tulee jatkaa siitä huolimatta, että on koettu vauvan menetys.

Pikkuhiljaa nainen voi palata takaisin päivittäisiin rutiineihinsa. Voi kuitenkin viedä aikaa, kunnes hän on valmis yrittämään raskautta uudelleen.

Neuvoja vauvan menettämisen tuomasta surusta selviytymiseen

Jos olet juuri menettänyt itse vauvasi, muista tämä: sinulla on oikeus kokea surun prosessi. Surua tarvitaan, jotta voit itkeä, hyväksyä sekä parantaa ne haavat, jotka toiveiden täyttymättä jättäminen aiheutti.

Elääksesi eteenpäin surun eri vaiheista, ota avuksi seuraavat neuvot:

• Lääkärin tulee antaa sinulle yksityiskohtainen selvitys lääketieteellisistä ongelmista, jotka aiheuttivat vauvan menehtymisen. Lisäksi hänen tarvitsee kertoa seurauksista, joita tilanteesta aiheutuu tuleville raskauksille.
• Älä estä itseäsi puhumasta vauvastasi ja käyttämästä hänen nimeään kumppanisi, sukulaisten, ystävien ja kollegoiden parissa. Mennäksesi eteenpäin kivussasi, sinun ei tarvitse unohtaa vauvaasi, jonka menetit.
• Voit surra vapaasti. Vältä takarajojen asettamista toipumiselle.
• Tee kaikki tarvittu tunteaksesi olosi hiukan paremmaksi joka päivä.
• Pidä huolta itsestäsi fyysisellä ja tunne-elämän tasolla. Jos tarvitset ammattilaisen apua, älä epäröi etsiä sitä.
• Kenenkään ei tulisi painostaa sinua sitä koskien, minne annat vauvan vaatteet ja välineet.
• Hymy ja nauru ovat terveydeksi. Älä pelkää nauramista tai ajattele, että olet epäkunnioittava vauvasi muistoa kohtaan, jos hymyilet tai tunnet onnellisuutta.
• Jos tarvitset rituaalin kunnioittaaksesi tai muistaaksesi vauvaasi, älä epäröi luoda tällaista.

Muista myös tämä

Vauvan kuoleman suremisen tulee saada olla erillään niistä syistä, jotka aiheuttivat hänen menehtymisensä. Nainen, hänen kumppaninsa sekä perhe saavat kaikella oikeudella kokea kipunsa ja päästä siitä ylitse. Pikkuhiljaa kaikki toipuvat, mutta tähän tarvitaan kärsivällisyyttä ja odottamista.